Jykevät pamaukset ja leimahdus: maamerkin tukipuut katkeavat räjähdyksen voimasta. Hyppyrimäki kaatuu sulavasti maahan jättäen aukon Kajaanin kaupunkimaisemaan. Ja aukon suomalaiseen mäkihyppyyn – kenties jopa aukon mäkihypyn tulevaisuuteen?
K60-mäen kohtalo sai ihmiset tunteikkaiksi. Moni katseli sen kaatumista haikein mielin, muistaen kuinka muun muassa Matti Nykänen tuli sen tornista alas liitäen voittoon.
Vimpelinvaaralla ei seisonut keskiviikkona kajaanilainen veteraanihyppääjä Seppo Kinnunen, joka hyppäsi mäestä 35 vuoden aikana yli 7 000 hyppyä. Hän tunsi siitä kaiken, jokaisen laudan ja naulan, sillä mäen kunnostaminen oli iso osa Kinnusen mäkihyppyharrastusta.
– En todellakaan halunnut nähdä, kun se kaadettiin. Mäki oli minulle tärkeä paikka ja pakko on myöntää, että aika oli tullut sille täyteen. Torstai-aamuna Teppanassa sijaitsevan kotini ikkunasta ei näkynyt enää mäkeä.
Kinnusella on takataskussa veteraanien MM-kisoista niin paljon mitaleja, ettei mies muista edes tarkkaa lukumäärää.
Pala Italiaa Kajaanissa
Kajaanin uuden "suurmäen" rakentamiseen ja toteutukseen päästiin talvella 1957, sen vihkiäiskilpailuja vietettiin 8. joulukuuta. Mäen rakentamiseen saatiin opetusministeriöltä veikkausvoittovaroja 5 miljoonaa markkaa. Mukana vihkiäiskilpailussa oli silloinen maamme parhaimmisto ja avajaishypyn suoritti kajaanilainen nouseva mäkihyppääjä Heikki Väisänen.
Kovin moni ei tiedä, että K60-mäki oli palanen Italiaa Kajaanissa.
– Kajaanin mäki ja tuomaritorni olivat kopioita vuoden 1956 Cortina d’Ampezzon talviolympialaisten mäestä. Sillä erolla, että Kajaanin mäestä hypättiin 60 metriä ja Cortinan mäestä 100 metriä, sanoo kajaanilainen Pentti Patrikainen, joka lopetti hyppäämisen jo vuonna 1965.
Uuden mäen innoittamana Kainuun Hiihtoseura haki myös hiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn SM-kisojen järjestämisoikeutta. Nelipäiväiset kilpailut järjestettiin helmikuussa 1959 ja ne olivat todellista yleisöjuhlaa, sillä maksaneita katselijoita oli yli 30 000.
Pelkästään päätöspäivän iltamäenlaskua sekä ilotulitusta seurasi 8 000 silmäparia ja heidän joukossa oli kunniapaikalla tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen.
Suurkotkien synnyttäjiä tarvitaan
Suomalaiselle talviurheilulle Kajaanin hyppyrimäellä oli iso merkitys, sillä se on tuottanut koko historiansa aikana lukuisia huippu-urheilijoita.
– Olen nähnyt Määtän Jarkon, Mäkiahon Artun ja Loukasmäen Wilin sekä muiden kavereiden hyppyjä siitä mäestä. Nuoresta iästä huolimatta pelottomasti ovat hypänneet, sanoo Seppo Kinnunen.
– Varmasti siitä on ollut hyötyä Määtälle ja Mäkiaholle, jotka ovat nyt Lahden MM-kisoissa, jatkaa sotkamolainen mäkivalmentaja Kari Pätäri.
Parhaillaan käynnissä olevissa MM-kisoissa ratkaistaan mäkihypyn uudet maailmanmestarit. Alkukauden kilpailujen perusteella on yllätys, jos suomalaisia hyppääjiä nousee palkintokorokkeelle.
– Suomessa on tuhlattu ja pilattu lahjakkaita nuoria monta vuotta. Syynä eivät ole urheilijapojat vaan valmentajat, lataa vuoden 1978 maailmanmestari Tapio Räisänen.
Kajaanin mäestä puhuttaessa Räisästä harmittaa todella paljon se, että seurat kehittävät hyviä lupauksia, mutta valmennusryhmiin ja maajoukkueeseen nousseet urheilijat tulevat alas kuin leppäkeihäät. Syynä tähän on se, että harjoitellaan ainoastaan suurissa mäissä. Räisäsen mielestä hyppytekniikkaan tulleet ongelmat pitäisi korjata pienessä, esimerkiksi 50 metrin mäessä.
– 120 metrin mäessä hakataan päätä seinään ja toistetaan samaa virhettä toistamiseen, jolloin suorittaminen heikkenee koko ajan.
Pienessä mäessä saadaan paljon teknisesti oikeanlaisia toistoja. Mutta pieneen mäkeen siirtyminen vaatii valmentajalta kovaa käskytystä ja auktoriteettia, jota urheilijat voivat arvostaa.
– Tätä ei ole ollut vuosikausiin. Valmennukseen pitää saada sellaisia, joilla on arvovaltaa ja muutakin kuin yliopistokoulutus, täräyttää Räisänen.
120 metrin mäessä hakataan päätä seinään ja toistetaan samaa virhettä toistamiseen.
Tapio Räisänen
Tästä vuoden 1978 maailmanmestarilla on esimerkkejä. Tunnettua on Matti Nykäsen siirtyminen 30 metrin mäkeen, jos tekniikka ei ollut kohdallaan.
Samalla tavalla toimi myös vuoden 1976 Salpausselän kisojen jälkeen Itävallan Toni Innauer, joka oli kisassa viimeinen. Muut lähtivät Lahdesta Norjaan iltakisoihin ja seuraavana viikonloppuna hypättäviin Holmenkollenin kilpailuihin. Innauer jäi kuitenkin harjoittelemaan Lahteen Karpalon 25 metrin mäkeen, josta hyppäsi viikon aikana 100 hyppyä.
– Hän tuli lauantaina Holmenkollenille, voitti kisat ja sai kaikilta tuomareilta 20 pistettä, muistaa Räisänen.
Suomen miesten maajoukkueen kakkosvalmentaja Lauri Hakola on pitkälti samaa mieltä Räisäsen kanssa. Siitä Hakola on toista mieltä, että maajoukkueen hyppääjät eivät harjoittelisi myös pienessä mäessä.
– Tällä kaudella on aloitettu pienessä mäessä, hypätty myös hiihtopuvuilla ja ensi kausi aloitetaan Vuokatissa pienessä mäessä ja myös erilaisilla välineillä. Ehkä voisi enemmänkin hypätä, mutta ei se kokonaan ole poissa ohjelmasta, sanoo Hakola.
Pieni mäki on helpompi harjoitteluympäristö, jossa tietyt asiat ovat myös helpommin korjattavissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi tuntuman saaminen latuun.
Onneksi meitä yliopiston käyneitä ei kovin monia ole pilaamassa tätä hommaa.
Lauri Hakola
Kuitenkaan kaikkia osa-alueita ei pienessä mäessä pystytä harjoittelemaan. Pienessä mäessä hyppääminen on Hakolan mielestä enemmänkin lajitaitoharjoittelua, jota pitää katsoa myös yksilön näkökulmasta.
– Uskon, että jatkossa tulemme harjoittelemaan enemmän pienemmissä mäissä. On vanha kikka lähteä hakemaan tatsia pienestä mäestä, jos se on isossa mäessä hukassa. Onneksi meitä yliopiston käyneitä ei kovin monia ole pilaamassa tätä hommaa, naureskelee miesten mäkihypyn maajoukkueen kakkosvalmentaja Hakola.
Kajaanin nyt kaadettu mäkivanhus oli omassa luokassaan harvinaisuus, joita Suomessa ei ole enää kovin monta. Kaikki maailman hyppyrimäet kartoittaneen saksalaisen skisprungschanzen.com -sivuston mukaan Suomessa on ollut kaikkiaan 115 paikkakunnalla erikokoisia hyppyrimäkiä. Tällä hetkellä niitä on 64 paikkakunnalla, ja osa mäistä on purku-uhan alla.
– Kaikki tulevat tiensä päähän. Toivottavasti saamme jatkossa kehitettyä pikkumäkiä ja rakennettua uutta sukupolvea mäkihyppyyn, sanoo toiveikkaana valmentaja Kari Pätäri.
– Mietin, että seuraavaksi ne varmasti pamauttaa Lieksan, sillä Vöyrin mäki taitaa olla uudempi. Edelliset kaadetut ja räjäytetyt mäet ovat Lappeenranta, Kaustinen ja Hyvinkää, joissa kaikista on tullut hypättyä, miettii puolestaan Seppo Kinnunen.
Suomessa toiminnassa olevia Kajaanin mäen kokoisia hyppyrimäkiä on vielä käytössä parikymmentä. Esimerkiksi Sotkamon Vuokatissa on niistä yksi, K50-mäki. Vuokatissa sijaitsevat myös HS100-, K30, ja K10-mäet, Kajaanin puretun mäen viereen puolestaan jäivät K38-, K24- ja K10-mäet.
Muistoissa Nykänen ja lumipallo
Kajaanin mäki tuo monelle mieleen muistoja. Sotkamolaiselle mäkivalmentaja Kari Pätärille yksi muisto on 80-luvulta, jolloin Salpausselän kisojen jälkeen kotimaiset ja kansainväliset tähdet lähtivät kiertämään Suomea.
– Se oli nuorelle urheilijalle upea tilaisuus kilpailla kansainvälisten tähtien kanssa. Eräänä vuonna kilpailupaikkana oli Kajaani, jossa mukana olivat norjalaisen maailmanmestarin Per Bergerudin johdolla norjalaiset ja itävaltalaiset tähdet, muistelee Pätäri.
Vuosi oli tuolloin 1985. Silloin Kajaanin mäkimonttu kuhisi, paikalla oli yleisöä arviolta kahdesta kolmeen tuhatta. Syynä eivät kuitenkaan olleet pelkästään ulkomaalaiset tähde, sillä hyppääjien joukossa oli eräs nuori Matti Nykänen.
Nykänen voitti kilpailun ja antoi kritiikkiä niin "leirivalmentaja" Hannu Lepistölle kuin myös Lahden urheilukoululle, joka oli ollut Matille pettymys. Toiseksi sijoittui maailmanmestari Bergerud sekä Rolf Aake Berg ja neljäntenä kotimäestä hypännyt Veli-Matti Ahonen. Kilpailussa oli myös dramatiikkaa, kun ensimmäisen kierroksen viimeisenä hypännyt Trond-Göran Petersen lähti tulemaan tornista alas.
– Tuolloin joku pikku poika heitti lumipallolla tolpassa olevaan peltilaatikkoon. Kuinka sattuikaan, sillä lumipallo osui katkaisijaan ja valot sammuivat. Hyppääjä laski alas pimeässä mäessä. Sitten vain sytytettiin valot ja odoteltiin 10 minuuttia, että hehkut paloivat täysillä ja hän sai uusia hyppynsä. Se jäi mieleen, kertoo Seppo Kinnunen.
"Tulevaisuutta on luvassa"
Kajaanin mäkeä tekohengitettiin remontoimalla ja muuttamalla sen profiilia noin kymmenen vuotta sitten. Jo tuolloin huomattiin, kun keula purettiin kokonaan, että muutama parru oli mennyt huonoon kuntoon ja ne vaihdettiin.
– Totesimme, että tämä on viimeinen remontti tähän mäkeen. Ei mennyt se työ hukkaan, sillä saimme hyvän mäen vielä kymmeneksi vuodeksi, toteaa Kainuun Hiihtoseuran mäkijaoston puheenjohtaja Keijo Hyttinen.
K60-hyppyrimäen osat kierrätetään, sillä ne ovat suurimmaksi osaksi kyllästettyä puuta. Alastulorinne puretaan kevään ja kesän aikana.
Kajaanin Vimpelinvaaran K60-hyppyrimäki oli aikoinaan Pohjois-Suomen modernein. Hiljattain mäen todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että se korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Niinpä kaupungin yläpuolelle kohonnut mäki kaadettiin yhdessä vieressä sijainneen tuomaritornin kanssa.
Vaikka harrastajamäärät mäkihypyssä ovat pudonneet melkein olemattomiin, niin uskoa on tulevaisuuteen. Uskoa siihen, että vielä Suomeen saadaan mäkihypyn harrastajia ja menestyjiä, niin poikia kuin tyttöjä.
– Haikea paikka tämä on, mutta tulevaisuutta on luvassa. Oma poika hyppäsi juuri viiden metrin mäestä ja rauhassa mennään. Halu pojalla on kova ja siitä lähdetään jatkamaan, iloitsee veteraanihyppääjä Seppo Kinnunen.