Janne Keränen loisti jälleen KalPan jatkoeräsankarina jääkiekon SM-liigan puolivälierissä Pelicansia vastaan. Keränen laukoi KalPan 3-2-voittoon ajassa 62.16 ja kuopiolaiset karkasivat otteluvoitoissa 2-0-johtoon.
Pelicansin Kimi Koivisto avasi maalihanat avauserässä ja KalPan kevään tehomies Keränen tasoitti rangaistuslaukauksellaan ottelun 1-1:een.
Jesse Mankinen vei KalPan toisessa erässä 2-1-johtoon, mutta Koivisto tasoitti illan toisella osumallaan taiston 2-2:een vajaat viisi minuuttia ennen peliajan päättymistä. Näin ratkaisu siirtyi jatkoerään.
Janne Keränen ratkaisi jatkoerämaalillaan jo joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen ja teki saman tempun perjantainkin kamppailussa.
HPK kaatoi JYPin 2-1 ja tasoitti voitot 1-1:een. Oskari Manninen viimeisteli HPK:n voitto-osuman (2-1) kamppailun toisessa erässä.
JYP aloitti maalinteon Hämeenlinnassa, kun Michel Miklik vei vieraat avauserässä johtoon. Janne Lahti iski vain hetkeä myöhemmin 1-1-tasoituksen. Manninen ratkaisi taiston toisessa erässä HPK:lle.
Ilman maalivahtia pelannut JYP haki loppuminuuteilla hurjasti tasoitusta, mutta HPK-puolustus ja maalivahti Emil Larmi kestivät JYPin rynnistyksen.
Liigan puolivälierät jatkuvat heti lauantaina, joten perjantaina pelanneet joukkueet eivät saa levätä pitkään.