Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Supo paljastaa uudessa vuosikirjassa: Näin värvätään agentti

Suojelupoliisi kertoo juuri ilmestyneessä vuosikirjassaan, miten värvätään agentti. Supo sanoo, ettei se itse toimi näiden ohjeiden mukaan.

grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Päivi Happonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Agentin värvääminen on Suojelupoliisin mukaan prosessi, jossa erityisen koulutuksen saanut tiedusteluasiamies pyrkii usean vaiheen kautta tilanteeseen, jossa lopullinen värväys ja tiedon toimittaminen voi alkaa.

Agentin värväysprosessissa on kuusi vaihetta.

1. Analyysi

Prosessi alkaa analysoimalla ulkomaisen tiedustelupalvelun tiedon tarve.

2. Kohteen tunnistaminen

Analyysin perusteella selvitetään tiedustelun kohde. Kohteeksi valitaan henkilö, jolla on joko tarvittavat tiedot hallussaan tai pääsy sellaiseen tietoon.

3. Henkilöselvitys

Tunnistetusta henkilöstä tehdään selvitys. Hänen ominaisuuksiaan, vahvuuksiaan, heikkouksiaan sekä talous- ja perhetilannettaan arvioidaan sen selvittämiseksi, mitkä ovat mahdollisuudet saada hänet työskentelemään vieraan valtion hyväksi.

4. Kontakti

Mikäli tiedusteluasiamies pitää arvioitua henkilöä sopivana värvättäväksi, häneen otetaan kontakti. Yhteydenotto suunnitellaan useimmiten näyttämään spontaanilta ja tilanteeseen nähden luontevalta.

Ensitapaaminen voi tapahtua muun muassa urheilutapahtumassa, työhön liittyvässä seminaarissa tai kohteen harrastustoiminnan parissa. Sattumalla ei kuitenkaan ole osuutta tapaamiseen, vaan se on aina huolellisesti henkilöstä tehdyn selvityksen perusteella suunniteltu ja käsikirjoitettu.

5. Ystävyys

Ensimmäisen kontaktin onnistuttua tiedusteluasiamies ryhtyy kehittämään suhdettaan kohdehenkilöön. Tässä vaiheessa pyritään luomaan ystävyyssuhde, jonka puitteissa kohdetta totutetaan harmittomiin ja laillisiin palveluksiin, kuten avoimen tiedon luovuttamiseen tiedusteluasiamiehelle.

Kohteelle annetaan usein tässä vaiheessa erilaisia lahjoja ja vastapalveluksia. Ystävyysvaihe voi kestää useita vuosia, joiden aikana kohteen varautuneisuus useimmiten laskee ja poistuu lopulta kokonaan.

6. Värväys

Viimeisessä vaiheessa tiedusteluasiamies asettaa kohdehenkilön tilanteeseen, jossa tältä edellytetään salassa pidettävän tai arkaluontoisen tiedon luovuttamista. Tämä on on usein prosessin vaikein vaihe molemmille osapuolille. Luovutettuaan pyydetyt salassa pidettävät tiedot kohdehenkilöstä on tullut vieraan valtion tiedustelupalvelun agentti.

"Supo ei toimi näiden ohjeiden mukaisesti"

Näin värvätään agentti -ohjeet ovat Suojelupoliisin laatimat, ja ne löytyvät juuri julkaistusta Supon vuoden 2016 vuosikirjasta. Vuosikirjaa jaettiin tänään median edustajille Supon tiedotustilaisuudessa. Supo kertoo, että vieraiden valtioiden tiedustelutoiminta Suomessa on jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena.

– Huomautan, että Supo ei toimi näiden ohjeiden mukaan. Näin toimivat vieraat valtiot, Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala totesi tiedotustilaisuudessa.

Suosittelemme sinulle