Miesten yhdistetyn tämän hetken valtias Saksan Johannes Rydzek juhlii Lahdessa jo neljättä MM-kultaansa. Kaikki yhdistetyn kilpailut Lahdessa voittanut Rydzek valloitti perjantai-iltana yhdessä maanmiehensä Eric Frenzelin kanssa yhdistetyn parisprintin maailmanmestaruuden.
Rydzek varmisti Saksan kuudennen kultamitalin loppukirin taistossa Norjan Magnus Krogia vastaan. MM-pronssia veivät japanilaisveljekset Yoshito ja Akito Watabe.
- Tämä on enemmän kuin kukaan uskalsi arvata tai toivoa. Moni asia toimi sekä minulla että tiimillämme hyvin. Teimme hyvää työtä ja nautimme tästä tänään, Rydzek kertoi Yle Urheilun tv-haastattelussa.
Suomen kaksikko Ilkka Herola – Eero Hirvonen näytti pitävän hiihto-osuuden alusta loppuun paikkansa kuudentena. Toisin kuitenkin kävi, kun Italian Alessandro Pittin lykki maalisuoralla Herolan ohi.
Seitsemänneksi sijoittuneen suomalaisparin ero kärkeen oli lopulta minuutin ja kymmenen sekuntia.
- Takasuoralla sattui pieni virhe ja Italia pääsi ohi. Ensimmäinen ohje tällä radalla on, että sisärata pitää sulkea. Tämä kaatui valitettavasti taktiseen virheeseen. Hän muistaa tämän varmasti ensi kerralla, yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen totesi parisprintin jälkeen.
Ranska lähti hiihtoradalle kärkipaikalta, mutta neljäntenä ollut Norja nousi heti kisan alussa kärkeen. Norja, Ranska, Japani, Saksa ja Itävalta muodostivat nopeasti tiiviin kärkiryhmän.
Kilpailun puolivälissä kärkiviisikko päätti ottaa mallia päivän aiemmasta kilpailusta, miesten viestistä. Meno hidastui lähes kävelyvauhdiksi ja voimia säästeltiin viimeisille osuuksille.
Toiseksi viimeisellä taipaleella Norjan Magnus Moan ja Saksan Eric Frenzel karkasivat muilta kultataistoon. Frenzel lähetty Rydzekin päätösosuudelle MM-kulta näpeissään ja 25-vuotias saksalaistähti jätti kirikamppailussa Magnus Krogin hopealle.