Hallituspuolueissa on syntynyt erimielisyyttä ensi vuoden pakolaiskiintiöstä.
– Tällaisesta ei ole keskusteltu. Tällaisesta ei keskustella. Pakolaiskiintiö ei nouse, perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Sampo Terho tiivistää puolueen kannan.
Terho perustelee kiintiön säilyttämistä nykyisellään niukkasanaisesti.
– Suomella ei ole tarvetta nostaa kiintiötä.
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) tiedotti tänään esittävänsä pakolaiskiintiön nostamista 750:stä 1050:een. Asia on ajankohtainen, koska hallitus kokoontuu reilun viikon päästä puoliväliriiheen linjaamaan seuraavien vuosien rahankäyttöä. Risikon mukaan kiintiön kasvattaminen lisäisi kustannuksia reilut kolme miljoonaa euroa.
– Meillä on tällä vaalikaudella ollut erityisen paljon humanitaarisen maahanmuuton kustannuksia eurooppalaisen turvapaikkakriisin takia, eikä tällä hetkellä ole mahdollisuutta lisätä kustannuksia muilla tavoin, Terho sanoo.
Suomen pakolaiskiintiö on viime vuosina vaihdellut 750:n ja 1 050:n välillä. Pakolaisleireitä Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on murto-osa Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrästä.