Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Länsimetro salaa raportin kustannuksista ja viivästyksistä – taustalla oikeusoppineiden varovaisuus

Länsimetron hallitus on päättänyt salata metron kustannuksia ja viivästyksiä koskevan selvitysraportin. Aiemmin hallituksen puheenjohtaja oli valmis julkistamaan osia raportista.

Länsimetro Aalto-yliopiston metroasema
Aalto-yliopiston metroasema odottaa käyttöönottoa. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Outi Pukkila
Avaa Yle-sovelluksessa

Länsimetron hallitus salaa metron viivästymistä ja kohonneita kustannuksia koskevan selvityksensä. Asiasta päätti Länsimetron hallitus kuultuaan yhtiön ulkopuolisia oikeusoppineita.

Vielä kuukauden päivät sitten yhtiön hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo oli valmis julkistamaan raportin joiltakin osin. Tuolloin hän perusteli selvityksen joidenkin osien salaamista muun muassa liikesalaisuuksilla.

Selustan turvaamista

Paineita selvityksen julkistamiseen on ollut, mutta tänään kiirastorstaina kokoontunut Länsimetro Oy:n hallitus päätyi tiukalle linjalle. Sen tilaamaa metroselvitystä ei julkisteta lainkaan, ei ainakaan tässä vaiheessa.

– Perustamme ratkaisumme ulkopuolisiin asiantuntijoihin, joiden mukaan yhtiön hallituksen on toimittava niin, ettei se mahdollisesti aiheuta yhtiölle haittaa. Sama pätee omistajiimme, selvittää Isotalo.

Isotalo on vaitonainen eikä selvitä sen tarkemmin ratkaisun yksityiskohtia.

Suomeksi tämä voisi tarkoittaa, että yhtiö turvaa selustansa siltä varalta, että länsimetrosta jossain vaiheessa käydään oikeutta. Tai jos syntyy korvausvaateita vaikkapa sopimuskumppanien kesken.

Liuta tarkastuksia edessä

Länsimetron tekniset testaukset jatkuvat ja paloteknisiä viimeistelytöitä tehdään. Sen jälkeen edessä ovat erityispalotarkastukset ja Helsingin ja Espoon rakennusvalvonnan vastaanottotarkastukset.

Sitten metrorata ja asemat luovutetaan Helsingin kaupungin liikennelaitokselle.

Länsimetro on määrä ottaa käyttöön loppukesästä.

Suosittelemme