Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Israel estää boikotti-liikkeen kannattajien pääsyn maahan

Laki estää viisumin myöntämisen ihmiselle, joka on esimerkiksi julkisesti vaatinut israelilaisten tuotteiden boikotointia.

israel siirtokunnat bds
SodaStream-yhtiön tuotteita Mishor Adumimissa Länsirannalla vuonna 2014. Kuva: Jim Hollander / EPA
Teemu Toivola
Avaa Yle-sovelluksessa

Israelin parlamentti Knesset on hyväksynyt lain, joka estää niin sanotun boikotti-liikkeen edustajien pääsyn Israeliin. Uusi laki kieltää viisumien tai oleskeluluvan myöntämisen ulkomaalaisille, jotka vaativat esimerkiksi Israelissa tai sen siirtokunnissa tuotettujen tavaroiden boikotointia.

Asiasta kirjoittaa esimerkiksi sanomalehti Haaretz.

Lain sanamuoto on väljähkö, mutta sitä nähtävästi sovelletaan ihmisiin, jotka julkisesti vaativat esimerkiksi Israelin tai israelilaisten tuotteiden boikotointia. Lakia sovelletaan myös boikottia vaativien yritysten tai järjestöjen työntekijöihin.

Laki suojaa myös Israelin siirtokuntia ja niissä tuotettuja tavaroita.

Lakia ei sovelleta Israelin kansalaisiin tai oleskeluluvan saaneisiin. Lisäksi Israelin sisäministeriö voi poikkeustapauksissa kumota viisumi- tai oleskelulupakiellon.

Lain sanamuoto jättää jossain määrin avoimeksi, voidaanko sitä tietyissä tilanteissa soveltaa myös palestiinalaisiin.

Kansainvälisesti niin sanottu boikotti-liike tunnetaan lyhenteellä BDS (Boycott, Divestment and Sanctions). Liikee haluaa lopettaa Israelin miehityksen Länsirannalla lisäämällä poliittista painetta ja heikentämällä israelilaistuotteiden menekkiä.

BDS-liike on ollut piikki Israelin lihassa jo pitkään. Liike on vahvistunut viime vuosina. Tämä on ärsyttänyt Israelia, joka on yrittänyt kampittaa liikettä esimerkiksi lainsäädännön kiristyksillä.

Suosittelemme