Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Sairauslomat lisääntyneet Lappeenrannan päiväkodeissa – henkilöstö uupunut

Varhaiskasvatuksen pääluottamusmiesten mukaan pääsyynä väsymiseen on kaupungin säästökuuri.

Lasten jalkoja pöydän alla.
Kuva: Titta Puurunen / Yle
Jaakko Mäntymaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Varhaiskasvatuksen pääluottamusmiehet ovat huolissaan työntekijöiden jaksamisesta Lappeenrannassa. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden mielenterveyssyistä johtuvat sairauslomapäivät lähes tuplaantuivat viime vuonna.

Lappeenrannan varhaiskasvatuksen pääluottamusmiehet ovat kirjelmöineet huolestaan Lappeenrannan valtuutetuille ja kaupungin johdolle.

Kaikkiaan kaupungin henkilökunta käytti viime vuonna 2 259 sairauslomapäivää mielenterveyssyiden vuoksi, josta varhaiskasvatuksen luku on lähes puolet. Kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen sairauslomapäivien määrä lisääntyi viime vuodesta yli 2 000:lla.

Tilasto Lappeenrannan varhaiskasvatuksen sairauslomista
Tyypillisiä syitä mielenterveyssyistä myönnettävään sairauslomaan ovat esimerkiksi unettomuus, äkillinen stressireaktio ja masennus. Kuva: Yle

Väsymystä ja unettomuutta

Varhaiskasvatuksen sairauslomapäivien määrä on heittelehtinyt vuosittain. Tällä kertaa nousulle on kuitenkin pääluottamiesten mukaan selvä syy: tilanne on heikentynyt viime syyskuusta alkaen, jolloin kaupunki aloitti varhaiskasvatuksen miljoonaluokan säästökuurin.

JHL:n Lappeenrannan kaupungin pääluottamusmies Airi Tauriainen kertoo, että työntekijät ovat uupuneita.

– Säästökuuri näkyy työntekijöiden väsymyksenä ja epätietoisuutena. Henkilöstö puhuu unettomuudesta. Kun yöllä et saa nukkua, se näkyy päivällä työssä, Tauriainen sanoo.

Tauriaisen mukaan sairauslomapäivien määrä on kasvanut myös tämän vuoden puolella.

Työn laatu kärsii

Tauriaisen mukaan jotkin työntekijät ovat kertoneet arvomaailmansa järkkyneen kiireen vuoksi. Sairauslomien lisääntyessä töihin jäävät joutuvat entistä kovemmalle rasitukselle.

– He kokevat, että heidän ammattitaitonsa ei pääse oikeuksiinsa, kun ryhmäkoot ovat isoja. He eivät pysty tekemään työtään sillä tavalla kuin he haluaisivat sitä tehdä, Tauriainen kertoo.

Pääluottamusmiehet pyytävät, että varhaiskasvatuksen säästöjä mietittäisiin uudestaan ja henkilökunnan määrää lisättäisiin. Tauriainen toivoo myös, että kaupunki laskisi varhaiskasvatuksen ryhmäkoot "totuudenmukaisesti".

Tauriainen tarkoittaa totuudenmukaisuudella sitä, että laskelmat tehtäisiin ryhmäkohtaisesti eikä päiväkotikohtaisesti. Ryhmäkoot ovat varhaiskasvatuksen henkilökunnan mukaan olleet joissakin ryhmissä suuremmat kuin laki sallii.

Varhaiskasvatus esittänyt uusien työntekijöiden palkkaamista

Lappeenrannan varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle. Hänen mukaansa kaikki oleellinen on kerrottu kaupunginvaltuustolle tehdyssä varhaiskasvatuksen virkamiesselvityksessä

Selvityksen mukaan varhaiskasvatuksen henkilökunnan työtyytyväisyydessä ei ole tapahtunut oleellista muutosta vuosien 2015 ja 2016 välillä. Tämän vuoden puolella tehdyssä kyselyssä henkilöstön vähentäminen ja säästöt sitä vastoin on koettu kuormittavana.

Selvityksen mukaan henkilöstön työhyvinvointia on pyritty parantamaan järjestämällä ammatillista koulutusta. Varhaiskasvatuksen johto on myös esittänyt kaupungille viiden uuden erityisopettajan palkkaamista.

Suosittelemme