Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Päätoimittajalta: Reilu peli on tärkeämpää kuin voitto uutiskilpailussa

Julkisen Sanan Neuvosto on antanut ensimmäiset ratkaisunsa Yle-jutuista.

Atte Jääskeläinen.
Atte Jääskeläinen. Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Julkisen Sanan Neuvosto on ensimmäiset ratkaisunsa Yle-jutuista antanut. Hyvä niin. Olen päätöksiin tyytyväinen.

Olemme Ylessä sitoutuneet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja asettaneet itsellemme vielä niitäkin tiukemmat eettiset ohjeet. Meillä työskentelee jopa erityinen etiikkapäällikkö, jonka tehtävänä on tukea eettisissä pohdinnoissa toimitusta ja erityisesti meitä vastaavia toimittajia.

Median yksi tärkeimmistä tehtävistä on yhteiskunnallisen vallankäytön valvonta. JSN:n päätös alleviivaa, että tässäkin tehtävässä on tärkeää noudattaa reilun pelin sääntöjä. Yksi niistä on se, että erityiseen huonoon valoon uutisissa joutuva henkilö saa mahdollisuuden lausua oman kantansa ja puolustautua. Journalismissa tämä sääntö ymmärretään liian usein kapeasti, kommenttien pyytämiseksi kohteelta. Hänelle saatetaan pahimmillaan soittaa vasta viime tingassa, ja vain siksi, että juttuun voidaan kirjata näkyviin: "Ei halua kommentoida asiaa".

Reilu journalisti haluaa oikeasti tietää, mitä on tapahtunut. Reilussa journalismissa kohteelle annetaan aito mahdollisuus kertoa oma puolensa asiaan. Tämän jälkeen - toivottavasti - kokonaiskuva täydentyy ja toimittaja pohtii ihan itse, mikä on totta. Virheellisiä väitteitä ja niiden kiistämisiä ei vastuullisessa journalismissa julkaista lainkaan, jos ne osoittautuvat vääriksi.

Eilen keskiviikkona luin Ylen uutisista, että Venäjä on perustanut informaatio-operaatioiden joukot. Euroopan unioni suojautuu erityisillä operaatioilla valeuutisia vastaan, samoin sanoo Venäjä tekevänsä.

Yhdysvalloissa on paljastunut yhä uusia, mestarimaisen älykkäästi rakennettuja sosiaalisen median operaatioita, joilla kansalaisten mielipiteitä manipuloitiin maan presidentinvaaleissa. Donald Trump kutsui maan johtavia uutistaloja valeuutisten tuottajiksi. Ruotsissa rekrytoidaan ihmisiä soittamaan palkkiota vastaan harhautuspuheluita johtaville lehdille ja yleisradioyhtiöön. Perinteistä mediaa ja sen toimintatapoja haastetaan nyt joka suunnalta. Mihin enää voi luottaa?

Demokratia ei voi toimia ilman luotettavia tietoja, joiden avulla kansalaiset voivat tehdä omia valintojaan. Meillä on Ylessä tästä erityisen suuri vastuu. Meidän ei pidä uutiskilpailun tai klikinmetsästyksen vuoksi kiirehtiä julkaisemaan tietoja, joita ei ole tarkistettu. Meidän ei pidä leimata ketään ilman kunnon perusteita. Meillä on varaa odottaa, tarkistaa, toimia eettisesti. Se on nyt tärkeämpää kuin pitkään, pitkään aikaan. Se on rohkeaa journalismia.

Atte Jääskeläinen
Johtaja, vastaava päätoimittaja
Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta

Suosittelemme