Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Maassa oman maan tavalla – kiinalaiset kaipaavat tuttua maksusovellusta, jota myydään nyt suomalaiskauppiaille

Kiinalainen ei halua vinguttaa Visaa, MasterCardia tai mitään muutakaan länsimaista luottokorttia.

Kiinalainen älypuhelin maksuväline.
Kuva: AOP
Jaakko Mannermaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Noin 940 euroa per matkailija. Suomessa lomaileva kiinalainen jättää maahan keskimäärin enemmän rahaa kuin mistään muualta tuleva, mutta summa voisi olla vielä suurempi, jos maksamisesta olisi tehty nykyistä helpompaa.

Näin ainakin uskovat valtiollinen matkailun edistäjä Visit Finland ja sen yhteistyökumppanit Suomessa ja Kiinassa. He haluavat, että yhä useampi suomalaismyyjä hyväksyisi maksutavaksi kiinalaisen mobiilisovelluksen, Alipayn.

Alipay esitteli sovellustaan mahdollisille uusille kumppaneille keskiviikkona Helsingissä. Paikalla oli toista sataa kiinnostunutta yritystä.

Yksi näistä oli Stockmann, jossa voi jo nyt maksaa kiinalaisella UnionPay-kortilla. Sen suosio on kasvanut matkailijoiden myötä, kertoo tavaratalotoimintojen johtaja Maiju Niskanen.

– Meillä käyvistä turisteista kiinalaiset ovat nousseet toiseksi suurimmaksi heti venäläisten jälkeen, sanoo Niskanen ja toteaa, että myös Alipayn käyttöönottoa on harkittu.

Rahaliikennettä myyjien ja Alipayn välillä hoitaa maksuvälitysyhtiö ePassi Payments. Tavaroiden ja palveluiden kauppiaat pulittavat ePassille Alipayn käytöstä tietyn prosenttiosuuden jokaisesta ostosta.

Valtion rajoitukset ohjaavat kiinalaisia

Alipayn taustalta löytyy verkkokauppajätti Alibaba. Yhtiön mukaan Alipayllä on tällä hetkellä 450 miljoonaa aktiivista käyttäjää Kiinassa ja muualla maailmassa, mutta Suomessa laajaa toimintaa vasta viritellään.

Tällä hetkellä Alipaytä tarjoaa Suomessa yhteensä reilut 200 kauppaa, hotellia, ravintolaa ja muuta tahoa. Alipayn liiketoimintoja Euroopassa johtava Hu Xiaoqiong toivoo, että määrä kolminkertaistuisi tänä vuonna.

– Suomessa on oma maksamisen kulttuurinsa Kiinaan verrattuna, mutta täällä ollaan valmiita muutoksiin, Hu kertoo.

Kiinalaiset matkailijat eivät mielellään käytä länsimaisia luottokortteja, vaan turvautuvat kotimaastaan tuttuihin konsteihin. Yksi syy on siinä, että Kiinan keskuspankki on asettanut valuuttarajoja esimerkiksi Visalle ja MasterCardille.

Visit Finlandin mukaan Suomessa vieraili viime vuonna noin 356 000 kiinalaisturistia, mikä on kolmanneksen enemmän kuin edellisvuonna. Alipayn mobiilimaksu tuli Suomeen viime vuoden lopulla.

Suosittelemme sinulle