Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Saksalaistähdelle jo kolmas kultamitali MM-Lahdesta

Johannes Rydzek voitti keskiviikkona jälleen yhdistetyn kultamitalin Lahdessa.

Johannes Rydzek
Kuva: Lehtikuva
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Saksalainen Johannes Rydzek otti jo kolmannen maailmanmestaruutensa Lahden MM-hiihtojen yhdistetyn kilpailuissa. Rydzek oli tänään suurmäessä käydyn mäkikisan jälkeen viidentenä tasan minuutin päässä kärjessä olleesta Itävallan Mario Seidlistä.

Rydzek nousi kuitenkin voittoon noin viiden sekunnin erolla Japanin Akiko Watabeen. Pronssia otteli ranskalainen Francois Braud. Mäkiosuuden voittanut Seidl oli neljäs.

Rydzek voitti jo aiemmin yhdistetyn normaalimäen kilpailun ja Saksan riveissä joukkuekilpailun.

Suomalaiset joutuivat lähtemään mäkiosuuden jälkeen niin kaukaa, että huippusijoille ei ollut mahdollisuutta. Suomen nelikko oli tasainen. Ilkka Herola oli parhaana 17:s, eroa kärkeen tuli 1.48.  Eero Hirvonen oli 21:s, Leevi Mutru 23:s ja Hannu Manninen 24:s.

Yhdistetty (HS130 + 10 km hiihto)

1) Johannes Rydzek        GER  26.41,6
2) Akito Watabe           JPN +    4,8
3) Francois Braud         FRA +   13,0
4) Mario Seidl            AUT +   17,4
5) Wilhelm Denifl         AUT +   26,5
6) Fabian Riessle         GER +   36,9
7) Eric Frenzel           GER +   37,5
8) David Pommer           AUT +   37,7
9) Bernhard Gruber        AUT +   38,3
10) Espen Andersen         NOR +   50,6

17) Ilkka Herola           FIN + 1.48,6
21) Eero Hirvonen          FIN + 2.15,5
23) Leevi Mutru            FIN + 2.33,5
24) Hannu Manninen         FIN + 2.48,4

Suosittelemme