Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Veikkausrobotti tienaa öisin Johannes Ärjelle rahaa: "Etsin todennäköisiä rivejä, joita muut eivät ole pelanneet"

Data-analyytikko Johannes Ärjen mukaan monet ammattivedonlyöjät ovat parempia analysoimaan urheilujoukkueita kuin niiden omat valmentajat.

 Johannes Ärje
Johannes Ärje Kuva: Johannes Ärje
Marjo Rein
Avaa Yle-sovelluksessa

Johannes Ärje oli tilastotieteen opiskelija 2000-luvun alussa. Opiskelut sujuivat hyvin, mutta hidastuivat melkoisesti vedonlyöntiharrastuksen viedessä yhä enemmän aikaa.

– Vedonlyöntimarkkinat olivat tuolloin hyvät ja matematiikkaa osaamalla pystyi tekemään rahaa, sanoo nyt 37-vuotias Ärje.

Ärje kuitenkin huomasi, että markkinoilla oli vedonlyöntirobotteja, jotka alkoivat löytää hyvät kertoimet ennen häntä.

Toisin sanoen muut ihmiset olivat osanneet koodata koneensa paremmin kuin mihin Ärje pystyi manuaalisesti. Se vei mahdollisuuden tienaamiseen ja sai lopulta lopettamaan pelaamisen kokonaan.

Taukoa kesti muutaman vuoden, kunnes Ärje oli kehittynyt koodaamisessa ja sai lisätietoa peleistä. Samoihin aikoihin hän oli perustanut kaverinsa kanssa tilastotieteen konsultointia tarjoavan yrityksen. Aika oli kypsä oman pelirobotin kehittämiseen.

Robotin voi jättää töihin

Pelirobotti toimii niin, että se hakee tiedot pelattavista otteluista ja Veikkauksen pelien kertoimista. Kertoimista näkee, miten muut veikkaajat ovat pelanneet. Robotti tekee laskelmat ja vedot juuri pelien sulkeutumishetkellä.

Tähän kaikkeen on etukäteen tarvittu Ärjen omaa analytiikkaa eli todennäköisyyksien arviointia.

Robottikin tarvitsee siis ihmisen syöttämää tietoa, ennen kuin se voi toimia. Veikkaus päivittää pelaamistietoja noin kymmenen minuutin välein ja joskus onnistaa paremmin, joskus huonommin.

kannettava tietokone
Robotti, joka pelaa öisin Veikkauksen pelejä Kuva: Marjo Rein / Yle

–  Eilen kävi niin, että tiedot päivittyivät 11 sekuntia ennen pelin sulkeutumista. Ehdin pelata yli tuhat riviä sen jälkeen.

Robotti on robotti juuri siksi, että se toimii itsenäisesti. Päivisin Ärje pelaa manuaalisesti, mutta öisin robotti hoitaa homman. Hänen robottinsa taitaakin olla harvoja yötyöläisiä.

– Esimerkiksi NHL-kohteita ei Suomessa paljon öisin pelata.

Alkuvaiheessa Ärjellä paloi vähän rahaa, kun robotti teki vääriä vetoja. Nyt robotti on ”oppinut” ja sen voi jättää yksin töihin.

Myös Veikkauksella on robotti

Ärje hyödyntää robottiinsa Veikkauksen tarjoamaa robottia tai pikemminkin tietokoneohjelmaa, joka antaa pelien kerrointiedot sekä monivetoon että vakioveikkaukseen. Helposti sitä ei Veikkauksen sivuilta löydy, mutta se on ainakin ammattipelaajille tuttu.

Veikkaus arvioi, että heidän kerrointiedostoaan käyttää joitakin satoja pelaajia.

Ärje ei analysoi jälkeenpäin pelejä, sillä kaikille tuloksille on olemassa todennäköisyys. Yleensä jokin yllätys johtuu sattumasta. Sen sijaan hän analysoi, onko kokonaisuus ollut kannattava vai ei.

 Johannes Ärje
Tilastotieteilijä Johannes Ärje laskee veikkauspeleihin todennäköisyyksiä Kuva: Johannes Ärje

– Minä en juurikaan kilpaile tavallisten pelaajien kanssa vaan etsin todennäköisiä rivejä, joita muut eivät ole pelanneet. Lähinnä robottipelaajat kilpailevat toisiaan vastaan.

Pitkävetoon Veikkaus ei tarjoa valmista robottia, koska niissä pelinasettaja voi hävitä.

Nopeat lyövät hitaat

Ärje on kehittänyt robottiaan koko ajan entistä nopeammaksi, sillä se on Veikkauksen peleissä tärkeintä.

Itse asiassa Ärje käyttää robottia usealla koneella, joten vetoja tulee paljon. Näin robotti pystyy vaikkapa puolen minuutin aikana nopeasti lyömään kiinni moneen kohteeseen mihin ihminen ei ikinä pystyisi.

Eniten Ärje lyö vetoa jalkapallosta ja jääkiekosta. Jalkapallo on selvästi suosituin vedonlyöntikohde, joten siinä myös tuotot ovat parhaita.

Ärje ei suostu puhumaan voittosummista mitään muuta kuin että pelaaminen elätti hänet opiskelujen ajan. Ja kerran robotti oli monivedossa saanut ainoana yöllä kiinni oikean tulosyhdistelmän. Mutta mikä oli summa, sitä Ärje ei halua kertoa. Ärjen kimppaan kuuluu sijoittajia, jotka eivät muutoin osallistu peleihin.

Ongelmapelaaminen on monilla vaarana

Rahapeleistä on tullut monille ongelma. THL:n tilastojen mukaan ainakin lieviä haittoja on noin 140 000 suomalaisella ja pahasti peliriippuvaisia vajaat 50 000.

Harhakuvitelmat suurista pikavoitoista pitäisikin Ärjen mukaan katkaista heti alkumetreillä.

– Voittoihin pitää suhtautua niin, että vähintään 90 prosenttia niistä menee panosten kattamiseen.

Veikkaus vaatii nettipeleihinsä tunnistautumisen ja pelaaja voi asettaa itselleen euromääräisen katon, jonka yli hän ei pelaa. Tämä on ilmeisen toimivaksi havaittu tapa. Tarkempi syynääminen vaatisi lainsäädännön muuttamista. Veikkaus tukee myös maksutonta Peluuri-palvelua ja Peli poikki -ohjelmaa apuna peliongelmiin.

Pitääkö laji tuntea?

Jalkapalloa on helppo arvioida, mutta on paljon lajeja, jossa arviointi on paljon vaikeampaa. Laji pitää kuitenkin tuntea. Ärje teki gradunsa baseball-pelien todennäköisyyksistä ja on hyödyntänyt lajituntemusta jälkeenpäin.

– Olen koodannut laskurin pelin loogisiin sääntöihin perustuvaksi. Laitan koneen pelaamaan miljoona kertaa jonkun pelin sillä perusteella, mitä vedonlyöntikertoimista voi päätellä. Sen jälkeen kone arvioi eri tulosten todennäköisyyksiä.

Maailmalla on tuhansia vedonlyöntitoimistoja ja Ärje pelaa muuallekin. Hän ei kuitenkaan halua paljastaa kohteitaan. Harva kuitenkaan tarjoaa robottia, joten Veikkaus on tässä mielessä melko ainutlaatuinen maailmassa.

Pelitietoa eli silkkaa dataa Ärje ostaa pelitietoja kokoavilta henkilöiltä ympäri maailmaa ja sitä saa melko edullisesti, jopa ilmaiseksi.

– Ostin mm. koripallosta kaikkien NBA-pelien datan kymmeneltä vuodelta eli sen, miten pelit olivat päättyneet ja mitkä olivat olleet kertoimet.  Hain myös 80 000 jalkapallopeliä. Niistä pystyy jo aika hyvin arvioimaan todennäköisyydet tietyntyyppisen pelin lopputuloksille.

Vinkkejä pelaajille ja seuroille

Ärje näyttää koneeltaan robottiaan ja selostaa:

– Tämä laski minulle nyt arvion, että Sport-Kalpa –pelin todennäköisin tulos olisi 2–2 varsinaisella peliajalla. Tässä näkyy, että kerran 12. tapauksesta tapahtuu, että peli päättyy 2-2 ja kerran 15. tapauksesta, että peli päättyy 1-1.

Tätä juuri tilastotieteilijä osaa tehdä. Laskea todennäköisyyksiä.

Veikkaus tarjoaa myös livekertoimia eli pelaamista kesken pelin. Ne ovat usein robotin tarjoamia.

Vaikka lajituntemus on tärkeää, olisi hyvä osata katsoa myös tilastoista, mitkä asiat toistuvat. Jos tietää jonkun poikkeavuuden, niin sillä voi pärjätä. Ärje sattuu tietämään, että mm. Sportin valmentaja ottaa maalivahdin pois, kun joukkue on kolme maalia tappiolla.

– Jos tilanne on 0-3 ja maalivahti otetaan pois viisi minuuttia ennen vihellystä, niin aika usein lopputulos on 0-4. Tällaisia erikoistietoja voi sitten manuaalisesti säätää ja hyödyntää myös live-vedossa.

Ärjen mukaan amatööripelaajat katsovat liikaa viime kerran tuloksia, kun pitäisi katsoa kokonaisuutta ja sitä, miten joukkue on pärjännyt suhteessa tuloksiin.

Muutenkin Ärje korostaa vedonlyöjien osaamista ja ihmettelee, miksi urheilujoukkueet eivät hyödynnä ammattilaisvedonlyöjiä tai edes katso vedonlyöntikertoimia.

– Meillä on paljon vedonlyöjiä, jotka ovat parempia analysoimaan joukkueita kuin niiden oma valmentaja. He pystyvät arvioimaan, millä todennäköisyydellä tietty kokoonpano voittaa. He myös sijoittavat näkemykseensä suuria summia. Sehän on heille ammatti!

Suosittelemme