Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomalaisen äitiyspakkauksen voittokulku jatkuu nyt Lontoossa – amerikkalaisin tuottein

Britit ylistävät suomalaiskeksinnön etuja, mutta ovat tilaamassa pahvilaatikkonsa rapakon takaa.

Vauva laatikossa.
Suomessa äitiyspakkauksen saaminen edellyttää neuvolakäyntejä raskauden aikana. Lontoolaisvanhempia valistetaan vauvanhoidon verkkokurssilla ennen äitiyspakkauksen luovuttamista. Kuva: Skotlannin hallitus
Jari Strömberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Elokuussa osa lontoolaisvauvoista vetää ensinokosensa pahvilaatikossa.

Suomessa jo 30-luvulla tehty innovaatio äitiysavustuksesta, josta jalostui äitiyspakkaus, rantautuu loppukesästä itälontoolaiseen Hackneyn kaupunginosaan.

Hackneyn paikallislehden Hackney Citizenin mukaan kaupunginosahallinto on päättänyt jakaa piakkoin suomalaistyyppiset äitiyspakkaukset kaikille vastasyntyneille hackneyläisvauvoille. Operaation nimi on "Welcome Hackney Babies" (Tervetuloa Hackneyn vauvat).

Hackney Citizen -lehti ylistää äitiyspakkauksen suomalaisia juuria ja kertoo pakkauksen alentaneen Suomen imeväiskuolleisuutta olennaisesti.

EU:n Eurostat-tilastojen mukaan imeväiskuolleisuus (IMR) vuonna 2015 oli Suomessa 1,7 alle vuoden ikäistä lasta tuhatta syntynyttä kohti. Britannian vastaava luku oli 3,9. EU-maiden keskiarvo oli 3,6. Suomessa luku on Euroopan toiseksi pienin Slovenian jälkeen. Britit ovat sijalla 13.

Hackney seuraa Suomea

Kaupunginosa päätti lähteä Suomen tielle sen jälkeen, kun pari vuotta sitten toteutettu pilottiprojekti sai hyvää palautetta. Vuonna 2015 uusille vanhemmille jaettiin opetusvihkoset vauvanhoidosta ja vaipanvaihtokassillinen vauvanhoitotuotteita.

Nyt jakoon tulevat varsinaiset pahvilaatikot, joissa on sisällä muun muassa patja, patjan suojapeite, lakanoita, liivinsuojia ja kosteuspyyhkeitä. Pakkauksen toimittaa amerikkalainen The Baby Box Co.

Yrityksen verkkosivuilla pakkausten hinnat vaihtelevat 65 eurosta reiluun 200 euroon.

Hackneylaisvanhemmille pakkaus on ilmainen, mutta sen saadakseen vanhempien on käytävä verkkokurssi vauvan hoidosta. Kurssiin sisältyy videoita turvallisesta nukkumisesta, rintaruokinnasta, rokotuksista ja tupakoinnin lopettamisesta. Kurssin nimi on "Baby Box University".

Ei ole ilmaista lounasta

Skotlannissa päätettiin jakaa pilottihankkeena vuoden alusta ensimmäiset kolme kuukautta äitiyspakkauksia. Myös sinne amerikkalaiset tarjosivat pakkaustaan. Skotit eivät The Times -lehden mukaan kuitenkaan nielleet tarjousta, sillä verkkokurssille kirjautumisessa olisi pitänyt antaa skottien mielestä liikaa henkilökohtaisia tietoja.

Äitiyspakkaus.
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon (kuvan oikeassa reunassa) tutustuu äitiyspakkauksen sisältöön. Kuva: Skotlannin hallitus

Pakkaus olisi ollut paljaimmilllaan käytännössä vain pahvilaatikko, jossa on patja. Sitä olisi sitten voinut kätevästi kyllä täydentää yrityksen verkkokaupassa!

Nousikin riita sitä, voiko joku kuvitella amerikkalaisen yrityksen antavan jotain aivan ilmaiseksi. Amerikkalaiset vakuuttivat, ettei tietoja jaeta muille yrityksille kaupalliseen tarkoitukseen. Toiset taas olivat sitä mieltä, että kyseessä on vain pääministeri Nicola Sturgeonin julkisuuskampanja, joka tulee kalliiksi.

Skottivauvoja onnisti

Skotlantilainen APS Group Ltd valittiin skottivauvojen pakkauksen toimittajaksi. Vaikka pakkaus maksaakin reilut sata puntaa kappale ja koko budjetti on noin seitsemän miljoonaa puntaa, skottivauvoja onnisti. Paketti muistuttaa jo enemmän suomalaista esikuvaansa, sillä se sisältää noin 40 eri tavaraa tai vaatetta.

Äitiyspakkaus.
Kelan äitiyspakkaus vuonna 2015. Kuva: Kela

Skotlannin ja Hackneyn lisäksi maailmalla äitiyspakkauksen tapaisia paketteja on alettu jakaa erilaisin sisällöin ja ohjelmin muun muassa Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa ja Kanadassa.

Kela ei myy pakkauksia

Suomessa äitiyspakkauksia jakeleva Kela ei ole lähtenyt mukaan liiketoimintaan, vaikka Kelan pakkauksesta kaikki on saanut alkunsa. Suomalainen 50 vaatteen ja esineen loota on saanut ylistystä pitkin maailmaa. Tuoreessa muistissa on, kuinka Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi ihastellen kaikkien suomalaisvauvojen nukkuva pahvilaatikossa.

Kelan mukaan se ei voi myydä äitiyspakkausta, koska se ei ole kaupallinen tuote, vaan äitiysavustuslain mukainen sosiaaliturvaetuus. PR-syistä joitakin pakkauksia on tosin lahjoitettu maailmalla muun muassa kuninkaallisille.

Kolmen isän bisnes

Mutta saa Suomestakin äitiyspakkauksia. Kolme nuorta isää perusti kolmisen vuotta sitten oman yrityksen Helsingissä. Nuorilla isillä on yhteensä kahdeksan lasta – ja BBC:n jutun innoittamana bisnesidea viedä äitiyspaketit maalmalle.

Finnish Baby Box myy verkossa hyvin aidon oloista äitiyspakkausta. Perusversion hinta on 399 euroa, Muumi-kuosein viritetyn version saa 599 eurolla.

Yksi yrityksen perustajaisistä, Heikki Tiittanen, kertoo yrityksen pyörivän hyvin: tuhansia pakkauksia on myyty ympäri maailmaa yhteensä yli 80 maahan.

Laatikkoyritys Reimalle

Ei ihme, että lastenvaateyritys Reima osti isäkolmikon yrityksen vuodenvaihteessa. Tarkoitus on yli tuplata Reiman verkkomyynti. Siinä äitiyspakkaus on isossa osassa.

Näkymät ovat hyvät, jos jotain voi päätellä siitä, että amerikkalainen, Los Angelesissa sijaitseva Baby Box Co. on myynyt esimerkiksi viime vuonna yli miljoona pakkausta. Viimeksi se sai Alabaman osavaltiolta 60 000 pakkauksen tilauksen.

– Amerikkalaisversio on kuitenkin aika kaukana suomalaisesta äitiyspakkauksesta. Se on enemmänkin vain pahvilaatikko ja patja. Mutta täytyy heille antaa myös tunnustus pakkaukseen liittyvästä koulutusosiosta, jossa neuvotaan esimerkiksi nukuttamaan vauvaa selällään. Kaikissa maissa ei ole Suomen kaltaista neuvolajärjestelmää, nykyään Reimalla palvelutoiminnan johtajana toimiva Tiittanen kertoo.

Neuvola olennainen

Tiittanen tulee tiivistäneeksi suomalaislasten hyvien lähtökohtien syyn: toimivan neuvolajärjestelmän.

Vauvaa riisutaan neuvolan pöydällä.
Vauvaa riisutaan neuvolan pöydällä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Äitiyspakkauksen merkitystä imeväiskuolleisuuden vähenemisessä on uumoiltu, mutta sitä ei ole varsinaisesti todistettu. Sitä, että pakkauksen saamisen ehtona on osallistuminen neuvolajärjestelmään, on sen sijaan pidetty olennaisena.

Kela ilmoittaa, että äitiysavustuksen vaihtoehtona on joko pakkaus tai 140 euron rahallinen korvaus. 95 prosenttia suomalaisäideistä ottaa pakkauksen ja panee vauvansa pahvilaatikkoon nukkumaan.

Suosittelemme