Lappeenrannan kupeesta puhkeaa Saimaasta 43 kilometriä pitkä Saimaan kanava Itämereen. Se on käytännössä ainoa reitti sisämaan järvestä merelle, mikä takaa isojenkin rahtialusten kulkemisen Saimaalta vaikka maapallon toiselle puollelle.
Kanavan varrella kulkee vanha huoltotie, joka vuodesta 1975 alkaen on ollut tieliikenteen väylä Pietarista ja Viipurista Lappeenrantaan. Tie on paikoin mutkainen ja siinä on tapahtunut vakavia liikenneonnettomuuksia.
Jatkosodan alueluovutusten jälkeen Suomi joutui luovuttaman silloiselle Neuvostoliitolle valtavat maa-alueet. Samalla katkesi Saimaan kanava. Suomen puolelle kanavasta jäi 23 kilometriä ja Venäjän puolelle 20 kilometriä. Kanavan sulkeminen oli johtanut siihen, että tavarankuljetus vesitse loppui ja Kaakkois-Suomi sekä Pohjois-Karjala olivat näivettymässä.
Saimaan kanava jäi sodan jälkeen käyttämättömäksi. Osa suluista oli pommituksissa tuhoutunut, eikä Neuvostoliitto halunnut huoltaa kanavaa millään tavalla.
Vuokrasopimus voimassa vuoteen 2062
Sopimus Saimaan kanavan vuokraamisesta Suomelle allekirjoitettiin vuonna 1962 aluksi 50 vuodeksi. Sopimuksen uusimisesta käytiin 2000-luvun alkupuolella pitkät neuvottelut. Lopulta uusi sopimus saatiin aikaan ja sen allekirjoittivat juhlallisesti pääministeri Matti Vanhanen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin Lappeenrannassa 27. toukokuuta 2010. Sopimus tuli voimaan vuonna 2012.
Saimaan kanavan kaltaista vuokra-aluetta ei ole missään muualla maailmassa.
– Macao, Hongkong ja Panaman kanava olivat samantyyppisiä vuokra-alueita, mutta mikään niistä ei enää ole voimassa. Vain Saimaan kanavan vuokra-alue on, toteaa Saimaan kanavan kanavavaltuutettu, kansliapäällikkö Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Suomi vuokraa kanavan itselleen
Heti alueluovutusten jälkeen Suomi halusi alkaa neuvotella Saimaan kanavan saamisesta käyttöönsä. Viipurin edustalla oli ollut merkittävä satama Uuras, jonka kautta kulki valtava määrä Suomen puutavarasta. Myös se oli jäänyt alueluovutuksissa Neuvostoliitolle.
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen toive oli saada vuokrattua tai saada Suomelle laaja osa menetetyistä alueista. Unelmat elivät laajan Imatran eteläpuolisen osan vuokraamisesta.
– Tarkoitus oli, että voitaisiin vuokrata Saimaan kanavan itäpuolisia alueita, Viipurin kaupunki ja Koivisto, kertoo filosofian tohtori Jyrki Paaskoski.
Unelma ei toteutunut. Vuosien väännön jälkeen presidentti Kekkonen apureineen sai neuvoteltua Saimaan kanavan vuokraamisen Suomelle 50 vuodeksi. Suomi oli toivonut edes vähän isompia alueita, mutta Neuvostoliitto oli linjassaan järkkymätön.
Saimaan kanavan historian kirjoittaneen Jyrki Paaskosken mukaan Kekkonen halusi sekä noottikriisillä että Saimaan kanavan vuokraamisella osoittaa taitonsa ja taata näin valintansa presidentiksi myös seuraavalle kaudelle.
– Marraskuussa 1961 Kekkonen oli Novosibirskissä neuvottelemassa Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšovin kanssa noottikriisin laukaisemisesta, mutta samaan aikaan Kauno Kleemola oli tiiminsä kanssa neuvottelemassa Saimaan kanavan vuokrasopimuksesta. Nämä liittyvät elimellisesti toisiinsa, kertoo Paaskoski.
Myös Neuvostoliitolle sopi, että Kekkonen valitaan uudelle kaudelle. Vaihtoehtona olisi ollut, että presidenttikilpailuun olisi tullut Olavi Honka, jota monet puolueet toivoivat Suomen seuraavaksi presidentiksi.
– Jos Olavi Honka olisi valittu Suomen presidentiksi, niin hankaluuksia olisi tullut Neuvostoliiton kanssa. Saimaan kanavan vuokraaminen Suomelle oli tukikeino Kekkosen uudelleen valinnan varmistamiseksi.
Saimaan kanavan vuokrasopimus allekirjoitettiin Helsingissä 27.8.1962. Eduskunta hyväksyi sen yksimielisesti 21.5.1963.
Yli 1 000 hehtaaria
Suomen Venäjältä vuokraama alue alkaa Lappeenrannasta Nuijamaalta. Rajan ylityksen jälkeen kaikki näyttää siltä, että olemme Venäjällä. Itse asiassa mikään ei viittaa siitä, että olisimme Suomen vuokraamalla alueella.
Vuokra-alue käsittää Venäjän federaation alueella olevan Saimaan kanavan ja sen vieressä olevan tien ja niiden välissä olevan maa-alueen.
– Se on kapeimmillaan 200 metriä ja leveimmillään Rättijärven eli Tsvetotšnojen kohdalla noin kaksi kilometriä, kertoo Lappeenrannassa Saimaan kanavavaltuutetun toimistopäällikkö Seppo Kykkänen.
Pituutta vuokra-alueella on noin 20 kilometriä.
– Huoltotien vieressä on puna-vihreitä tolppia, jotka ovat vuokra-alueen rajatolppia. Toiset tolpat ovat vesiväylän uloimmassa reunassa. Niiden välissä se alue on, kertoo Kykkänen.
Kykkänen kertoo, että vuokra-alue on määritelty nimenomaan kanavaliikenteen tarpeita varten. Esimerkiksi siinä missä kanava hyödyntää olemassa olevia järviä, niin vuokra-alue kulkee vedessä aivan laivaväylän vieressä.
– Vuokrasopimuksen mukaan suomalaisilla on oikeus harjoittaa siellä kanavaliikennettä ja siellä voidaan pitää kanavaliikenteen tarvitsemia rakennelmia.
Vuokra-alue loppuu heti viimeisen Juustilan eli Brusnitšnojen sulun jälkeen olevaan kääntöalueeseen.
– Sen jälkeen lähtee 14,5 kilometriä pitkä Saimaan kanavan tuloväylä, joka ei enää ole vuokra-aluetta. Siitä väylästä huolehtivat venäläiset. Autolla ajavat huomaavat sen, kun tulevat viimeisen Brusnitšnojen sulun kohdalle. Siinä on puomi sekä puna-vihreät tolpat, johon vuokra-alue loppuu.
Ilman viisumia
Saimaan kanavan vuokra-alueella työskentelee päivittäin 65–90 ihmistä. He vastaavat pääasiassa kanavan ja kanavatien huoltamisesta. Kanava on talvea lukuun ottamatta auki 24 tuntia vuorokaudessa.
– Sulkumestareita menee Brusnitšnojen sululle, jossa on yksi mies töissä koko ajan. Sen lisäksi vuokra-alueella matkustavat luotsit, huoltohenkilökunta ja valvojat.
Lisäksi vuokra-alueella työskentelevät tienhoitajat, koska kanavan vieressä olevan tien kunnostamisesta, huoltamisesta ja aurauksesta vastaavat suomalaiset urakoitsijat. Suomi vastaa myös kanavan jäänmurrosta.
Suomalaiset tarvitsevat Venäjälle matkustaessaan viisumin. Vuokra-alue on siinä mielessä erikoinen, että sinne eivät kanavan huoltamisesta ja kanavalla työskentelevät viisumia tarvitse. Kulkulupa täytyy kuitenkin olla.
Tavallinen suomalainen turisti sen sijaan ei pääse vuokra-alueelle ilman viisumia.
Venäjän ja Suomen lait voimassa
Vuokra-alueella noudatetaan osin Suomen ja osin Venäjän lakeja. Pääsääntöisesti alueella ovat voimassa Venäjän federaation lait. Alueella esimerkiksi partioivat venäläiset poliisit, jotka myös tekevät alueella liikenteenvalvontaa.
Sen sijaan kanavalla olevaan alusliikenteeseen sovelletaan Suomen lakeja. Kanavalla aluksia opastavat suomalaiset luotsit ja suomalaiset hoitavat myös kaiken kanavaan liittyvän työn, kuten sulutuksen ja huollon. Suomen ei myöskään tarvitse maksaa tullimaksuja niistä tavaroista tai ajoneuvoista, joita tarvitaan kanavan huoltamiseen ja ylläpitoon.
Suomi maksaa kanavasta Venäjälle vuokraa 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.
Valtava rakennustyömaa
Lappeenrannassa Saimaan kanavan kupeessa viettää eläkepäiviään Seppo Koivupuro, jolla on ollut aitiopaikka seurata Saimaan kanavan kehitystä ränsistyneestä kanavasta moderniksi vesiväyläksi. Koivupuro oli jo vuonna 1962 Saimaan kanavan teknillisenä tarkastajana, ja kun kanava vuonna 1968 vihittiin käyttöön, hänestä tuli Saimaan kanavan kanavapäällikkö.
Kun Suomi oli jatkosodan rauhanneuvotteluissa 1944 menettänyt osan Saimaan kanavaa Neuvostoliitolle, ei Neuvostoliitto sen jälkeen tehnyt kanavan kunnossapidolle mitään.
– Ensimmäisen kerran kävin rajan toisella puolella katsomassa kanavaa vuonna 1962. Näky oli sellainen kuin aika olisi pysähtynyt. Kanavan pohjalla oli vielä suomalaisilta jääneitä työvälineitä, kertoo Koivupuro.
Seppo Koivupuro kertoo, miten sodan jäljet vielä näkyivät monin paikoin. Osa kanavien suluista oli sodan pommituksissa tuhoutunut ja ne olivat paikoillaan niillä jäljillään.
– Neuvostoliittolaiset olivat räjäyttäneet Pällin ja Lietjärven sulut perääntymisvaiheessa 1941, kertoo Koivupuro.
Vuokrasopimuksen mukaisesti Suomi sitoutui omalla kustannuksellaan rakentamaan Saimaan kanavan käyttökuntoon. Sulkuja tuli kaikkiaan kahdeksan.
– Saimaan kanavan kunnostaminen oli aloitettu jo 1930-luvulla, mutta se työ oli sodan takia jäänyt kesken. Päätettiin, että sulut tehdään vielä suuremmalle laivakoolle kuin 30-luvulla oli ajateltu. Kaikki sulut uusittiin uusille mitoille.
Nykyään kanavaan mahtuvat laivat, jotka ovat pituudeltaan korkeintaan 82,5 metriä, leveydeltään 12,6 metriä, syväykseltään 4,35 m ja korkeudeltaan korkeintaan 24,5 metriä veden pinnasta mitattuna.
– Tämäkin on kooltaan vielä niukka, mutta isompaan ei ollut varaa, kertoo Seppo Koivupuro.
Koivupuron mukaan neuvostoliittolainen osapuoli olisi halunnut vieläkin isommat sulut, mutta Suomi päätti toisin.
Suomen puolella olleet sulut olivat koko käyttökunnossa, ja ennen vuokra-ajan alkamista Suomen puoleisissa suluissa kulki muun muassa turistialuksia ja jonkin verran rahtia.
Kanavan rakentaminen ja uudistaminen kesti kaikkiaan viisi vuotta. Työmaalla saattoi olla yhtä aikaa yli 2000 ihmistä töissä.
– Suomen että Venäjän puolelle perustettiin leirejä, joissa työläiset asuivat, muistelee Seppo Koivupuro.
Yhteydet Neuvostoliiton kanssa
Vuokra-alueella Suomi teki 1960-luvulla kaikki kanavan kunnostustyöt. Kun vuokra-alue loppuu Juustilan eli nykyisen Brusnitšnojen kohdalla, niin siellä suomalaiset ja neuvostoliittolaiset työskentelivät yhdessä.
– Juustilan jälkeen väylä jatkuu vielä 15 kilometriä ennen kuin ollaan Viipurin edustalla. Työt jaettiin niin, että neuvostoliittolaiset ruoppasivat pehmeät maat ja suomalaiset kovan maan kohdat.
Entisen Kivisalmen uusien siltojen kohtalosta jouduttiin Koivupuron mukaan neuvottelemaan pitkään. Lopulta päädyttiin siihen, että Neuvostoliitto rakensi sillat suomalaisten kustannuksella.
– Suomi seurasi työtä ja otti työn vastaan.
Rakennusaikana neuvotteluita neuvostoliittolaisten kanssa käytiin muutaman päivän välein.
– Neuvotteluiden jälkeen käytiin syömässä, ja kyllä se vodkakin kuului asiaan, naurahtaa Seppo Koivupuro.
Suomalaisia kirjaimia ei hyväksytty
Entinen kanavapäällikkö Seppo Koivupuro kertoo, että he olisivat halunneet sulkurakennuksiin suomalaiset nimet suomalaisin kirjaimin kirjoitettuna. Se ei kuitenkaan neuvostoliittolaisille käynyt.
– Suluilla oli hyvät suomalaiset nimet. Me tilattiin jo isot kirjaimet valmiiksi. Kun neuvostoliittolaiset ne näkivät, niin he ilmoittivat, että ei onnistu, kertoo Koivupuro.
Koivupuron mukaan suomalainen kirjaimet valmistanut tehdas oli vihoissaan. Osa kirjaimista voitiin käyttää sellaisenaan ja osa muotoiltiin uudelleen kyrillisiksi kirjaimiksi. Nykyisinkin kanavarakennelmien seinässä vuokra-alueella ovat kyrilliset kirjaimet ja neuvostoliittolaisten keksimät nimet suluille.
Artikkelissa on haastatteluiden lisäksi käytetty lähteenä Jyrki Paaskosken teosta Viipuriin ja maailmalle - Saimaan kanavan historia (Otava 2002)
