Suomi on astumassa avaruusaikaan ensimmäisellä omalla satelliitillaan. Eikä siinä kaikki: vuoden loppuun mennessä avaruudessa voi porhaltaa viisi suomalaista satelliittia, kolme Aalto-yliopistossa tehtyä ja kaksi tuosta työstä versoneiden kaupallisten yritysten tuotetta, kertoo professori Jaan Praks.
Aalto-2 laukaistiin historialliselle matkalleen tiistai-iltana.
– Tällä hetkellä se on Cygnus-kapselin sisällä matkalla kansainväliselle avaruusasemalle. Suunnilleen lauantaina Cygnus telakoituu, minkä jälkeen lasti puretaan ja varastoidaan, Praks kertoo.
Astronautit auttavat satelliitin asemalta omalle kiertoradalle luultavasti 3–4 viikon kuluttua, ja ensimmäistä radiosignaalia odotetaan toukokuun keskivaiheilla.
Historiallisia mittauksia
Aalto-2 on osa kansainvälistä QB50-hanketta, jossa on mukana parinkymmenen maan yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Jokseenkin samaan aikaan suomalaissatelliitin kanssa laukaistaan 35 muutakin pientä satelliittia tutkimaan maapallon alempaa termosfääriä eli ionosfääriä.
Aalto-2:n kyydissä on norjalainen laitteisto, joka mittaa ionosfäärin elektronien lämpötilaa ja määrää.
– Eri satelliiteissa on eri tyyppiset laitteet. Ne tekevät historiallisia mittauksia termosfäärin kartoittamiseksi. Laitteita on tarpeeksi monta, jotta tällä yhdistelmällä voidaan tutkia pieniä muutoksia ajassa ja paikassa. Sitä ei ole pystytty koskaan tekemään tällä tarkkuudella, kertoo Praks.
Aalto-2 ehti ensimmäiseksi
Tiedoilla on käytännön merkitystä tietoliikenne- ja muille kaupallisille satelliiteille, joita juuri noissa korkeuksissa on paljon.
Hyvä termosfäärin malli auttaa ennustamaan satelliittien elinikää, Praks sanoo.
– Niillä on siellä monia ongelmia. Tietyntyyppinen ilmanvastus jarruttaa satelliittia. Termosfääri on vuorovaikutuksessa magneettikentän ja myös aurinkotuulen kanssa. Se, miten nopeasti satelliitti tulee alas, riippuu muun muassa auringon aktiivisuudesta.
Suomi 100 -satelliitti kuvaa Suomea
Ensimmäiseksi Suomesta avaruuteen piti lähteä Aalto-1-satelliitin. Aalto-2 kiilasi edelle, koska Aalto-1:n kuljettajiksi aiotuilla avaruusaluksilla oli vaikeuksia.
– Aalto-2 oli hiukan kuin sivu- ja tukiprojekti Aalto-1:n varjossa. Laukaisuaikataulut kuitenkin ovat epävakaita tässä avaruusbisneksessä, joten kävi niin, että Aalto-2 ehti ensin, Praks sanoo.
Kauan ei Aalto-1:nkään pitäisi enää joutua odottamaan. Laukaisun on määrä tapahtua ensi kuussa.
– Aalto-1 vie radalle kolme suomalaista hyötykuormaa. Mukana on VTT:llä kehitetty mullistavan pieni spektrilaite, jolla saa hyvin tarkkoja värikuvia maapallosta, sekä Turun ja Helsingin yliopistoissa valmistettu hyvin pieni säteilymonitori, joka mittaa säteily-ympäristöä.
Uusi yritys plasmajarrulle
Kolmantena laitteena Aalto-1:n mukana on plasmajarrulaite, jonka ensimmäinen versio lensi jo muutama vuosi sitten Viron ensimmäisen satelliitin Estcube1:n kyydissä. Silloin laite kuitenkin jäi avautumatta.
– Aalto-1 ja sen tehtävät ovat monimutkaisempia kuin Aalto-2:lla. Ne eivät ole niinkään tieteellisiä mittauksia kuin teknologisia kokeita. Pyrimme demonstroimaan, miten hyvin aivan uudentyyppiset laitteet toimivat ja jatkokehittämään niitä ja ehkä löytämään markkinoita niille, sanoo Praks.
Kolmas mahdollisesti tänä vuonna avaruuteen ehtivä Aalto-yliopiston satelliitti on Suomi 100. Sen on nimensä mukaisesti määrä kuvata ja kuunnella erityisesti Suomea.
Lisää tulossa
Opiskelijatiimi tekee töitä jo Aalto-3-satelliitin parissa. Praks arvioi, että se saadaan avaruuteen parissa vuodessa, ja lisää on tulossa.
– Uskon, että opiskelijat, tiedeyhteisö ja myös suomalaiset firmat lähtevät rakentamaan pieniä avaruuslaitteita paljon enemmän ja saamme monia laukaisuja joka vuosi.
Yksi mielenkiintoista hankkeista on Yhdysvaltain ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan yhteinen AIM, Asteroid Impact Mission.
– VTT on tutkinut, miten Aalto-1:n kamerateknologiaa voitaisiin käyttää asteroidien geologian tutkimiseen. Ei ole vielä tietoa, pääseekö mahdollinen satelliitti joskus oikeasti mittaamaan asteroidia, mutta työtä tehdään siihen suuntaan myös Suomessa, kertoo professori Jaan Praks.