Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kyllöseltä tyly viesti Suomen huoltojoukoille: "Taitaa olla miettimisen paikka"

Suomalaishiihtäjät eivät saaneet alleen parhaita mahdollisia työkaluja tiistain 10 kilometrin perinteisen kisassa.

Anne Kyllönen
Anne Kyllönen Kuva: Tomi Hänninen
Laura Arffman,
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kisaohjelman, suorat lähetykset, kisauutiset ja kuumimmat videot löydät Kisaoppaasta.

Tiistai oli Suomen naishiihtäjien pääpäivä Lahden MM-kisoissa. Krista Pärmäkoskelta odotettiin jopa kultamitalia, muiltakin huippusuorituksia, mutta toisin kävi.

Naisten 10 kilometrin perinteisen kilpailun jälkeen puheenaiheeksi nousi tuttu teema – suksihuolto. Suomalaisten työvälineet eivät olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa niin sanotussa liisterisäässä käydyssä kisassa.

- Emme päässeet riittävän hyvin kiinni muuttuneeseen keliin. Toisilla oli haasteita suksiensa luiston kanssa, toisilla puolestaan pidon kanssa. Ei sataprosenttinen päivä sillä puolella, päävalmentaja Reijo Jylhä myönsi.

Seitsemänneksi jäänyt Krista Pärmäkoski myönsi, että suksi saattoi tehdä sen ratkaisevan eron mitaliin verrattuna. Pärmäkoski jäi pronssille hiihtäneestä Norjan Astrid Jacobsenista yli puoli minuuttia. Maailmanmestari Marit Björgenille ei olisi kukaan pärjännyt edes täydellisellä suksella.

- Tämän päivän tulokseni oli varmasti osittain suksistani kiinni. Sukseni ei ollut niin liukas eikä tekniikkani pysynyt kasassa. Tekemisestäni tuli hätäistä, Pärmäkoski kertoi.

Kyllöseltä täyslaidallinen

Kovinta kritiikkiä huollolle antoi Anne Kyllönen, joka romahti kisassa 38:nneksi. Kyllönen jäi MM-kultaan hiihtäneestä Norjan Marit Björgenistä yli kolme minuuttia.

- Tänään emme saaneet liisterisuksia toimimaan ollenkaan. Näyttää siltä, että liisterikelissä minun ei tarvitse lähteä viivalle ollenkaan. Aamulla testasimme suksia ja lisäsimme 4-5 kertaa pitoa, emmekä löytäneet minkäänlaista pitoa, mutta se vei kaiken luiston pois, Kyllönen manasi.

- Alla oli kuitenkin suksi, jolla on hiihdetty podiumille vesikelissä, että en todellakaan tiedä, mitä siellä on tapahtunut. Tuskin kunto 2-3 päivässä häviää mihinkään. Nyt taitaa olla jossain muussa vähän miettimisen paikka kuin pelkästään oman kunnon metsästämisessä.

Viime lauantain yhdistelmäkisassa Kyllönen sijoittui 12:nneksi. Perinteisen osuudella hän oli viides. Tuo kisa hiihdettiin kipakassa pakkassäässä.

Myös Laura Mononen (14:s) sanoi, ettei suksi ollut paras mahdollinen tiistain kisassa.

- Pito oli tosi hyvä. Voi olla, että sen kustannuksella luisto ei ollut ihan niin hyvä, mitä olisi tarvinnut olla, Mononen sanoi.

"Ei voi sanoa, että huolto olisi epäonnistunut"

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila muistutti studiossa, ettei huoltojoukkojen rooli ole niin iso kuin terävimmät kommentit kilpailun jälkeen antavat ymmärtää.

- Yleensä huollon ja suksien osalta puhutaan siitä, että ne erot ovat hyvin pieniä. Lähtökohtaisesti kaikilla on hyvät sukset, Lassila totesi.

Huoltojoukkojen asema on epäkiitollinen. Harvoin täydellisellä suksivoitelulla voitetaan maailmanmestaruuksia, mutta pienetkin epäonnistumiset huomioidaan heti.

- Kun tässä on spekuloitu sitä, onko Kristalla mahdollisesti ollut pito-ongelmaa, niin silloinkin puhutaan todella pienistä asioista. Ei voi sanoa, että huolto olisi epäonnistunut. Silloin, kun kilpailu on tiukkaa, se näkyy tuloksissakin vääjäämättä, Lassila sanoi.

Lassila painotti myös hiihtäjän vastuuta.

- Hiihtäjillä on totta kai iso rooli lähtien suksen valinnasta. Kyllä se on vuoropuhelua ja yhteistyötä huollon ja urheilijoiden välillä.

**Juttua korjattu: **Otsikkoa muokattu klo 16.11.

Suosittelemme