Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Sairaanhoitajaopintojen perässä Kiinasta Kokkolaan: "Koulutuksen taso on todella korkea"

Zhang Li ja 10 muuta sairaanhoitajaopiskelijaa on saapunut kiinalaisesta Shanghain yliopistosta Kokkolaan saadakseen entistä paremmat taidot sairaanhoitajan ammattiin.

Kiinan Shanghaista Kokkolaan tulleet sairaanhoitajaopiskelijat.
Zhang Li ja Wang Jianen harjoittelevat elvytystä Centria ammattikorkeakoulun sairaanhoitajakoulutuksessa Kokkolassa. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiinalaiset hoitajat ovat pilottiryhmä, jolle Centria ammattikorkeakoulu järjestää täydennyskoulutusta sairaanhoitaja-alalle. Opiskelijoilla on jo takanaan usean vuoden opinnot Shanghain yliopistossa.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta on voinut periä lukuvuosimaksua vuoden alusta lähtien. Puolentoista vuoden sairaanhoitajaopinnot Centriassa maksavat opiskelijalle 14 000 euroa.

Zhang Li on valmis maksamaan suuren summan, sillä hän on kuullut suomalaisen opetuksen tasosta:

– Olen jo sairaanhoitaja Kiinassa, mutta haluan kehittää osaamistani alalla. Haluan vielä paremman koulutuksen ja tiedän, että suomalaisen sairaanhoitokoulutuksen taso on todella korkea.

Koulutukseen osallistuu myös Wang Jianen, joka myöntää, että opintomaksu on suuri.

– Onhan se iso raha, mutta se ei haittaa, kun on opinnoista kyse. Sinä opit uutta ja saat uusia ystäviä uudessa ympäristössä. Voin elää asian kanssa.

Kokkolassa etukenossa

Shanghain yliopistossa amerikkalaisessa sairaanhoitajakoulutuksessa opiskelevat opiskelijat joko palaavat opintojen jälkeen takaisin Kiinaan tai aikovat jäädä Suomeen, jos kieli alkaa sujua.

Kun elintaso nousee, halutaan parempaa terveydenhoitoa.

vararehtori Hannele Teir

Keski-Pohjanmaalla ammattikorkeakoulu Centria on eturintamassa aloittanut koulutusmyynnin ulkomaalaisille opiskelijoille. Ensi vuonna oppilaitos kouluttaa kiinalaisia kemianinsinöörejä ja neuvotteluja käydään MBA-tutkinnon järjestämisestä Vietnamissa.

Vararehtori Hannele Teir toteaa, että suomalaiset oppilaitokset laskuttavat ulkomaalaisilta opiskelijoilta 5000–13 000 euroa lukuvuosimaksua. Centrian perimä 14 000 euroa on maksu yhden ja puolen vuoden opinnoista.

Teir arvioi, että juuri sairaanhoitajien kouluttaminen voi olla suomalaisille oppilaitoksille hyvä keino saada opiskelijoita ja tuloja ulkomailta.

– Koko maailmassa on kova pula sairaanhoitajista, Vietnamissa ainakin. Koulutus on siis hyvinkin ajankohtaista. Kun elintaso nousee, halutaan parempaa terveydenhoitoa. Voi olla, että koulutus ei ole Aasiassa ollut vielä niin tasokasta kuin se meillä Euroopassa on. Luulen, että tässä on kovinkin hyvä tuote myydä.

Suosittelemme