Kainuun emäpitäjän, Paltamon kunnan vaakunassa on kultaisella pohjalla kolme mustaa tervavenettä tynnyreineen. Vaakuna kertoo kunnan pitkästä tervahistoriasta.
Tervaa poltettiin nykyisen Paltamon alueella jo 1600-luvulla, mutta sen keskeinen merkitys ajoittuu 1800-luvulle.
– Tervanpolttoalue siirtyi rannikolta Kainuuseen, koska siinä jouduttiin käyttämään hyvin paljon metsää, jota oli Kainuussa runsaasti. Kainuussa tervanpoltto oli hyvin tärkeä elinkeino, koska maanviljelyksessä oli toistuvasti katovuosia, professori Reijo Heikkinen kertoo.
Varsinkin syysmyrskyn aikana lukuisia tervansoutajaryhmiä hukkui Oulujärven aallokkoon.
Reijo Heikkinen
Terva oli Suomen ensimmäinen vientituote. Heikkisen mukaan 1800-luvun loppupuolella suurin osa Suomen tervasta tuli Kainuusta. Terva kuljetettiin Oulujärven selkien yli kohti Oulua soutamalla.
– Tänne syntyi tervatalonpoikien ammattiryhmä. He valmistivat ja kuljettivat tervaa. Jokiin rakennettiin kulkuväyliä, jotta tervaveneitä voitiin kuljettaa turvallisesti. Tämä kertoo tervan keskeisestä merkityksestä.
Tervatalonpoikien leipä ei tullut helpolla
Heikkisen mukaan Oulun tervaporvarit määrittelivät tervasta maksettavan hinnan, joten tervatalonpojat olivat hyvin usein ikeen alla. Tervatalonpojat tekivät urkkoja eli ottivat ennakkomaksuja tervoistaan ja joutuivat myymään tervansa halvalla hinnalla oululaisille.
– Jos urkkoja ei kyennyt maksamaan, tervatalonpojat joutuivat pakkohuutokauppaan. Siinä menivät talot ja mannut, joka aiheutti tyytymättömyyttä Oulun suuntaan. Tämä vastakkainasettelu on ollut täällä tyypillistä ja se syntyi nimenomaan 1800-luvulla tervanpolton ja -kuljetuksen huippuaikana.
Muutenkaan tervatalonpoikien leipä ei tullut helpolla. Tervan valmistaminen pystypuusta valmiiksi tervaksi saattoi kestää pahimmillaan jopa viisi vuotta. Lisäksi edestakainen soutumatka kesti huonojen säiden sattuessa useita viikkoja.
– Ouluun tervaa soutavat tervatalonpojat olivat usein uimataidottomia. Jos he joutuivat vedenvaraan, niin kyllä siinä henki lähti. Vanhoista asiakirjoista selviää, että hyvin usein varsinkin syysmyrskyn aikana lukuisia tervansoutajaryhmiä hukkui Oulujärven aallokkoon.
Siinä on varmasti moni saanut känsiä kouraansa.
Reijo Heikkinen
Vaaranpaikkoihin kuuluivat myös Oulujoen voimakkaat kosket. Heikkisen mukaan koskien varrelle syntyi erikoisia ammattikuntia, jotka kuljettivat tervaveneitä kohti Oulua, jokainen maksua vastaan.
– Loppujen lopuksi Oulun tervahaminaan päästessään tervatalonpoika, piruparka, sai tervastaan aika pienen korvauksen. Oulussa tervan tarkastava räkkäri saattoi vielä laskea tervatynnyristä monta litraa niin sanottua tervakusta maahan, koska katsoi, ettei se ollut kunnollista tervaa. Siinä vieressä tervatalonpoika katsoi ihmeissään, miten hänen raadantansa tulos valui tervahaminan maapohjaan.
"Paltamon venesepät olivat taitavia"
Heikkisen mukaan Paltamossa oli taitavia puuseppiä ja käsityömestareita, jotka valmistivat Oulujoen koskiin soveltuvia tervaveneitä. Pitkä ja kapea tervavene Paltamo oli rakenteeltaan hyvin joustava. Kun tervavene työntyi koskeen, kuohut eivät tulleet veneeseen.
– Isoon tervaveneeseen saattoi mahtua yli 20 tynnyrillistä tervaa. Jokaisessa tynnyrissä oli tervaa yksi Rostockin mitta eli 125 litraa. Jos se plus tynnyrin paino kerrotaan 20:llä, päädytään aika suuriin painoluokkiin, useisiin tonneihin. Ihme kyllä, tervaveneet kestivät sen ankaran rasituksen, Paltamon venesepät olivat niin taitavia, Heikkinen kertoo.
1800-luvun lopulla tervankuljetus muutti muotoaan, kun Paltamon Kiehimään ja Kajaanin Suvantorantaan perustettiin tervanostopaikat. Heikkisen mukaan tervatalonpoikien ei tarvinnut enää lähteä Oulujärven aavoille selille tai Oulujoen koskille, koska he saattoivat myydä tervan terva-asiamiehille. Silti monet soutivat edelleen Ouluun paremman hinnan toivossa.
– Korvaus soudetusta tervasta oli suhteellisen pieni, mutta soutamiseen joutuivat turvautumaan kaikista köyhimmät, huonoimmassa asemassa olevat tervatalonpojat. Useimmiten tervaveneessä oli isäntä ja emäntä, joista emäntä souti ja isäntä piti perää.
– Siihen aikaan naiset olivat huomattavasti nykynaisia pienempiä, joten se on ollut melkoinen urakka hintelälle naiselle soutaa kitkuttaa tervaa Oulujärven aavoilla kohti Oulua. Siinä on varmasti moni saanut känsiä kouraansa, Heikkinen jatkaa.
Loppujen lopuksi Oulun tervahaminaan päästessään tervatalonpoika, piruparka, sai tervastaan aika pienen korvauksen.
Reijo Heikkinen
1900-luvun alkupuolella maailman laivakanta alkoi muuttua. Tervaa ei enää tarvittu, sillä puualuksista siirryttiin teräsrunkoisiin aluksiin. Samalla Kainuun tervakulttuuri alkoi painua mailleen.
– Tähän vaikutti myös se, että Oulun tervaporvarit eivät kyenneet enää kilpailemaan hinnoissa, koska Kajaaniin rakennettiin junarata vuonna 1904 ja tervaa pystyttiin kuljettamaan junakyydillä kohti Kotkaa ja sieltä ulkomaille. Tervaa kuljetettiin kuitenkin vielä 1930-luvulla Kuhmosta Ouluun, mutta se oli aika pienimuotoista, Heikkinen kertoo.
Vaakunat vahvistavat paikallisidentiteettiä
1940-luvun lopulla voimaan tulleen kunnallislain perusteella kaikilla Suomen kunnilla tuli olla oma vaakunansa. Tämän seurauksena alkoi pari vuosikymmentä kestänyt kunnallisvaakunoiden suunnittelu.
Vahva tervaperinne näkyy myös muun muassa Hyrynsalmen kunnan ja Kuhmon kaupungin vaakunoissa. Hyrynsalmen vaakunassa on kultainen tervatynnyri ja Kuhmon vaakunan pohjaväri on musta kuin terva.
– Vaakunoilla pyrittiin korostamaan kunnan omaleimaisuutta ja nostamaan esille joku kuntaan liittyvä keskeinen elementti. Ne ovat tärkeitä paikallisidentiteetin vahvistajia, professori Reijo Heikkinen kertoo.
Lisäksi muun muassa Utajärven ja Kokkolan vaakunoista löytyy niin tervavenettä kuin -tynnyriäkin.
Tervaa kuljetettiin vielä 1930-luvulla Kuhmosta Ouluun, mutta se oli aika pienimuotoista.
Reijo Heikkinen
Paltamon kunnan vaakuna otettiin käyttöön vuonna 1953. Sen suunnitteli itseoppinut heraldikko Gustaf von Numers. Hän on suunnitellut noin 150 kunnanvaakunaa, joista 70 on edelleen käytössä.
Vaakuna on Paltamon ainoa virallinen tunnus, sanoo kunnanjohtaja Arto Laurikainen. Vaakunan käyttöön kysytään kunnalta lupaa hyvin harvoin.
– Lupa myönnetään harkinnan mukaan. Yleensä sen saa kunnan markkinointitarkoitukseen ja sellaisiin asioihin, joissa kunta on ollut rahoittajana, muttei kaupallisiin tarkoituksiin, Laurikainen kertoo.
Muutettu 3.4.2017 klo 14.58: Otsikosta otettu pois sana "entisen" ja lisätty sana "Kainuun". Paltamo on Kainuun emäpitäjä.
