Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Hervottomia aprillipiloja: Saimaannorppia Oulujärveen, Ilves ja Tappara yhdistyvät, suuryritykset katuvat

Niin tiedotusvälineet, viranomaiset kuin yritykset ovat olleet jekkutuulella aprillipäivänä.

saimaannorppa
Saimaannorppa lepäilee kivellä Linnansaaren kansallispuistossa. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Jussi Virkkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Aprillipäivä on saanut taas suomalaiset vitsiniekat vauhtiin. Tiedotusvälineissä ja yrityksissä on keksitty toinen toistaan kekseliäämpiä jekkuja.

Heti aamuseitsemältä tavarataloketju Stockmann kertoi tiedotteella, että sen Hullujen päivien alennusmyynnin teemaväri vaihtuu perinteisestä keltaisesta vihreään.

Sanomalehti Maaseuden Tulevaisuus puolestaan nauratti lukijoitaan kertomalla, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kaavailema muuri Meksikon ja USA:n rajalle rakennetaan suomalaisesta puusta.

Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva narutti tarinalla, jonka mukaan saimaannorppia siirretään Savonlinnan seudulta Oulujärveen. Lukija saattoi maistaa kuraveden, kun lehti kertoi, että norpat lennätetään ensin Savolinnasta Ouluun Ilmavoimien kuljetuskoneella.

Tamperelainen Aamulehti puolestaan hurvitteli uutisella, joka kertoi perinteisten tamperelaisten kiekkoseurojen Ilveksen ja Tapparan yhdistyvän. Lehti kysyi lukijoiltaan myös mielipidettä, mikä sopisi uuden seuran nimeksi. Tosiasiassa Tappara ja Ilves käyvät kovaa kamppailua jääkiekon SM-liigan puolivälierissä paikasta välieriin. Ottelusarja on tilanteessa 3–3 eli seuraavan ottelun voittaja nappaa paikan välieriin.

VR kertoi, että sen junien täsmällisyydestä voi alkaa lyödä vetoa Veikkauksen rahapelissä. Molemmat valtion kokonaan omistamat yhtiöt olivat mukana juonessa, ja molemmat yhtiöt julkaisivat aiheesta videon Facebook-sivuillaan.

– Vetomuoto on periaatteessa hyvin yksinkertainen: tuleeko juna perille aikataulun mukaan vai ei. Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen paljon junabongareita. Markkinatutkimuksemme osoittaa, että juuri tällaisille uusille kohteille on kysyntää, yhtiön tiedotteessa velmuiltiin.

Poliisille vihapuhekoirat

Poliisi taasen kertoi yhteisöpalvelu Facebookissa, että se ottaa käyttöön vihapuheen haistavat vihapuhekoirat. Kaiken lisäksi koirat tunnistavat suomen-, ruotsin-, englannin- ja saamenkielisen vihapuheen.

– Koira kuulee – ja ennen kaikkea haistaa – paljon paremmin kuin ihminen. Reaktioiden perusteella laiton vihapuhe haisee todella voimakkaasti, johtaja Arvo Valinta-Kukkahattula erikoispoliisikoirakoulusta toteaa poliisin Facebook-sivuilla.

Helsingin poliisi kertoi Facebookissa, että pääkaupungin poliisissa otetaan käyttöön viisi poliisisikaa.

– Poliisisika saa tänä keväänä tosiaan aivan uuden merkityksen, kun Helsingin poliisi ottaa operatiiviseen testikäyttöön useamman nasun poliisikoiratoiminnan tueksi, Facebook-sivuilla kirjoitettiin.

Poliiseja on perinteisesti joissakin piireissä kutsuttu sioiksi.

Suuryritykset katumapäällä

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa vitsaili sillä, että maailman 500 suurin yritystä lupaavat palauttaa valtioille 500 miljardia dollaria näiden menettämiä verotuloja. "Uutisessa" kerrottiin esimerkiksi, että teknologiajätti Apple katuu aggressiivista verosuunnitteluaan.

Euroopan komissio määräsi viime vuoden puolella Applen maksamaan Irlannille 13 miljardia euroa perimättä jääneitä veroja. Vaikka se kuulostaa aprillipilalta, on se täysin totta. Se, että Apple katuisi tai myöntäisi tehneensä jotain väärin, on aprillia.

Suosittelemme