Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n kamppailu kuntavaalien voitosta on tiukentunut entisestään ennakkoäänestyksen aikana, kertoo Ylen kannatusmittaus.
Kyselyn perusteella kokoomus uusisi erittäin niukasti paikkansa suurimpana kuntapuolueena, vaikka puolueen suosio notkahti hiukan. Keskusta taas kiilasi kakkossijalle ohi pääoppositiopuolue SDP:n, mutta puolueet ovat käytännössä yhtä suosittuja kuin kokoomus, sillä kärkikolmikon kannatuserot ovat lähinnä kosmeettiset.
Keskusta oli viimeksi SDP:n edellä viime syksynä, jonka jälkeen pääministeripuolueen kannatus on ollut laskusuunnassa. SDP:n kannatus on kuitenkin laskenut vaalien alla enemmän.
– Pakka kärjessä on vain tiivistynyt viimeisen viikon aikana. Tilanne on hyvin jännittävä, sanoo toimitusjohtaja Jari Pajunen Taloustutkimuksesta.
Kisa kuntavaalien voitosta on kyselyn perusteella tiukin vuosikausiin. Erot kärkikolmikon kannatuksessa mahtuvat puolen prosenttiyksikön sisään, kun 2000-luvun kuntavaaleissa erot ovat olleet parin prosenttiyksikön luokkaa.
Mittaus poikkeaa Ylen kuukausittaisista puoluekannatuskyselyistä, sillä tiedot on kerätty viikossa eli ennakkoäänestyksen aikana, joka kesti viime keskiviikosta tämän viikon tiistaihin.
Kyse on ylimääräisestä mittauksesta, jossa Yle selvitytti kannatusmuutoksia vaalitaistelun loppusuorallla. Haastateltujen määrä on tavanomaista pienempi, minkä takia kyselyn virhemarginaali on hieman tavallista suurempi, 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kristillisdemokraatit yllättää
Kärkikolmikkoa seuraa vihreät, jonka kannatus on vaalien alla tasaantunut viime vuonna mitatuista ennätyslukemista. Viime kuntavaaleihin verrattuna puolue parantaisi silti tulostaan tuntuvasti, sillä vuonna 2012 vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia.
Perussuomalaisten suosio nousi maaliskuun mittauksessa yli kymmenen prosentin, mitä selittänee puheenjohtajakisan alkaminen. Tuoreimmassa kyselyssä kannatusromahduksesta kärsivän puolueen suosio otti kuitenkin jälleen hieman takapakkia.
Oppositiopuolue vasemmistoliitto sen sijaan nosti suosiotaan, mutta eniten kannatustaan on kyselyn perusteella nostanut kristillisdemokraatit.
Jari Pajunen epäilee, että kristillisdemokraateilla on voinut olla vaikeuksia päästä esiin, kun vaaleista ollaan oltu kauempana.
– Viime aikoina on ollut vaalitenttejä ja kampanjat ovat käynnissä. Ne ovat ehkä tarjonneet enemmän näkyvyyttä kristillisdemokraateille.
Kristillisdemokraatit on nyt liki samoissa lukemissa kuin toinen pienpuolue RKP.
Kantansa kertoneita eniten yli vuoteen
Kuntavaalien lähestyminen näkyy siinä, että puoluekantansa kertoneiden vastaajien määrä nousi korkeimmaksi sitten loppuvuoden 2015.
Kyselyssä 63,3 prosenttia vastaajista kertoi mitä puoluetta äänestäisi, kun maaliskuussa osuus jäi runsaaseen 56 prosenttiin vastaajista.
– Vaalien läheisyys tekee sen, että asioita aletaan nyt vakavasti miettimään, Pajunen sanoo.
Hänen mukaansa puoluekannan vahvistuminen vasta aivan vaalien alla kuvaa aikaamme.
– Kannastaan epävarmojen joukko on kasvanut koko ajan. Varmaan on osa ajan henkeä, että viime hetkillä tehdään päätöksiä ja ratkaistaan ketä äänestetään.
Taloustutkimuksen kyselyssä selvitettiin myös, mikä puolue kiinnostaa eniten niitä, jotka eivät osaa kertoa puoluekantaansa. Eniten nukkuvia kiinnostaa vihreät, ja toiseksi kiinnostavimmaksi nousee kokoomus.
Edellisessä mittauksessa kantaansa kertomattomia kiinnosti eniten SDP, mutta nyt puolue jäi kolmanneksi.
Lataa tutkimusaineisto itsellesi PDF-tiedostona.
Lue myös:
Analyysi: Kokoomus, keskusta ja SDP tasajalkaa vaaleihin
Katso suosikkipuolueesi kannatuksen heilahtelut kuntavaalitaistelun loppusuoralla