Kemijoen Helmi on saanut uuden omistajan. Kauppoja juhlittiin perjantaina 24. maaliskuuta, jolloin Jukka ja Tuula Alapirtti luovuttivat kipparinlakkinsa J-P Mikkolalle.
Mikkola on muun muassa safaripalveluja tarjoavan Arctic Lifestyle Oy:n toimitusjohtaja.
Mikkolan mukaan kaupoista käy kiittäminen nimenomaan Alapirtin pariskuntaa, joka etsi laivalleen sinnikkäästi uutta omistajaa. Pari vuotta myynnissä ollut laiva oli jo purku-uhan alla.
– Jukka tuli käymään ja kertoi, että pitäisi mennä sopimaan laivan romuttamisesta, kun ei ole ostajia. Minä siihen, että "ei kai nyt sentään" ja kysyin, minkäslaisella rahalla se lähtisi, kertoo Mikkola.
Mikkola ei paljasta lopullista kauppahintaa. Hänen mukaansa risteilijästä tehtiin herrasmiessopimus, jolla Kemijoen Helmen jatko pystyttiin turvaamaan.
Suunnitelmat ovat vielä auki
Mikkola ei osaa vielä sanoa, kuinka hän tulee uudistamaan Kemijoen Helmeä. Suunnitelmat tarkentuvat huhtikuun aikana, jolloin yrittäjä laatii aluksesta strategiset linjauksensa.
Sen hän kuitenkin osaa jo sanoa, että risteilijä tulee palvelemaan paikallisia jatkossakin.
– Kesäristeilyjä, tykypäiviä, häitä... ihan mitä juhlia vaan. Meidän on tarkoitus ottaa koppia myös ulkomaisista bussiryhmistä ja Kiinan kesämatkailijoista, jotta he pääsisivät kiinni tähän hienoon kaupunkiin vedestä käsin.
Mikkola arvioi, että Kemijoen Helmen kyytiin pääsee kesäkuussa.
– Heti kun tulvat laskevat siihen pisteeseen, että Helmi saadaan ajettua talvipaikastaan jokea pitkin ylös.