Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Näkökulma: Lähteekö Jussi Halla-aho sittenkään puheenjohtajakisaan?

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ilmoittaa päätöksensä tänään kello 13.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja puheenjohtajaehdokas, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (oik.) perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 11. maaliskuuta.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja puheenjohtajaehdokas, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (oik.) perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 11. maaliskuuta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Hilkka Säävälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Jussi Halla-aho (ps.) on onnistunut kääntämään julkisuuden perussuomalaisiin ja itseensä jo kuukausiksi kertomalla puheenjohtaja-aikeistaan joulukuussa. Samassa ilmoituksessa Halla-aho kertoi myös asettuvansa kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä.

Kuntavaaliehdokkuuttaan ei Halla-ahon ole tarvinnut tuon jälkeen kampanjoida, sen ovat toimittajat tehneet hänen puolestaan arvaillessaan viikosta toiseen Halla-ahon aikomuksia ja puheenjohtajaehdokkaiden maahanmuuttokielteisyyden aste-eroja.

Mediasuunnitelmansa mukaan Halla-aho kertoo ratkaisunsa vasta tänään, vaikka lauma toimittajia piiritti häntä uutisen toivossa viimeksi lauantaina perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa.

Miksi ei lähtisi puheenjohtajakisaan?

Halla-aho kertoo aikeistaan tänään kello 13 puolueensa lehden Suomen Uutisten nettisivulla. Silloin Halla-ahon pitäisi olla europarlamentaarikkojen viikko-ohjelman mukaan Strasbourgissa.

Puheenjohtajakisaan lähtenyt Sampo Terho kertoi  ratkaisunsa näyttävästi viikko sitten puoluetoimiston tilaisuudessa. Jos Halla-aho lähtee kilpailemaan Terhon kanssa, jättäisikö hän tiedotustilaisuuden väliin?

Vai oliko se jo lauantaina, jolloin Halla-aho varasti huomion Timo Soinilta, joka piti viimeistä puoluevaltuuston tiedotustilaisuutta. Halla-aho keräsi toimittajat ympärilleen kesken Soinin puheita ja kommentoi Soinin vaatimuksia hallituksessa pysymisestä. Halla-ahon mukaan asioihin voi vaikuttaa myös hallituksen ulkopuolelta, sillä valtapuolueet muuttavat linjauksiaan, jos kokevat opposition uhkaavaksi.

Puhuiko Halla-aho omasta puolueestaan? Puheenjohtajakamppailu pyörii ilman Halla-ahoakin maahanmuuttorajoitusten ympärillä.

Millaisen puheenjohtajan perussuomalaiset saisivat?

Jos Halla-aho päättää lähteä tavoittelemaan puheenjohtajuutta, 10 000-jäseninen puolue saisi arvoituksellisen johtajan.

Halla-aho toimi eduskunnan edelliskaudella tovin hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän joutui eroamaan arvosteltuaan korkeimmalta oikeudelta saamaansa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-ahon mukaan tuomio on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta.

Toisin kuin voisi luulla, Halla-aho ei ollut hallintovaliokunnssa tulisieluinen maahanmuuton vastustaja. Häntä kehutaan tasapuoliseksi puheenjohtajaksi, joka johti kokouksia kliinisellä otteella. Maahanmuuttoasiatkaan eivät herättäneet valiokunnassa kiivasta debattia, vaan ratkaisut tehtiin sovittua pohjoismaista linjaa noudattaen.

– Kuppilan nurkassa puhuttiinkin, että puheet vaalikentillä olivat tiukan maahanmuuttovastaisia, mutta teot valiokunnassa toista. Kriittisyys hoitui niin, että annettiin vastalause kirjallisessa muodossa, valiokunnan jäsen muistelee.

"Kylmän rautakangen karismaa"

Persoonana Halla-ahoa kuvataan ujoksi. Small talkia on turha odottaa. Hän vastaa tervehdykseen tai vastaa kysymykseen, mutta syvempää vastavuoroisuutta ei kollegojen kertoman mukaan synny. Tässä Halla-aho poikkeaa täysin kollegoistaan Euroopan parlamentissa.

Halla-aholla on kannattajansa, joista uskollisimmat pitävät häntä Mestarina. Eduskunnassa "halla-aholaisiksi" lasketaan liki kolmannes puolueen eduskuntaryhmästä.

Halla-aho vetää puoleensa äärimmäisen tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajia. Toinen hänelle läheinen asia ovat aseet.

Kuntavaaleissa Halla-aholle osui numero 763.

– Siitä ei tule mieleen muuta kuin Mauser-pistoolin kaliiperi, Halla-aho totesi Facebookissa.

Karismaattisen Timo Soinin jälkeen Halla-aho pärjäisi omintakeisella viehätysvoimallaan jopa Sampo Terhoa paremmin, arvioi toisen kauden kansanedustajakollega.

– Jussissa on kylmän rautakangen karismaa, mikä voi vedota perunakuopassa kalottihattu päässä istuvaan, naurista järsivään suomalaiseen, jota harmittaa se, että muut perunakuopat tulevat liian lähelle. Siinä on jotain viehättävää päähänpotkittujen ihmisten mielestä.

Suosittelemme sinulle