Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Voiton ratkaissut Oskari Manninen ylisti HPK:n joukkuepeliä: "Saatiin palkinto siitä"

HPK tasoitti SM-liigan puolivälieräsarjan JYPiä vastaan, kun kotikaukalossa irtosi voitto 2-1-lukemin.

Oskari Manninen
HPK:n Oskari Manninen laukoi ottelun 2-1-voittomaalin. Kuva: Tomi Hänninen
Ari Lahti
Avaa Yle-sovelluksessa

**HÄMEENLINNA. **HPK ja JYP tarjosivat hyvätasoisen ja perinteisen pelin kannattajilleen toisessa puolivälierätaistossa. HPK kuittasi erikoisten jäähyjen värittämässä ottelussa voiton itselleen maalein 2-1 ja tasasi ottelusarjan 1-1:teen.

Avauserän alku sekä loppu olivat vierasjoukkueelta vahvaa pelaamista, ja sitä avittivat kotijoukkueen saamat rangaistukset. Pelätty vierasylivoima onnistui kuitenkin vain kertaalleen maalinteossa erän alkupuolella, minkä isännät kuittasivat reilun puolenminuutin kuluttua.

- Paikat oli toiseenkin ylivoimamaaliin. Ottelu oli tasainen ja pari virhettä olisi pitänyt jäädä tekemättä, mistä HPK rankaisi. Lopussa oli paikat tulla tasoihin, mutta ei tällä kerralla, tiivisti JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.

HPK pystyi nostamaan pelaamisen tasoaan keskiviikolta ja joukkue olikin hivenen jyväskyläläisiä edellä, jos sitten puntit olivat toisin päin edellisessä kohtaamisessa Jyväskylässä. Toinen erä oli kotijoukkueelta vahva ja työ palkittiin, kun erän puolivälissä HPK:n Oskari Manninen laukoi kiekon ohi Juho Olkinuoran. Tämä jäi myös lopulta ottelun voittomaaliksi.

- Pyrittiin pelaamaan omaa peliä alusta asti ja tänään saatiin palkinto siitä. Kamppailupelaaminen oli meillä parempaa ja avattiin peliä keskiviikkoa paremmin. Ehdin katsoa, että maalivahti tulee paljon vastaan, joten pyrin ampumaan alta, mikä onnistuikin, sanaili voittomaalin viimeistellyt Oskari Manninen.

Päätöserässä HPK oli jopa lähempänä maalia kuin JYP. Toki vieraat hakivat erän lopulla aktiivisesti tasoitusta, mutta maalivahti Emil Larmi torjui muurin lailla. JYPin Janne Tavi syötti vieraiden avausmaalin, mutta tunnusti HPK:n nostaneen tempoa edellisestä kohtaamisesta.

- HPK nosti liikettä ja me jäätiin vähän keskiviikon tasolle. Lopussa ei päästy ihan niin hyville maalipaikoille, kuin olisi pitänyt, mutta huomenna jatketaan, summasi kahdessa ottelussa tehot 0+3 saalistanut JYPin Janne Tavi.

Suosittelemme