Kotisiivouksia tarjoavilla yrityksillä pyyhkii nyt hyvin. Alan yritysten liikevaihto on kasvanut ja töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä. Kotipalveluyritykset myös työllistävät aiempaa enemmän – tai työllistäisivät, jos tekijöitä olisi.
Mikkeliläinen siivousalan yritys Mikkeli Siivotaan on etsinyt kahta siivoojaa jo useita kuukausia.
– Puoli vuotta sitten kyllästyin, kun emme omin voimin löytäneet työvoimaa, ja päätin kokeilla rekrytointifirman apua. Siellä kokeiltiin kaikki mahdolliset netin hakupalvelut, mollit, monsterit, oikotiet ja kaikki, mutta hakemuksia tuli vain kaksi esimiestyöhön ja kaksi siivoojaksi, toimitusjohtaja Osku Nykänen kertoo.
Työntekijäkokelaita Mikkeli Siivotaan on onnistunut saamaan, mutta työsuhteet eivät ole kestäneet kauan. Toisaalta heille on tarjoutunut töihin esimerkiksi ihmisiä, jotka olisivat valmiita aloittamaan työt vasta vuoden päästä.
– Muutama kuukausi sitten julkaisin Youtubessa videon, jossa lupaan 500 euron vihjepalkkion sille, joka löytää meille työntekijän, jonka kanssa pystymme solmimaan työsuhteen. Videota on katsottu useita satoja kertoja, mutta työntekijää ei meille ole löytynyt, Nykänen kertoo.
Nykäsen lupaama vihjepalkkio on 500 euron lahjakortti Mikkeli Siivotaan palveluihin.
Muista alan yrityksistä kerrotaan samankaltaisia tarinoita. Tarjolla olisi työntekijä, mutta hänellä ei ole autoa. Tai hän ei puhu suomea, eikä englantia.
Kodin siivoaminen on hidasta, hankalaa ja raskasta
Kotisiivoojien löytäminen on vielä vaikeampaa kuin esimerkiksi toimistosiivojien. Voisi luulla, että kotien siivoaminen olisi helppoa hommaa – kukapa ei olisi kotia joskus siivonnut. Ammattina kotien siivoaminen on kuitenkin siivousalan haastavimpia töitä.
Työergonomiaa ei ole kodeissa huomioitu yleensä mitenkään, onhan kyseessä koti eikä työpaikka. Pölyt pitäisi saada pois esimerkiksi matalien sohvien alta, raskaat matot pitäisi kantaa ulos ja kirjahyllyijä koristavien pikkuesineiden pölyttäminen vie aikaa.
Ihmiset eivät myöskään huoli koteihinsa ketä tahansa.
– On suuri asia, että ihmiset uskaltavat luottaa minulle avaimensa, ja luottavat minuun niin paljon, että antavat minun huiskia täällä omin nokkineni, kenenkään valvomatta, kodinhuoltaja Ester Suve sanoo.
Suve pitää työstään. Työnsä jäljen näkee heti, ja asiakkaiden kanssa on kiva jutella. Yhteen työpäivään mahtuu korkeintaan kolme siivouskeikkaa.
– Minusta siivoaminen on oikeasti hauskaa.
Myös kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoa Etelä-Savon ammattiopistossa opiskeleva Sophean Som haluaa alalle töihin.
– Työtä on helppo löytää, voi joko siivota tai tehdä avustustehtäviä kodeissa, eikä tarvitse stressata, Som sanoo.
Viime kesänä olin siivoustyössä ja sain palkkaa 1600-1700€ kuukaudessa.
opiskelija Sophean Som
Alan kiinnostavuudesta kertoo se, että edes kaikki alalle varta vasten kouluttautuneet eivät lopulta ole kiinnostuneita tekemään siivoustyötä.
– Meille tulee opiskelijoita esimerkiksi työvoimahallinnon kautta, paljon on maahanmuuttajia ja noin 20 opiskelijaa vuodessa tulee koulutusohjelmaan omaehtoisesti. Kaikki meiltä valmistuvat, saavat töitä, jos itsellä on halua lähteä töihin, Etelä-Savon ammattiopiston kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon opettaja Anna-Kaisa Turpeinen kertoo.
Alan kiinnostavuuteen vaikuttaa alan heikko arvostus, Turpeinen arvelee. Siivoustyö on näkymätöntä työtä, paitsi, jos sen jättää tekemättä. Arvostus heijastuu myös palkkaukseen.
– Viime kesänä olin siivoustyössä ja sain palkkaa 1600-1700€ kuukaudessa, Som sanoo.
Ensi kesäksi Somille on jo työpaikka palvelutalossa. Pieni palkka ei haittaa.
– Minusta se on ihan hyvä. Kotimaassani Kambodzassa se olisi vain kaksi tai kolme sataa euroa.
Tarkennettu 3.4. klo 11:42: 500 euron vihjepalkkio on lahjakortti yrityksen palveluihin.