Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomesta löydetty uusi sääskilaji nimettiin Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan – "Olen hyvin, hyvin otettu"

Hyönteisen pyydystänyt suojelubiologi ehdottaa löytönsä suomenkieliseksi nimeksi tuomaanvarjokaista.

Tuomas Holopainen ja sääski "Sciophila holopaineni".
Kuva: Hyönteinen: Jukka Salmela / Metsähallitus
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Itä-Lapista hyönteiskartoituksessa havaittu aiemmin tuntematon sienisääski on saanut tieteellisen nimen Sciophila holopaineni Nightwish-yhtyeen keulahahmon Tuomas Holopaisen mukaan.

Holopainen on tunnetusti luontoihminen henkeen ja vereen. Siksi uuden hyönteislajin löytänyt Metsähallituksen suojelubiologi Jukka Salmela päätti nimetä havaitsemansa sääsken Holopaisen mukaan.

Sienisääsken kerännyt ja kuvannut Salmela pyysi ötökän nimeämiseen ensin luvan Tuomas Holopaiselta.

Salmela ehdottaa sääsken suomenkieliseksi nimeksi tuomaanvarjokaista Nightwishin uusimman levyn inspiroimana. Endless Forms Most Beautiful -levyn teemana on evoluutio ja luonnon monimuotoisuus.

– Olen hyvin, hyvin otettu. Tämä on suurin mahdollinen kunnia, joka kaltaiselleni luontonörtille voi tapahtua, Holopainen vastasi pyyntöön Metsähallituksen mukaan.

Salmela sai idean sääsken nimeämiseksi, kun hän mietti lajin elinympäristöä ja ulkonäköä sekä muistaessaan Holopaisen kiinnostuksen luonnontieteitä kohtaan.

Tuomas Holopaisen mukaan nimetty sääski "Sciophila holopaineni".
Kuva: Jukka Salmela / Metsähallitus

Toistaiseki sienisääskilaji on löydetty vain itäisestä Lapista Törmäojan Natura-alueelta Savukoskelta sekä Venäjän Karjalasta läheltä Vienanmerta. Tummaksi ja kauniiksi kuvailtu sääski viihtyy varjoisissa ympäristöissä.

Sienisääsket kuuluvat kaksisiipisiin hyönteisiin. Ne eivät ime verta. Pohjoismaista tunnetaan noin 1 000 sienisääskilajia. Suomessa lajeja on lähes 800.

Jukka Salmela kertoo, että Sciophila holopaineni -sääsken toukka käyttää todennäköisesti ravinnokseen lahopuuta tai lahopuussa olevia sieniä. Aikuinen sääski elää mahdollisesti makeilla nesteillä kuten kukkien medellä.

Sciophila holopaineni -sienisääsken lajikuvaus julkaistiin Biodiversity Data Journal -tiedejulkaisussa. Samassa artikkelissa kuvattiin seitsemän muuta uutta sienisääskilajia.

Yksi niistä oli dosentti Yrjö Norokorven mukaan nimetty Boletina norokorpii, joka tunnetaan toistaiseksi vain Ylitorniolta.

Suosittelemme sinulle