Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Afrikan norsuille uutta toivoa: Norsunluun hinta romahtanut Kiinassa

Salametsästetystä norsunluusta suuri osa on päätynyt Kiinan markkinoille, mutta maa on tänä vuonna kieltämässä kaupan.

Norsunluisia patsaita ja syöksyhampaita.
Kiinassa takavarikoituja norsunluuesineitä. Kuva: Wu Hong / EPA
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Norsunluun hinta on laskenut voimakkaasti Kiinassa maan ilmoitettua kieltävänsä norsunluukaupan, kertoo norsujensuojelujärjestö Save the Elephants.

Järjestön tutkimuksen mukaan norsunluukilon hinta oli Kiinassa helmikuussa vajaat 700 euroa, kun se vuonna 2014 oli lähes 2 000 euroa.

Kiinan 130 luvallista norsunluun vähittäismyyjää on tutkimuksen mukaan vähentänyt norsunluuesineiden määrää sekä laskenut hintoja myynnin edistämiseksi. Jotkut ovat sulkeneet ovensa vähäisen kysynnän vuoksi ja jotkut korvanneet norsunluun Venäjän tundralta löytyneellä mammutinluulla.

Joulukuussa Kiina ilmoitti, että norsunluukauppa sekä norsunluun käsittely ja työstäminen kielletään tämän vuoden loppuun mennessä. Norsunluuta työstävät tehtaat on määrä sulkea perjantaihin mennessä. Vähittäismyynti kielletään myöhemmin tänä vuonna.

"Ratkaisevaa aikaa norsuille"

Norsulauma, jossa sekä aikuisia että poikasia.
Norsuja Amboselin kansallispuistossa Keniassa. Kuva: Dai Kurokawa / EPA

Suojelijoiden mukaan Afrikassa on viime vuosina tapettu kymmeniä tuhansia norsuja Aasian ja erityisesti Kiinan norsunluukysynnän tyydyttämiseksi.

Save the Elephants -järjestön puheenjohtaja Iain Dpuglas-Hamilton toteaa, että tämä on ratkaisevaa aikaa norsuille. Kun laillinen norsunluukauppa Kiinassa loppuu, norsujen selviytymismahdollisuudet paranevat huomattavasti, hän uskoo.

Norsunluun hinnan arvioidaan laskeneen Kiinassa paitsi myyntikiellon takia, myös siksi, että talouskasvun hidastumisen vuoksi harvemmilla on varaa luksustavaroihin. Lisäksi korruption kitkeminen on vähentänyt liike-elämän edustajien tapaa ostaa kalliita norsunluuesineitä virkamiehille.

Norsujen salametsästäjien keskeinen kohdemaa Kenia on ilahtunut raportin tiedoista.

– Kun norsunluuta ei enää kysytä, ei ole enää houkuttelevaa tappaa norsuja, toteaa Kenian luonnonsuojeluhallinnon apulaisjohtaja Patrick Omondi.

Afrikassa arvioidaan elävän 420 000–650 000 norsua.

Lähde: AP

Suosittelemme sinulle