RIIHIMÄKI Riihimäen taidemuseon varastoista, lukkojen ja tiukkojen turvatoimien takaa löytyy pääosin lyijykynällä tehtyjä piirroshahmotelmia, jotka ovat arvokkaita. Ne ovat osa Tatjana ja Pentti Wähäjärven lahjoituskokoelmaa.
Tutkijat näkevät luonnoksista minkälaisia aiheita Schjerfbeck on ajatellut ja miten aihe on muotoutunut matkan varrella.
Tanja Pääskynen
Ne ovat suomalaisen kuvataiteen kultakauden kärkinimen Helene Schjerfbeckin (1862-1946) aikoinaan tekemiä luonnoksia ja luonnoskirjoja.
– Nämä työt kertovat päämäärätietoisuudesta ja tarpeesta löytää se olennaisin eli pelkistämisestä, kertoo taiteilijaan enemmän perehtynyt Riihimäen taidemuseon amanuenssi Tanja Pääskynen.
Riihimäen taidemuseossa on kaikkiaan 35 Helene Schjerfbeckin työtä, joista puolet on maalauksia ja puolet luonnoksia ja harjoitelmia.
Helene teki luonnoksetkin harkitusti
Luonnokset ovat harvoin yleisön nähtävillä. Luonnokset kiinnostavat myös tutkijoita.
– Tutkijat näkevät luonnoksista minkälaisia aiheita Schjerfbeck on ajatellut ja miten aihe on muotoutunut matkan varrella.
Monista hauraille luonnospapereille hahmotetuista kynän jäljistä huomaa, että taiteilijatar oli huolellinen.
– Schjerfbeck oli hyvin tarkka ja huolellinen tekemisessään. Hän piirsi luonnokset harkitusti ja aika uskollisesti sitten toteutti ne maalauksissaan, Pääskynen tietää.
Halkopojan asentoa haettiin
Esimerkiksi kuuluisasta Halkopoika-aiheesta Helene Schjerfbeck teki lyijykynälla, rasvaliidulla ja hiilellä luonnoksen. Työn tunnistaa heti samaksi. Kynä on pyörinyt jalkojen ja käsien kohdalla tiivisti, kun tekijä on etsinyt niille oikeaa asentoa.
– Oleelliset elementit löytyvät jo tässä, asento ja ja mallin olemus ovat paikallaan. Einar-poika kiinnosti taiteilijaa, myös niiden punertavien huulien takia, Tanja Pääskynen naurahtaa.
Säästäväinen Schjerfbeck hyödynsi myös Halkopoika-luonnoksen toisen puolen.
Sinne on piirretty hyvin tyylitelty nainen, jonka katsoja näkee takaapäin. Kuvakulma, jota Schjerfbeck käytti useinkin.
Naiselta näkyy vain hieman nenää ja huulen kaarta, mutta ei silmiä.
Kynää tekijä on pyöritellyt miettiessään kuinka paljon nenää, silmäkulmaa ja huulia hän haluaa lopulta näyttää.
– Tämä on harjoitelma seisovasta mallista. Sitä ei tiedetä kuka nainen on. Tässä on vain muutama viiva, vähän nutturaa ja nenää. Valmis maalaus on hyvinkin yksi yhteen luonnoksen kanssa.
Sitä ei tiedetä kuka nainen on.
Tanja Pääskynen
Lopullisessa maalauksessa naisesta näkyy koko vartalo.
Matkustajien pakaasien värit kiinnostivat
Helene Schjerfbeck käytti myös pientä, käteen sopivaa luonnoskirjaa ja pientä vesiväripalettia. Ne kädessään hän seisoi muiden kaupunkilaisten tapaan Hyvinkään asemalla katselemassa muualta tulleita matkustavaisia.
Venäjän Pietarista ja muualta Suomesta junat toivat väkeä Hyvinkäälle, jossa oli junanvaihto Hankoon. Sieltä laiva vei ihmisiä Eurooppaan ja taas Amerikkaan asti.
Luonnoslehtiölle on nopeasti hahmoteltu ihmisiä tavaroineen. Helene on myös vesiväreillä merkinnyt muistiin vaatteiden ja pakaasien värejä.
– Jos tarkemmin katsoo, niin tässä on kirjainmerkintöjä. Niillä on määritelty värisävyjä tarkemmin, Pääskynen opastaa.
Luonnoksesta ei tiedetä, tuliko siitä myöhemmin mitään teosta tai teoksen osaa.
Paperin toisella puolella on selvä piirros Hyvinkään–Hangon radan ratapihasta. Siinä näkyy metsänrajaa, raiteita, junanvaunuja, asemarakennus ja asetinlaite.
Se kelpaisi jo suoraan seinällekin laitettavaksi.
Riihimäen taidemuseolle Helene Schjerfbeck on niin tärkeä taiteilija, että hänen teoksilleen on omistettu yksi huonetila.
Ville Välimäki