Keskustelu älypuhelinten silmille aiheuttamista vahingoista on lisääntynyt viime vuosina. Asiantuntijoiden mukaan tiedot älypuhelinten aiheuttamista pysyvistä vahingoista näköaistille eivät pidä paikkaansa, mitään tieteellistä näyttöä ei ole.
Silmälääkärien mielestä ei ole mitään periaatteellista eroa, luetaanko samankokoista tekstiä älypuhelimen ruudulta tai paperilta. Silmien rasittumiseen voi kuitenkin vaikuttaa omalla toiminnalla.
– Älypuhelinta katsellaan yleensä läheltä, koska sen ruutu on suhteellisen pieni paperilla olevaan tekstiin verrattuna. Siinä mielessä rasitusoireita voi tulla helpommin, kertoo Helsingin yliopiston silmätautiopin professori Tero Kivelä.
Kaikkeen lähityöhön liittyen ja erityisesti rasitukselle alttiille henkilöille, joilla on piilevä taittovikaa tai piilokarsastusta, ilmenee rasitukseen ja silmän väsymykseen liittyviä oireita.
– Ne voidaan kokea esimerkiksi kirvelynä, vetistyksenä tai jomotuksen tunteena keskellä otsaa, sanoo Kivelä.
Lähityössä tauot tärkeitä
Silmien rasitusoireet katoavat yleensä, kun lähityössä pitää taukoja. Lähelle katsellessa silmä tarkentaa ja tekee lihastyötä, kauas katsoessa silmä lepää.
Kun lähityötä tehdään paljon, työ olisi hyvä keskeyttää vähintään tunnin välein ja luoda katse kauas horisonttiin. Silloin näkemisen osallistuvat lihakset saavat huilia ja silmä jaksaa tehdä taas paremmin töitä.
Rasitusoireita voi tulla helpommin.
Tero Kivelä
– Muutaman minuutin tauko riittää hyvin, samalla kannattaa rentouttaa myös hartiat. Hartioitten ja kasvojen alueen rentouttaminen parantaa samalla silmien ja kasvojen alueen verenkiertoa, vinkkaa silmätautien erikoislääkäri Matti Seppänen Terveystalosta.
Käytä suurempaa näyttöä
Älypuhelimessa silmien väsymisen syynä on usein näytön pienuus. Tabletti on tässä suhteessa parempi, sillä sen tekstiä voi helpommin suurentaa. Suurempi näyttö rasittaa aina vähemmän silmien lähikatselujärjestelmää.
Paras katsomisetäisyys älylaitteelle on silloin, kun hartiat ovat rentona ja silmiä ei tarvitse jännittää.
Muutaman minuutin tauko riittää hyvin, samalla kannattaa rentouttaa myös hartiat.
Matti Seppänen
Kannattaa tarkistaa myös, että silmälaseissa on sopiva korjaus, ettei tekstiä tarvitse lukea liian läheltä.
– Paras mahdollinen ikänäön huomioon ottava lähilasikorjaus ja mukava työskentelyasento ovat hyvä ratkaisu silmien väsymiselle. Kun normaalitaitteinen henkilö lähestyy neljänkymmenenviiden vuoden ikää, rasitusoireita tulee entistä helpommin. Lukulasit helpottavat silloin merkittävästi lähityötä, muistuttaa Seppänen.
Silmien kuivuminen ongelma
Silmien kuivuminen on yksi keskeinen ongelma yli neljäkymmentä vuotiailla. Kun näyttöpäätetyötä tehdään kuivassa ja ilmastoidussa sisätilassa, silmät kuivuvat. Tarkkaa työtä tehtäessä silmien räpytysrefleksi voi vähentyä huomattavasti.
– Pitkäaikainen lähityöskentely voi lisätä kuivasilmäisyyttä ja silloin tauot ovat paikallaan. Kauas katsottaessa silmä pääsee räpyttelemään normaalisti ja se kostuttaa silmän pintaa, Seppänen kertoo.
Yletön kännykän käyttö voi siis aiheuttaa silmien punotusta ja hiekan tunnetta silmissä. Silloin kostuttavat tipat helpottavat näitä oireita.
Pääkivun taustalla taittovirhe
Silmien terveyden kannalta lasten älylaitteiden käyttö ei ole huolestuttavaa, mutta jos terve liikkuminen jää vähemmälle, se on suurempi riski.
Hyvä silmälasikorjaus vähentää silmän rasitusta kännykkää käytettäessä. Kun lähinäkökorjaus ei ole kohdallaan, se voi aiheuttaa jopa päänsärkyä silmiä jännittäessä.
Kännykän käytöllä iltaisin voi olla vaikutusta unirytmiin.
Matti Seppänen
– Jos lapsilla tulee päänsärkyä pitkäaikaisesta näytön katselusta, takana voi olla taittovirhe. Se on hoidettavissa hyvällä silmälasikorjauksella. Kun lasiarvot ovat kohdalleen, päänsärkyoireet voivat vähentyä merkittävästi, sanoo silmätautien erikoislääkäri Matti Seppänen.
Lapsilla silmälaseja kannattaa harkita vasta silloin, kun tauot eivät tuo helpotusta vaivoihin.
Valo vaikuttaa unirytmiin
Nykyisten näyttöjen väriskaalat ovat sinisävyisiä ja niillä voi olla vaikutusta ihmisten vuorokausirytmiin. Tosin pelkästään nykyisten LED-valojen ja loisteputkien antama valo altistaa siniselle valolle kännykän käyttöä enemmän.
– Kännykän käytöllä iltaisin voi olla vaikutusta unirytmiin. Lapsille hyvä yleisohje on, että kännykän käyttö tulisi lopettaa tuntia ennen nukkumaan menoa. Kirkas valo aktivoi aivoja, Seppänen summaa.