Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kuntien vaalitulokset verkkoon sekunnin murto-osassa – Yle julkaisee ensimmäistä kertaa vaaleissa robotin kirjoittamia uutisia

Ylen uutisrobotti on vielä kokeiluasteella, hankkeen projektipäällikkö korostaa. Vaalituloksen kehittymistä seurataan ja analysoidaan pääasiassa ihmistoimittajien voimin läpi illan.

Voitto-robotti
Kuva: Felipe Santana, Joni Hiirikoski / Yle
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle julkaisee ensi sunnuntain kuntavaaleissa robotin kirjoittamia uutisia verkossa. Voitto-robotiksi nimetty tietokoneohjelma tekee jutun jokaisen kunnan vaalituloksesta.

– Se tekee lyhyen tekstin, jossa se nostaa esiin oleellisia asioita. Lisäksi se liittää siihen perään samantyylisiä visualisointeja, joita meillä tulee vaalien tulospalveluun, Ylen Voitto-robotti-hankkeen projektipäällikkö Lassi Seppälä selittää.

Seppälän mukaan kunkin kunnan juttu on valmis sekunnin murto-osassa kunnan ääntenlaskennan valmistumisen jälkeen. Robotti tekee jutun kuitenkin vasta, kun kaikki kunnan äänet on laskettu.

Esimerkiksi Helsingin lopullinen vaalitulos varmistuu niin myöhään, että tuloksista kerrotaan käytännössä jo paljon ennen kuin Voitto työstää raporttinsa.

Ylen kuntavaalien verkkotuottaja Paula Pokkinen huomauttaa, että tuloksen kehittymistä seurataan ja tulosta pureksitaan ihmisvoimin läpi illan.

– Voitto takaa sen, että teemme jokaisesta Suomen kunnasta tulosraportin, Pokkinen sanoo.

Seppälä korostaa, että Voitto-robotti on vielä kokeiluasteella.

– Tämä on käytännössä meidän toinen robottijournalismin kokeilu, Seppälä kertoo.

Monimutkaisempaa kuin urheilussa

Ylen Voitto-robottia on kokeiltu aiemmin urheilu-uutisissa NHL-jääkiekon tulosuutisoinnissa. Robotti kirjoitti viime vuoden lopulla kymmenen juttua NHL-otteluiden tuloksista.

Vaikka vaalien raportointimalli on samantyyppinen kuin urheilu-uutisissa, Voitto-ohjelmaa on jouduttu koodaamaan pitkälti uudestaan vaaleja varten.

– Tämä on monimutkaisempaa kuin urheilussa, ainakin tällä tasolla, mitä me nyt olemme tehneet, Seppälä selittää.

Seppälä tiimeineen on syöttänyt ohjelmaan paljon uutta sanastoa. Robotin käyttämän kielen halutaan olevan tyyliltään lukijoille tuttua politiikan journalismista.

– Olemme kaivelleet vanhoja juttuja netistä ja katsoneet, minkälaista kieltä siellä käytetään. Olemme pyrkineet matkimaan sitä, Seppälä selittää.

Hänen mukaansa robotin kirjoittamista jutuista tulee yksinkertaisempia eikä niiden kieli solju yhtä kauniisti kuin ihmistoimittajan tuottamissa jutuissa.

– Ne ovat varmasti aika nopealukuisia artikkeleita, koska ne ovat selkeitä ja pohjautuvat siihen, että vain raportoidaan asiat eikä hirveästi analysoida niitä.

Voiko robotti tehdä virheen?

Seppälän mukaan on mahdollista, että myös robotin kirjoittamiin uutisiin tulee virheitä. Näin kävikin yhdessä NHL-tulosuutisessa.

– Virhe johtui siitä, että saamassamme datassa oli virhe. Siellä oli erään ottelun yhden maalin syöttöpisteet merkattu maaleiksi, Seppälä kertoo.

Vaaleissa virhe voisi tulla esimerkiksi datasta, josta ohjelma ottaa vaalitulokset.

– Me emme välttämättä näe ihan kaikkea, mitä voi oikeasti tapahtua, Seppälä sanoo.

Oman kunnan uutinen löytyy hakemalla

Voitto-robotin kirjoittamat tulosuutiset löytyvät Ylen nettisivuilta hakemalla uutisia kunnan nimellä. Raportit löytyvät valmistuttuaan myös Kuntavaalit 2017: Tulosraportit -aihesanalistalta täältä. Jutut eivät näy uutissivuston Tuoreimmat-listalla.

Robotin työstämiä uutisia voi lukea myös Ylen Uutisvahti-sovelluksella.

– Seuraamalla oman kunnan aihesanaa Uutisvahdissa voi saada tulosraportin esimerkiksi ilmoituksena puhelimeensa, Seppälä vinkkaa.

Suosittelemme