Hyppää sisältöön

Susijengin takamies tavoittelee kotietua Kreikassa - "Kaikki on omissa käsissä"

Kreikan koripallosarjassa alkaa loppukiri, sillä runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Roope Ahosen Kolossos on käytännössä jo pudotuspelipaikkansa varmistanut, mutta Ahosen silmissä siintää runkosarjan neljäs sija ja sitä kautta ensimmäisen pudotuspelikierroksen välttäminen sekä kotietu toiselle kierrokselle.

Roope Ahonen Kuva: Tomi Hänninen
Yle Urheilu

Kreikan pudotuspelijärjestelmä muuttui täksi kaudeksi ja se eroaa useimpiin muihin sarjoihin. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kohtaavat runkosarjassa viidenneksi ja kahdeksanneksi sekä kuudenneksi ja seitsemänneksi sijoittuneet joukkueet. Niistä ottelupareista voittajat etenevät puolivälieriin, jossa vastaan asettuvat runkosarjan kolmonen ja nelonen. Lopulta välierissä odottavat runkosarjan kaksi parasta, eli Olympiakos ja Panathinaikos. Sarjajärjestelmällä on pyritty antamaan suurseuroille Olympiakosille ja Panathinaikosille mahdollisuus keskittyä Euroliigan pudotuspeleihin täysipainoisesti.

Kreikan runkosarjaa on jäljellä neljän ottelun verran ja loppuohjelma on Kolossokselle suosiollinen. Ohjelmassa on kolme ottelua sarjataulukossa alempana olevia joukkueita vastaan ja lisäksi vierailu sarjassa kolmantena olevan AEK:n kotihallissa.

- Kaikki on omissa käsissä. Tulevista otteluista meidän pitäisi voittaa ainakin kolme ja niistä kaksi on meillä kotona. AEK on huippujoukkue ja kohtaamme heidät vieraissa, mutta pystymme sielläkin tappelemaan voitosta. Kolmen voiton pitäisi riittää vähintään viiden joukkoon, mutta neljäs sija on tähtäimessämme. Fokuksen on kuitenkin säilyttävä, sillä helpolla voitot eivät tule emmekä voi lähteä liihottamaan edellisottelun voiton jälkeen, Ahonen viittaa viime viikonlopun Aris Thessalonikista otettuun pisteen voittoon.

Kolossos on jo periaatteessa varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, mutta nälkä kasvaa syödessä. Ahosen silmissä siintää paikka neljän parhaan joukossa.

- Olisi kiva saada kotietu, sillä olemme pelanneet tosi hyvin kotona. Täällä kotiedulla on mieletön vaikutus. Kulttuuri ja intohimoiset fanit tekevät siitä entistäkin isomman.

Kotietu helpottaisi myös logistiikkaa, sillä Rodokselta joutuu jokaiseen vierasotteluun lentämään ja useimmiten matkantekoon liittyy myös bussimatka. Matkustelu ei kuitenkaan Ahosta juuri haittaa. Hän tottui melkoisiin ottelumatkoihin pelatessaan Bisonsin kanssa VTB-liigaa.

- Joka paikkaan pitää lentää ja sitten on vielä bussimatkat päälle. Olen kuitenkin pelannut Suomessakin sen verran kauan, että siellä saatetaan mennä se 4-5 tuntia bussissa suuntaansa – VTB-kaudesta puhumattakaan. Minulle on luksusta lentää reilu tunti jonnekin ja siitä ottaa sitten lyhyt bussimatka peliin. Meillä jotkut jätkät valittavat, jos on aikainen lähtö, ettei saa kroppaa hereille, mutta minä olen naureskellut heille, etteivät he tiedä mistään mitään. Minulle nämä reissut ovat helppoja, Ahonen naurahtaa.

Salttu Forsström

Suosittelemme sinulle