Kadun melua, autojen tööttien huudatusta ja jarrujen kirskuntaa. Vuonna 1984 nuori toimittaja Eero Säily aloittaa raporttinsa suurkaupungin vilskeessä:
Kun tulimme muutama tunti sitten Bombayhin, alkoi kurjuus jo 40 kilometriä ennen kaupunkia. Moottoritien molemmin puolin oli yhtäjaksoinen valtava ja löyhkäävä slummialue. Kaistojen keskellä oleva viheralue ei ollut enää viheralue vaan 40 kilometriä pitkä ja noin kolme metriä leveä slumminauha.
Yli 30 vuotta sitten syys-lokakuun taitteessa Bombayssa, Säily teki yhden useista matkakertomuksistaan. Silloin Yleisradio satsasi minidokkareihin ja nuori toimittaja pääsi kiertämään useilla mantereilla.
Kemiläinen Säily oli jo lukioikäisenä monessa mukana. Jopa niin paljon, että koulunkäynti kärsi. Eräänä tammikuisena aamuna vuonna 1973, hän menikin lukion ovien sijasta sisään silloiseen Lapin alueradion Kemin aluetoimitukseen Valtakadulle.
– Kysyin, että pääsiskö töihin? Esimies sanoi saman tien, että tule ensi viikon maanantaina, Säily muistelee.
Säily aloitti freelancetoimittajana, joita siihen aikaan toimituksessa käytettiin paljon. Säilyllä on tallessa myös ensimmäinen yleisradioyhtiön palkkakuitti.
– Se oli kahden ja puolen minuutin pituinen raportti sairaanhoitajien tilanteesta Länsi-Pohjan alueella. Siitä sai 54 markkaa ja 60 penniä, Säily sanoo.
Säily totesi itselleen, että toimittajan ammatista voisi tulla leipäpuu ja näin sittemmin kävikin. Hän palasi vuoden päästä takaisin lukioon opiskelemaan valkolakin. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan Uumajan yliopistoon psykologiaa. Säily teki toimittajan työtä myös Ruotsissa kunnes palasi takaisin Kemin toimitukseen opintojen jälkeen. Takaisin Suomeen palasivat myös hänen vaimonsa ja pariskunnan vanhin poika.
Nauha poikki ja teipillä yhteen
Toimittajan työ ja tahti olivat kolmekymmentä vuotta sitten hyvin erilaisia tähän päivään verrattuna – puhumattakaan tekniikasta. Yleisradion aluetoimitukset toimittivat arkisin aluekatsauksia, jotka olivat aluksi kymmenen minuuttia päivällä ja puoli tuntia iltapäivällä, sisältäen alueuutiset. Sittemmin alueaikaa kasvatettiin.
Pidempi aika alueelliselle sisällölle radiotaajuuksilla oli lauantaisin. Säily kuvailee, että tunnin mittaisia lauantailähetyksiä valmisteltiin Kemissä ja Rovaniemellä usein pitkään ja hartaasti, kuin Iisakin kirkkoa.
Ennen digiaikaa pyörivät nauhat. Logiikka oli kuitenkin sama kuin nykyäänkin: rec päälle ja juttu talteen. Haastattelun jälkeen toimituksessa alkoi editointi, joka tehtiin fyysisesti saksilla tai nauhakoneen leikkuripäällä.
– Hyvin pienenkin pätkän sai leikattua pois, jos tuli änkytys tai muu. Nauhateipillä pätkät liitettiin taas yhteen, laitettiin äänipäiden väliin ja tarkistettiin tuliko hyvä. Se oli käsityötä ja hitaampaa. Opimme tekemään leikkauksia niin, ettei kukaan huomannut teipin paikkaa, että sitä olisi leikattu, Säily kuvailee.
Studiossa aika ennen digiloikkaa näkyi valtavina levyläjinä, joissa oli niin musiikkia kuin äänitehosteitakin. Aikaa oli enemmän ja tyyli tehdä juttuja oli myös erilainen. Äänitehosteita käytettiin runsaasti ja toimituksessa pohdittiin tarkkaan tehosteiden paikkoja, mihin tulee junanpilli, milloin auto alkaa lähestyä ja on kohdilla.
– Vain taivas oli rajana ja se oli aivan ihanaa. Isotöiset projektit ja dokumenttituotannot ovat jäänet erityisesti mieleen, Säily kertoo.
Kolmas radiokanava muutti kaiken. Sen rakentaminen aloitettiin Lapista. Sitä ennen Ylellä oli ollut kaksi kanavaa käytössä. Kolmosverkko oli kyllä jo olemassa, nykyisin se on Radio Suomi. Lappiin Kemin ja Rovaniemen toimituksille annettiin aika lailla vapaat kädet tehdä omaa lähetystä pioneeriaikana.
– Deadlinet eivät painaneet, koska kaikki oli omissa käsissä. Reviteltiin aika paljon, valitsimme musiikit itse ja teimme myös kaiken muun alusta loppuun itse, Säily sanoo.
Toiveiden posetiivari tyhjensi lauantaisin kaupat
Vapaat kädet saivat luovuuden irti ja Lapissa rakennettiin ensimmäinen puhelintoivekonsertti, Toiveiden Posetiivi (siirryt toiseen palveluun). Toki Puhelinlangat olivat jo olemassa, mutta toimitusväki totesi, että joka lauantaille voisi tehdä oman toivekonsertin ja näin tehtiin. Ihmiset innostuivat lähettämään kappaletoiveensa ja terveisensä toimitukseen siinä määrin, että postikortti- ja kirjepinot kasvoivat valtaviksi.
– Konttasimme ja lajittelimme niitä toimituksessa. Niitä tuli aivan valtavasti, Säily muistaa.
Toivekonsertti toteutettiin lauantaina aamupäivisin kello 10-12. Palautettakin ohjelmasta tuli, varsinkin kauppiailta.
– Kauppiaat valittivat, että kaupoista loppuu konsertin ajaksi asiakkaat. Kävimme tarkistamassa tilanteen ja se oli taivaan tosi. Se oli todellinen suksee. Kukaan ei ollut aikaisemmin tarjonnut semmoista palvelua ihmisille ja me teimme sitä monta vuotta, pitkälle 2000-luvulle saakka.
Vaikeat kappaleet tilattiin Helsingistä niin kutsuttua linkkiä pitkin. Se tallennettiin nauhalle ja nauhat otettiin talteen. Niitä on Yle Kemin toimituksessa vieläkin muutama muistona.
Koko ajan mennään eteenpäin ja minä piiperrän tässä mukana. Se on aivan makeeta.
Eero Säily
Toivekonsertin lisäksi suosituksi ohjelmaksi nousi yöradio. Lähetystä sai tehdä aamukahteen, kunnes tuli Maamme-laulu, se oli ohjelmien loppusignaali. Säily kuvaa yöradioita hulvattomiksi.
– Talo oli jatkuvasti täynnä vieraita ja ihmiset saivat myös soittaa lähetykseen. Se oli mitä suuremmassa määrin viihteellistä, Säily selvittää.
Jokaisen levyn A-puolelta ykkösraita
Juontajan puhe oli pitkälti samanlaista kuin nykyään, tosin ehkä hieman rankempaa. Vapaus oli myös siinä läsnä, kunhan noudatettiin hyviä tapoja. Työt jakautuivat niin, että kaikki toimituksessa juonsivat vuoron perään.
Ensimmäiset pitkät alueelliset aamulähetykset aloitettiin Kemissä 1990-luvun alussa. Kuten sanottua, kaikki tehtiin itse musiikkivalinnoista lähtien.
– Eräs toimittaja ei välittänyt musiikista. Hän meni levystöön, jossa oli valtavat rivit äänilevyjä, valitsi tarpeellisen määrän levyjä ja soitti niistä kaikista A-puolen ykkösraidan, Säily muistelee nauraen.
Tv-toimittajan työt tulivat myös tutuiksi, kun Yleisradion uutis- ja tv-toiminta kasvoi. Säily liikkui kuvausryhmän, eli kuvaajan ja äänittäjän kanssa eri puolilla Lappia. Jos materiaali piti saada nopeasti illan tv-lähetykseen, olivat toimenpiteet huomattavasti tätä päivää haastavammat.
– Laitoimme nauhan erityiseen pussiin, missä luki värikkäästi: Urgent. Se toimitettiin lentoasemalle ja henkilökunta tiesi, että joku hakee sen Helsingissä hirveällä kiireellä, Säily kertoo.
Urgent-pussi oli tärkeä työkalu ja yksi niistä on tallessa Säilyn laatikossa tänäkin päivänä.
Esimiehen ei kuulu sekaantua toimitukselliseen työhön
Säily aloitti esimiestehtävissä 1980-luvun loppupuolella. Viimeisimmäksi hän toimi Yle Kemin ja Yle Rovaniemen päällikkönä. Päällikön viitta lehahti Säilyn harteilta suunnitellusti eteenpäin tämän vuoden maaliskuun viimeisenä päivänä. Eläkejuhlia ei kuitenkaan ole vielä juhlittu.
– Minulle on pitkin uraa motkotettu siitä, että esimerkiksi juontotyöt eivät kuulu päällikölle. Mutta olen silti juontanut aina tarvittaessa, Säily virnistää.
Päällikön tehtävän jälkeen Säilyltä kysyttiin yhtiön puolesta tulevaisuuden suunnitelmia ja kävi ilmi, että polte tekemiseen on vielä.
– En halua olla kivirekenä tai taakkana, vaan on kiva jatkaa sillä millä aloitin. Loppusuoralle haen sitä samaa raivoa ja intoa kuin alkumetreillä. Halusin vielä hetken tehdä sitä, mitä rakastan, Säily selvittää.
Yle Kemin päivässä, uutisten jälkeen kajahtaa matala miesääni, tuttu ja turvallinen: Hyvää päivää Meri-Lappiin. Säilylle paluu työntekijäksi on mieluinen mutta haastava.
– Työkenttä on muuttunut valtavasti. Tekniikka, tapa tehdä ja kuuntelijat ovat muuttuneet. Mediaa käytetään aivan eri tavalla. Koko ajan mennään eteenpäin ja minä piiperrän tässä mukana. Se on aivan makeeta.