Timo Soinin manttelinperijät ovat voineet valmistautua perussuomalaisten vallanvaihdokseen syksystä saakka. Soini ilmoitti lokakuun lopussa kertovansa jatkoaikeistaan kevään korvalla. Kevään korvaksi lasketaan siis tästä lähtien maaliskuun viides päivä.
Soinin ennakkovaroituksesta huolimatta todelliseen eroilmoitukseen ei moni ole uskonut. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila tulkitsi Soinin elkeitä vielä muutama viikko sitten niin, että Soini jatkaisi puheenjohtajana ja hallituksen ulkoministerinä ensi kesän puoluekokouksen jälkeenkin. Perussuomalaisministereistä erityisesti Mattila vaikuttaa tarvitsevan Soinin jatkuvaa tukea. Mattila ei halua kertoa omaa kantaansa ministeriönsä asioihin edes tiedotustilaisuuksissa, vaan siirtää vastuun mielellään perussuomalaisten ministeriryhmään tai koko hallitukselle.
Soinin jatkoa pidettiin varmana yksin hallituspuolueiden Halla-aho-pelon vuoksi.
Parhaiten Soinin perintöä puolueen alaryhmien koossapitäjänä jatkaisivat puolustusministeri Jussi Niinistö ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Heillä on ollut hyvää aikaa pohtia, lähteäkö puoluejohtajakisaan. Todennäköistä on, että valinnan varmistamiseksi ystävykset sopivat, että vain toinen asettuu ehdolle. Ilmoitukset kuullaan huomenna.
Soinin jatkoa pidettiin varmana yksin hallituspuolueiden Halla-aho-pelon vuoksi. Helsingin kuntavaaleihin valmistautuva europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kertoi joulun alla harkitsevansa puheenjohtajuutta.
Virallisesti hallituspartnerit sanovat perussuomalaisten puheenjohtajavalinnan olevan puolueen oma asia. Epävirallisesti ennustellaan jopa hallituksen kaatumista, mikäli puolueen rasismilla flirttailevien maahanmuuttokielteisten henkinen johtaja Jussi Halla-aho nousisi perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja hallituksen ulkoministeriksi.
Kevään korvaksi lasketaan tästä lähtien maaliskuun viides päivä.
Ajatus Jussi Halla-ahosta Suomen ulkoministerinä ei ole Timo Soininkaan mieleen. Hän kertoi eroilmoituksessaan halustaan jatkaa ulkoministerinä puoluekokouksen jälkeenkin.
Timo Soini ei odottanut huhtikuun kuntavaalien tuloksia ilmoittaessaan erostaan. Puoluekannatuskyselyissä perussuomalaisten suosio on romahtanut puoleen viime eduskuntavaaleista. Perjantaina julkaistun puoluebarometrin mukaan perussuomalaiset on vähiten myönteisiä ajatuksia herättävä puolue.
Huhtikuun 9. päivän vaalivalvojaisissa toimittajat tiukkaavat kommentteja äänestystuloksesta. Julkisuuden huomio on silloin jo kääntymässä väistyvästä Soinista uusiin puheenjohtajaehdokkaisiin.
Lue myös:
Soini ei hae jatkokautta perussuomalaisten puheenjohtajana – Terho kertoo aikeistaan maanantaina
Puolustusministeri Jussi Niinistö: Ilmoitan maanantaina, lähdenkö puheenjohtajakisaan
Politiikan tutkija: Soinin päätös merkitsee perussuomalaisille epävarmuuden ajan alkua
Entiset ja nykyiset kollegat Soinin päätöksestä: "Tehtävä suoritettu", "luottamus jatkuu"