Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomalainen miljardööri ja urheiluvaikuttaja mukana poliisitutkinnassa, joka voi kaataa Israelin pääministerin

Chaim "Poju" Zabludowicz on kertonut Israelin pääministerille Benjamin Netanyahulle tarjoamastaan kestityksestä. Zabludowicz ei ole syytteessä.

Chaim ”Poju” Zabludowicz
Chaim "Poju" Zabludowicz Kuva: Alan Davidson / AOP
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalais-brittiläinen miljardööri Chaim "Poju" Zabludowicz on ollut tällä viikolla Israelin poliisin kuultavana tapauksessa, jossa Israelin pääministeriä Benjamin Netanyahua epäillään lahjonnan vastaanottamisesta. Asiasta kertoo israelilainen sanomalehti Haaretz.

Poliisi kysyi Zabludowiczilta tämän Netanyahulle tarjoamista kestityksistä. Miehet ovat olleet ystäviä 1980-luvulta saakka.

Zabludowicz antoi Netanyahun perheen käyttää Caesareassa sijaitsevaa huvilaansa, kun tämä oli ensimmäisellä pääministerikaudellaan 90-luvulla.

Zabludowicz painotti Israelin tiedotusvälineille, ettei hän itse ole syytteessä mistään, vaan antoi poliisille vapaaehtoisen todistajanlausunnon.

Israelin viranomaiset ovat jo kauan tutkineet tapausta, joka Israelissa tunnetaan nimellä "Case 1000". Tutkijat epäilevät, että huippurikkaat vaikuttajat eri maista ovat antaneet Netanyahulle arvokkaita lahjoja satohen tuhansien eurojen arvosta.

Netanyahu kiistää epäilykset ja sanoo saaneensa vain täysin laillisia lahjoja, joita ystävät antavat toisilleen. Hänen mukaansa viranomaiset ovat myös liioitelleet lahjojen arvoa.

"Poju" Zabludowicz on Suomen ja Britannian kansalainen. Hän johtaa eräiden arvioiden mukaan jopa kolmen miljardin euron arvoista omaisuusmassaansa Tamares-sijoitusyhtiönsä kautta. Hän on mm. jääkiekkojoukkue Tapparan suurin omistaja.

Zabludowicz esiintyy äärimmäisen harvoin julkisuudessa. Hän on Suomessa tunnettu myös taideharrastuksensa kautta.

Netanyahun vaikeudet kasaantuvat

Zabludowicziin liittyvä lahjontatapaus on vain yksi useammistakin Israelin pääministeriin kohdistuvista poliisitutkinnoista. Hänen tekemisiään selvitetään myös ns. Case 2000-jutussa.

Benjamin Netanjahu ja Donald Trump
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili helmikuussa presidentti Donald Trumpin luona Yhdysvalloissa. Kuva: Michael Reynolds / EPA

Siinä Netanyahun epäillään kerrotaan luvanneen israelilaiselle Yedioth Ahronoth -lehden päätoimittajalle Arnon Mozesille lakimuutoksen, joka parantaisi lehden levikkiä sen kilpailijan kustannuksella. Vastineeksi Yedioth Ahronothin piti muuttaa suhtautumistaan Netanyahuun myöntyväisempään suuntaan, kertoo mm. Times of Israel -lehti.

Varsinaisia syytteitä Netayahua vastaan ei ole toistaiseksi nostettu. Hän itse on vakuuttanut, ettei eroa, vaikka syytteet nostettaisiinkin.

Netanyahun kilpailijat sanovat, että pääministerin pyrkimys saada aikaan ennenaikaiset vaalit on seurausta yhä tukalammiksi käyvistä korruptiosyytteistä.

Suosittelemme