Tallinnan satamasta purkautuu ehkä juuri nytkin reipas laivalastillinen suomalaisturisteja kohti kaupungin houkutuksia. Joku hakeutuu tuttuun kylpylään, toinen edulliseen ostoskeskukseen. Ensin ehkä hörpätään kahvit leivoksen kera Maias Mokk -kahvilassa. Karttoja ei näy, vaikka ulkomailla ollaankin.
Tallinna on kovin tuttu, kuin kotiin palaisi.
Ja silti, harva on käynyt virolaisen kotona, tietää hänen arjestaan, ajatuksistaan tai suvun vaiheista. Viro on edelleen myös aika vieras. Vai pystytkö nimeämään Viron kansalliskirjailijan?
Kysymys kansalliskirjailijasta voi kuulostaa turhalta, mutta itseasiassa ollaan virolaisuuden ytimessä. Voisiko suomalaisuutta ymmärtää tuntematta Seitsemää veljestä tai Tuntematonta sotilasta? Molemmat ovat muuten virolaisille jo koulusta tuttuja.
Oikea vastaus on A.H. Tammsaare (1878-1940). Patsas löytyy puistikosta Viru-keskuksen vierestä.
Virolaisille Tammsaare on kaikkea muuta kuin patsas. Hänen teoksiaan julkaistaan ja luetaan yhä, lausahduksia siteerataan lehdissä ja parlamentissa, näytelmiä esitetään. Tammsaaren hahmot ovat virolaisille yhtä tuttuja kuin Jukolan Jussi tai Antti Rokka meille. Tammsaaren patsas on maan tunnetuin treffipaikka.
"Tammsaare kuoli juuri oikeaan aikaan"
Tammsaare siis elää. Vaikka kuoli jo vuonna 1940. Juuri oikeaan aikaan, sanoo Tammsaaren elämäkerran _Nuoren Viron omatunto. Kansalliskirjailija A.H. Tammsaare _kirjoittanut Juhani Salokannel.
– Jos Tammsaare olisi saanut elää, hän olisi todennäköisesti paennut Ruotsiin, kuten kymmenet tuhannet muut sivistyneistön edustajat. Silloin hänestä olisi tullut kielletty kirjailija Neuvosto-Eestissä. Vaikka hän olisi jäänyt kotimaahansa, olisi kohtalo saattanut olla kuin kollegalla Friedebert Tuglaksella: joutua vainotuksi epähenkilöksi.
Neuvostojärjestelmä tarvitsi sankareita, myös kirjallisia. Valtaosa oli kommunisteja, mutta uskottavuuden takia myös muutama porvarillinen kirjailija kohotettiin kaanoniin.
Tammsaare sopi rooliin hyvin, koska ei ollut esittämässä vastalauseita teostensa tulkinnasta. Neuvostojärjestelmä saattoi rauhassa korostaa tarinoita työtä tekevästä kansasta ja vaieta esimerkiksi kristilliset viittaukset.
– Tammsaarea sai lukea, mutta ei tulkita. Raamatulliset osuudet nostettiin esiin vasta uudelleen itsenäistymisen jälkeen, selittää Salokannel.
Tammsaaren maine kesti kommunistien syleilyn.
– Nyky-virolaiset ymmärtävät hyvin, ettei Tammsaarella ollut osuutta neuvostoaikaisiin tapahtumiin.
"Olen mitättömän näköinen mies"
A.H. Tammsaare oli omien sanojensa mukaan mitättömän näköinen mies. Lyhyt, hailakkasilmäinen ja harvatukkainen. Äänikin oli jotenkin ponneton. Tämä on itseironiaa, sanoo Salokannel. Tammsaare veti helposti huomion puoleensa ja sai ihmiset nauramaan.
Naimisiin Tammsaare päätyi sen jälkeen kun tuleva vaimo Käthe oli julkaissut lehdessä avioliittoilmoituksen, Tammsaaren yllätykseksi. Salokannel vihjaa, että Käthe oli raskaana.
Käthe oli huomattavasti miestään nuorempi, eivätkä kemiat kohdanneet. Salokannel kuvailee Kätheä joutilaaksi hermokimpuksi, jonka Tammsaare lähetti lasten ja palvelijoiden kanssa kesiksi Pärnun kaltaisiin rantakohteisiin ja jäi itse Tallinnaan.
Ei Tammsaare itsekään ollut helppo elämänkumppani. Salokanteleen mukaan kirjailija oli pienimpiinkin asioihin puuttuva pirttihirmu. Taiteilijaluonteen vastapainona Tammsaaressa asui myös pikkuporvari. Hän halusi ympärilleen arvoisensa puitteet, johon kuului iso asunto, palvelijoita ja pikkuvaimo. Työelämässä ollut Käthe jäi kotiin heti avioiduttuaan, vaikka lisätuloille olisi ollut käyttöä.
Tammsaaren kuoltua Käthestä paljastui tarmokas miehensä perinnön vaalia. On pitkälti hänen ansioitaan, että Tallinnan Kadriorgin puiston kupeessa sijaitseva koti säilyi perheen hallussa myös kommunistivallan aikana. Asunto on nyt museoitu.
Herra Hansen koulutiellä
A.H. Tammsaare on taiteilijanimi. Tuleva kirjailija syntyi Anton Hanseniksi Tammsaaren talossa Keski-Virossa vuonna 1878.
Tammsaare oli maaseudun kasvatti. Hän asui lapsuutensa meikäläisittäin omalaatuisen näköisessä, mutta Virossa tavallisessa olkikattotalossa, jossa oli maapohja ja joka toimitti samalla riihen virkaa.
Tammsaare pääsi perheen lapsista ainoana opintielle ja se oli mullistava kokemus. Hän kävi Tarton yksityisen Treffnerin lyseon, jonka jälkimaine on Virossa vähintään samaa luokkaa kuin Ressulla tai Norssilla. Koulun perustaja Hugo Treffner oli Viron kansallisen heräämisen avainhenkilöitä, ja koulussa vallitsi virolaiskansallinen henki.
1800-luvun loppu oli aikaa, jolloin virolaiset olivat maassaan toisen, ehkä kolmannen luokan väkeä. Tai tarkkaan ottaen Viroa ei vielä ollut, vaan virolaiset asuivat Venäjän keisarikunnan kahden maakunnan alueella. Yläluokkaa oli keskiajalta lähtien ollut saksaa puhuva ja kartanoissaan asuva aatelisto. Venäläiset muodostivat oman eliittinsä sen jälkeen, kun Baltiasta oli 1700-luvulla tullut osa keisarikuntaa.
Romantiikan aate kansakunnasta levisi kuitenkin myös Viroon. Yksi tavoite oli kasvattaa vironkielinen sivistyneistö ja tässä Treffnerin lyseolla oli keskeinen rooli.
Teos, jonka jokainen virolainen tuntee
Tammsaare kuvaa kouluaikaansa pääteoksessaan_ Totuus ja Oikeus. _Kyseessä on viisiosainen järkäle, jossa käydään läpi paitsi Tammsaaren omia elämänvaiheita, myös Viron muutosta maatalousvaltaisesta Venäjän provinssista itsenäiseksi urbaaniksi valtioksi.
Jokainen virolainen tuntee teoksen, se käydään läpi koulussa ja löytyy useimpien virolaisten kirjahyllystä.
– Pitkästyttävää luettavaa koululaiselle, muistelee Viron kielen tutkija Sirje Olesk.
– Tammsaare on aikuisten kirjailija. Ja sellaisena erittäin tärkeä virolaisille.
Myös Juhani Salokannel myöntää, että ensi tuntuma Totuus ja oikeus -romaanisarjaan oli "risuinen".
– Mutta kun aloin kääntää teosta, se avautui. Koin todellisen kääntymyksen. Tammsaaren kieli on kuin jazzia, hän improvisoi. Ja koko ajan pohjalla kulkee tiukka rakenne.
Tammsaare kirjoitti nopeasti ja paljon. Eikä juurikaan korjannut tekstejään jälkikäteen. Häntä on myös arvosteltu jaarittelijaksi.
– Mutta samalla tavalla "jaaritteli" James Joyce Odysseyksessaan.
Suomenkielinen painos on loppu
Totuus ja Oikeus (ilmestyi 1926-1933) sai loistavat arvostelut. Meillä sitä kiittivät F.E. Sillanpään ja Waltarin kaltaiset kirjalliset vaikuttajat. Ja silti teos jäi suomalaisille vieraaksi. Siitä käännettiin vain ensimmäinen ja viides osa, eivätkä nekään juuri myyneet.
– On arvoitus, miksei Tammsaare kiinnostanut Suomessa. 1920-30 -luvuilla elettiin kuitenkin niin sanottua heimoaatteen kultakautta ja ainakin juhlapuheissa korostettiin yhteyttä eteläiseen veljeskansaan.
Tammsaare ei koskaan vieraillut Suomessa, vaikka kutsuja sateli. Salokannel epäilee, että syynä oli heikko terveys. Ainoan ulkomaanmatkan kirjailija teki Mustallemerelle parannellakseen keuhkotautiaan.
Tammsaare painui Suomessa unholaan, jossa hän on uinunut näihin päiviin asti. Juhani Salokannel on työskennellyt ahkerasti Tammsaaren renessanssin puolesta. Hän on suomentanut koko viisiosaisen _Totuus ja Oikeus _-sarjan ja nyt siis kirjoittanut Tammsaaren elämäkerran.
– Virolaiset tuntevat klassikomme. Halusin tehdä vastapalveluksen.
Valitettavasti Totuus ja Oikeus -romaanisarjan suomennos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole Salokanteleen mukaan luvassa ainakaan lähiaikoina.