Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Al-Assad: Kemiallisten aseiden todisteet täysin tekaistuja, Yhdysvalloilla väärä oikeutus ilmaiskuun Syyriaan

Bashar al-Assad kieltää käyttäneensä sariinia kansalaisiaan vastaan. Al-Assadin mukaan Syyria on jo aiemmin tuhonnut kaikki kemialliset aseensa.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad.
Syyrian presidentti Bashar al-Assad. Kuva: SANA / EPA
Pauliina Grym
Avaa Yle-sovelluksessa

Bashar al-Assad kieltää käyttäneensä sariinia AFP:lle antamassaan haastattelussa.

Yhdysvallat pommitti Syyrian Shairatin lentotukikohtaa viime viikon torstaina 7. huhtikuuta sen jälkeen, kun väite al-Assadin siviilejä vastaan tehdystä sariini-iskusta levisi tiedotusvälineissä.

Presidentti kieltää armeijansa käyttäneen hermokaasua kansalaisiaan vastaan. Kyseessä on hänen mukaansa Yhdysvaltojen hämäysoperaatio.

– Ensimmäisessä vaiheessa Yhdysvallat levitti valheitaan sosiaalisessa mediassa ja toinen vaihe olikin jo sotilaallinen isku, sanoi al-Assad samalla kyseenalaistaen videoiden aitouden. Presidentin mukaan Khan Sheikhoun, jossa 90 ihmistä menetti henkensä, on lisäksi hallituksen armeijalle strategisesti vähäpätöinen kohde.

Al-Assad kertoi myös, ettei maalla ole enää käytössään kemiallisia aseita.

Presidentin mukaan Yhdysvaltain viimeviikkoinen Tomahawk-ohjusisku lentotukikohtaan ei heikentänyt maan armeijaa.

– Meidän tulivoimamme ja kykymme hyökätä terroristeja vastaan ei ole kärsinyt tästä iskusta, hän kertoi Damaskoksessa taltioidussa haastattelussa.

Avointa tutkintaa sariini-iskusta ei ole näköpiirissä.

–Sallimme vain rajoitetun tutkinnan, jolloin voimme taata sen, etteivät asiaan puolueellisesti suhtautuvat valtiot pääse mukaan tutkintaan ja käytä siten osallisuuttaan poliittisiin tarkoituksiin, al-Assad lausui.

Keskiviikkona Venäjä esti jälleen YK:n turvallisuusneuvostoa antamasta Syyrian vastaiseksi katsomaansa päätöslauselmaa. Venäjä käytti veto-oikeuttaan päätöslauselmaehdotukseen, joka olisi velvoittanut Syyrian hallituksen yhteistyöhön Syyriassa tehdyn kemiallisen iskun tutkimuksissa.

Turkin terveysministerin Recep Akdagin mukaan testit ovat osoittaneet, että iskussa Khan Sheikhunin kaupunkiin käytettiin hermokaasu sariinia.

Lähde: AFP

Suosittelemme sinulle