Yle julkaisi eilen viiden professorin arviot hallituksen sote-uudistukseen liittyvästä lakiluonnoksesta, jolla laajennetaan palvelujen ja hoidon tarvitsijoiden valinnanvapautta.
Professorit Heikki Hiilamo, Jussi Huttunen, Martti Kekomäki, Anneli Pohjola ja Anneli Anttonen olivat tyrmäävän kriittisiä: lakiesitys voi viedä kehitystä taaksepäin, eriarvoisuus kasvaa ja kustannukset eivät laske vaan todennäköisesti nousevat. Professoreiden mukaan uudistuksen haitat ovat hyötyjä suuremmat.
Pääministeri Sipilä: Kritiikki on jo kuultu
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan lakiesitys on nyt lausuntokierroksella ja hallitus on valmis muuttamaan lakiesitystä lausuntojen perusteella. Sipilän mukaan professoreiden kritiikki on jo kuultu ja otettu huomioon hallituksen niin kutsutussa remonttiryhmässä, joka valmistelee suurta sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta eli sotea.
Sipilän mukaan on aivan normaalia, että lakiesitys lähetetään lausunnoille ja lopullinen lakiteksti kirjoitetaan vasta lausuntojen tultua. Näin toimitaan pääministerin mukaan myös valinnanvapautta koskevan lakiesityksen kohdalla.
Sipilä pitää kuitenkin tiukasti kiinni siitä, että sote-uudistuksessa laajennetaan valinnanvapautta nykyisestä.
– Lausunnot otetaan huomioon, mutta kyllä se selvää on, että meillä on valinnavapaus mukana tässä sote-kokonaisuudessa, Sipilä linjasi tiistaina iltapäivällä eduskunnassa.
Kokoomuksen Häkkänen: Jos ei valinnanvapautta ei sotea
Nykyistä laajempaa valinnanvapautta on vaatinut erityisesti kokoomus. Uudistuksen parlamentaariseen seurantaryhmään kuuluva kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen sanookin tänään suoraan, että sotea ja keskustalle tärkeää maakuntahallintoa ei tule, jos valinnanvapautta ei toteuteta laajana ja alusta alkaen.
– Se on niin ydin osa tätä sote-uudistusta, että ilman valinnanvapautta ei tule sote-uudistusta eikä myöskään maakuntamallia, Häkkänen perustelee.
Oppositio näkee vakavia puutteita
Oppositiopuolueista sekä sosialidemokraatit että kristillisdemokraatit pitävät sote-uudistusta välttämättömänä mutta ainakin alkajaisiksi vähemmin valinnanvapauksin.
– Sote-uudistus pitää saada aikaan ja sitä pitää edistää ja viedä eteenpäin ja siinä hallituksen valmistelussa on ihan hyvät lähtökohdat. Mutta mitä tulee sitten tähän yksityistämiseen ja yhtiöittämiseen ja palvelujen siirtämiseen mittavasti yksityisten palvelujen tuottajien tuotettaviksi, niin siinä on juuri se suuri pelko siitä, että kustannukset kasvaa, tämä koko palvelukenttä hajoaa ja myös toimivat kokonaisuudet hajotetaan, listaa seurantaryhmään kuuluva SDP:n Tuula Haatainen.
Kristillisten entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen on erittäin huolissaan sote-uudistuksen nykytilasta ja sanoo suoraan, ettei terveydenhoidossa ole varaa sellaiseen kaaokseen, joka johtaa nykyistä huonompaan tilanteeseen.
– Tässä on erittäin suuri riski siitä, että kansalaisten keskudessa eriarvoisuus kasvaa eli siinä nopeat syövät hitaat eli ne jotka kykenevät tekemään valintoja ja arvioimaan palvelujen laatua, he voittavat tässä, mutta miten käy sitten sen suuren joukon, jotka tarvitsevat todella paljon palveluja ja eivätkä pysty tätä valinnanvapautta ikään kuin hyödyntämään.
RKP:ta seurantaryhmässä edustava puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo, että sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet eli perusterveydenhuollon vahvistaminen, eriarvoisuuden vähentäminen ja kustannusten hillitseminen ovat unohtuneet, kun keskusta on keskittynyt saamaan maakuntahallinnon ja kokoomus valinnanvapauden.
– Maakuntauudistus sinänsähän ei ole ratkaisu näihin kysymyksiin vaan ratkaisu saattaakin olla lähempänä eli voitaisiinko nykyjärjestelmälle tehdä jotain muuta ja sitä kautta saada uudistus, joka toimisi myös käytännössä. Sitäkään ei pitäisi sulkea pois, Henriksson kehottaa.
Valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntokierros päättyy tasan kuukauden kuluttua.