Tullin haltuun 20 vuotta sitten jääneelle rubidium-alkalimetallille on viimeinkin löytynyt loppusijoituspaikka.
Vaaralliseksi aineeksi luokiteltua rubidiumia säilytettiin tähän asti Tullin varastossa Oulussa, koska sen hävittäminen Suomessa oli hankalaa, eikä loppusijoituspaikkaakaan tahtonut löytyä.
Ainetta säilytettiin puulaatikoiden sisällä olevissa metallisäiliöissä.
Tulli kertoo tiedotteessa, että 50 kilon metallierä on siirretty maaliskuussa saksalaiseen Marburgin yliopistoon Aalto-yliopiston avustuksella.
Tullin mukaan metallierä oli vuonna 1997 matkalla entisen Neuvostoliiton alueelta Saksaan, mutta sen lähettäjää tai saksalaista vastaanottajaa ei koskaan tavoitettu. Tästä syystä erä palautui Suomeen.
Tullin mukaan rubidium ei ole myrkyllistä tai radioaktiivista. Se on reaktiivinen ja esimerkiksi veden kanssa reagoidessaan se muodostaa vetyä. Rubidiumia esiintyy pieninä määriä luonnossa esimerkiksi merivedessä.