Sieltä hän saapuu. Mustat aurinkolasit silmillä, vaikka ulkona sataa räntää. Ei epäilystäkään, ettei kyseessä olisi taiteilija, boheemi sellainen. Kirjailija Miki Liukkonen, 27, on tullut tunnetuksi paitsi lahjakkuudestaan myös räväköistä lausunnoistaan ja humalan huuruisesta elämäntyylistään.
Mutta nyt jokin ei täsmää. Istumme Kallion kahvilassa, kello on 10 aamulla ja hörpimme vihreää teetä. Missä on se hulttio kirjailija, jollaiseksi Liukkosta on kuvattu? Ei merkkiäkään krapulasta tai valvotusta yöstä.
Väsynyt Liukkonen kuitenkin on. Hän on antanut kaikkensa. Muutama viikko sitten valmistui hänen valtava, yli 800-sivuinen romaani. Nyt olo on tyhjä.
– Tuntuu kuin mun pää olisi juossut maratonin, mä huohotan vieläkin.
Liukkosen romaani ei ole mikään perinteinen juoniromaani, vaan hänen omien sanojensa mukaan lähes tieteellinen tulkinta nykyajasta. Kirjan mahtipontisuutta kuvaa myös se, ettei sillä ole kunnon nimeä. Se kirjoitetaan O, mutta se ei ole kirjain o, vaan jonkinlainen ympyrä tai kehä. Romaanista löytyy ainakin 50 merkitystä ympyrälle. Ympyrä on siis jonkinlainen kaikkeuden symboli. Eikö ole aikamoista erikoisuuden tavoittelua antaa kirjalle nimi, jota ei voi lausua?
– Ei, vaan mä toivon, että lukija joutuisi käymään läpi sen ajatusprosessin, joka siihen liittyy.
Kirjan kustantaja WSOY joutui kuulemma luomaan tietokantaansa ihan oman symbolin kirjaa varten. Vähän niin kuin edesmenneellä Princellä, jonka taitelijanimi oli yhdessä vaiheessa aivan oma symbolinsa.
Liukkonen on kirjallisuuden rokkitähti
Jättiläisromaanin kirjoittaminen vei Liukkoselta yli kolme vuotta. Vielä edellisen runokokoelmansa hän kehuskeli kirjoittaneensa umpihumalassa. Nyt sellainen ei olisi tullut kysymykseenkään. Liki sadan henkilöhahmon ja palasten looginen sovittelu kysyy tarkkavaisuutta.
– Tämä vaati älyllistä ajattelua ihan toisella tasolla. Sitä ei voinut kirjoittaa humalassa tai edes krapulassa. Se oli oikeastaan tosi hyvä, sillä kyllä se jatkuva juhliminen alkoi käydä kunnon päälle, huokaa Liukkonen.
Romaaniaan varten Liukkonen perehtyi muun muassa kvanttifysiikkaan, kilpauintiin ja romanikulttuuriin. Kirjoitusvaiheessa hänen huoneensa seinällä oli valtava kartta, jossa hän yhdisteli henkilöitä ja tapahtumia. Seinä oli täynnä papereita, joissa oli muun muassa uimakilpailutaulukoita, kaavoja ja hevosrotuja. Tätä kaikkea tarvittiin henkilöhahmojen luomisessa.
Romaani pyöri Liukkosen päässä yli kolmen vuoden ajan jatkuvasti. Hän näki unia siitä ja kuunteli ihmisten puheita löytääkseen uusia sanoja. Työ oli raskasta ja välillä paine purkautui pakomatkoina Oulun yöelämään.
Liukkosta ärsyttää, että hänen boheemielämänsä nostetaan aina esille. Hän ei voi käsittää, mikä siinä on niin kiinnostavaa.
– Kaikki muut ympärillä tekivät ihan samaa. Miksi se, että mä kävin baareissa oli jotenkin ihmeellistä?
Liukkonen on oikeassa, mutta median kiinnostus ei johdu pelkästään baarielämästä. Liukkonen on kokonaistaideteos, kirjallisuuden rokkitähti. Hän on nuori, lahjakas, uhmakas ja räävitön. Hän on outo lintu nykyisessä taidemaailmassa, jossa kahdeksasta neljään työskentely ja maratonit ovat valttia.
Liukkonen ei näe itseään laskelmoituna brändinä. Hän ei häpeä tai kadu räväköitä lausuntojaan, joita jakeli muutama vuosi sitten. Liukkonen totesi muun muassa, että ”olen Suomen kuuluisin runoilija” ja ” tulen voittamaan Finlandia-palkinnon”.
Nyt Liukkosen korskeita lausuntoja on vaikea uskoa, kun hän hämmentää teekuppiaan ja puhuu mietteliäästi, sanojaan harkiten.
– Aion kuitenkin jatkaa samalla törkeällä linjalla. En aio pidätellä sanomisiani, jotta olisin jotenkin mukavampi ja miellyttäisin kaikkia. Jos joku loukkaantuu, niin voi voi, painukoot muualle.
Uhmakkuutta siis löytyy yhä. Liukkonen kuitenkin haluaa korostaa, ettei halua tahallaan loukata ketään. Se on helppo uskoa, sillä Liukkosesta huokuu vilpittömyys.
– Sillä hetkellä kaikki oli totta, mitä sanoin. Kaikesta mitä olen nyt juuri kertonut, voin olla hetken päästä eri mieltä. Mielipiteethän vaihtuvat sitä mukaa, millä tuulella on.
Tämäkin lause on pakko ostaa. Varsinkin, kun Liukkonen jatkaa perustelujaan.
– Jos jollain on todella vankkoja mielipiteitä, joiden takana aikoo seistä koko loppuelämänsä, niin se on epäilyttävää!
Kun Liukkosen kanssa juttelee , ei voi olla huomaamatta, että boheemius on hänelle paljon enemmän kuin punaviinin sävyttämä elämäntapa. Se on suorastaan ideologia, sillä Liukkosella on missio. Hän haluaa uudistaa suomalaisen kirjallisuuden.
– Olen niin kyllästynyt suomalaisen kirjallisuuden tasoon. Sanotaan, että kaikki on jo tehty. Se on mielestäni laiskuutta. Juuri mitään ei ole vielä tehty.
Liukkosen mukaan kirjailijat ovat eksyksissä. He luulevat kertovansa todellisuudesta, mutta heijastelevat vain käsitystään siitä, millaista kirjallisuuden oletetaan olevan. Nekin jotka sanovat tekevänsä jotain uutta, tekevät vain sellaista, mitä tässä ajassa odotetaan.
– Pyrin koko ajan ulkopuolelle tästä nykyajan ajattelusta. Oikeasti uudistava taiteilija on sellainen, jonka radikaalisuus vaikuttaa ensi silmäyksellä jopa konservatiiviselta. Taidetta ei yksinkertaisesti ymmärretä, koska taiteilija on niin ulkopuolella kaikesta. Sitä kohti menen.
Liukkonen yrittää nykyään lukea paljon kotimaista kirjallisuutta. Mutta pettymykset ovat vain seuranneet toistaan.
– Suomalaiset kirjailijat osaavat kirjoittaa hyvin, kirjat ovat ihan kivoja. Mutta siihen se jää.
Nyt juuri työn alla on Mikko Rimmisen uusin romaani. Siihenkin Liukkosella on mennyt hermot, vaikka oli kirjan alussa innoissaan.
– Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä pettyneempi olen.
Koska Liukkonen on tosissaan kirjallisuuden kanssa, hän ei ole jäänyt pelkästään marmattamaan. Hän on tekemässä laajaa uuden kirjallisuuden manifestia, josta ilmenee mihin suuntaan kirjallisuus on tulevaisuudessa menossa.
O:ssa Liukkonen on päässyt omasta mielestään lähelle täydellistä romaania. Hän on siihen ”tosi tosi tyytyväinen”.
– Onhan se melkein klassikko jo.
Onneksi Liukkonen naurahtaa lauseensa päälle. Muuten se olisi melkoinen väite kirjasta, joka ilmestyy vasta ensi viikolla.
"En pelännyt ajatusta rahattomuudesta"
Liukkonen on kirjailijana täysin itseoppinut. Hänen vankin pohjansa on lukeneisuus. Hän sai kirjallisen herätyksen 16-vuotiaana. Silloin hän ryhtyi ahmimaan klassikoita. Tuleva kirjailija luki Kafkaa, Gogolia, Dostojevskia, beatnikeja, Saarikoskea, Kailasta. Lukupäiväkirjaan kertyi pari sataa kirjaa vuodessa. Samaan aikaan kuvataiteilijan urasta haaveillut Liukkonen alkoi kirjoittaa runoja.
19-vuotiaana Liukkonen voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun ja asia oli sillä selvä. Hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Nyt runokirjoja on syntynyt kolme ja ensimmäinen romaani Lapset auringon alla ylsi heti Runeberg-palkintoehdokkaaksi.
– Olin alusta asti aika varma, että minusta tulee jotain. En pelännyt ajatusta siitä, ettei aina ole rahaa. Tai oikeastaan, ettei koskaan ole rahaa.
Liukkonen ei ole tehnyt päivääkään ”oikeita töitä”. Nykyään hän elättää itsensä kirjoittamalla lehtiin. Lisäksi apurahoja on kertynyt mukavasti, kun nimeä on tullut. Toisin oli kirjailijauran alkutaipaleella. Silloin Liukkonen eli pikavipeillä.
Koulun penkille tai kirjoituskursseille Liukkosta ei saa. Hän haluaa säilyttää koskemattomuutensa taiteilijana. Hän on huomannut, että luovaa kirjoittamista opiskelleet ovat tulleet liian tietoisiksi erilaisista tyylikeinoista ja genreistä.
– Minusta se ei ole luonnollista kirjoittamista.
Nyt Liukkonen on kuitenkin tyhjän päällä. Hän ei tiedä yhtään mihin ryhtyä, kun suurteos tuli valmiiksi. Aika kuluu tyttöystävän kanssa ja myös Helsinkiin tutustuminen vie aikaa. Liukkonen muutti Oulusta Helsinkiin muutama kuukausi sitten. Tähän asti hän on pyörinyt lähinnä kotikulmillaan Kalliossa, sillä hänellä on kuulemma toivottoman huono suuntavaisto.
Kirjallisesta tulevaisuudestaan Liukkonen paljastaa sen verran, ettei ainakaan aio kirjoittaa romaania eikä runoja. Mitä sitten jää jäljelle?
– Ehkä esseitä. Tai sitten teen värityskirjan.
Liukkonen saattaa olla tosissaan, tai sitten hän muuttaa mieltään.
