Kempeleessä on tuhoutunut keskiviiikon ja torstain välisenä yönä iso 400 neliömetrin teollisuushalli ja kaikki sen sisällä olleet koneet mittavassa tulipalossa.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että halli oli koneyrityksen omistama ja siellä oli muun muassa kuorma-autoja, hiekottimia ja pyöräkuormaaja. Palo uhkasi levitä myös viereiseen teollisuushalliin, mutta se saatiin estettyä.
Paloa sammutetaan edelleen Kempeleen Ollilantiellä, mutta tilanne on rauhoittumassa. Jälkisammutustöissä menee kuitenkin vielä arviolta tunteja.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tulipalo aiheutti merkittävät rahalliset vahingot.
Syttymissyytä ryhdytään tutkimaan torstaina. Palosta muodostui runsaasti savua.
Täyden palon vaiheessa olevaa hallia oli sammuttamassa 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys palosta tuli noin 03.30 torstaina.
Täydennetty tietoja tulipalon aiheuttamista vahingoista 9.3.2017 klo 07:21.