Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Yhä useampi suomalainen uskaltaa jäädä etätöihin – "Ennen pelättiin, että uramahdollisuudet heikkenevät"

Aiemmin ihmiset kokivat, että vaikuttamismahdollisuudet työtä koskeviin asioihin heikkenivät merkittävästi etätöiden myötä, kertoo työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara.

Etätyötä läppärillä.
Etätyötä tekee laskentatavan mukaan suomalaisista viikottain jopa lähes 70 prosenttia. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
Ensio Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etätyö arkipäiväistyy. Sähköiset työvälineet tuovat tekijänsä lähelle työyhteisöä, vaikka fyysisesti työ voi olla hyvinkin kaukana yhteistöstä.

Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara muistuttaa, että taannoin, kun etätöistä alettiin laajemmin puhua, yhteisöllisyys ja siitä erilleen jääminen olivat keskeisiä teemoja.

– Ihmiset kokivat, että vaikuttamismahdollisuudet työtä koskeviin ja työyhteisön asioihin heikkenevät merkittävästi etätöiden myötä. Pelättiin myös, että uralla etenemisen mahdollisuudet heikkenevät etätyön yleistyessä.

– Nyt olisi syytä tutkia tarkemmin ihmisten kokemuksia etätyöstä, Tuomivaara sanoo.

Etätyö yleistyy kovaa vauhtia

Tuomivaara arvelee, että etätyötä tekevät eivät koe enää ajautuvansa työyhteisöstä syrjään.

– Sähköisestä vaikuttamisesta on tullut keskeinen väline. Välitön läsnäolo työyhteisössä on mahdollista teknologian avulla. Luulen, että työyhteisöissä keskustelut dokumentoituvat osin jopa aiempaa paremmin nykyteknologian avulla, etätöitäkin tehtäessä.

Etätyö on yleistynyt viime vuosina huimaa vauhtia. Useampi kuin kaksi kolmesta suomalaisesta työskentelee ainakin satunnaisesti työpaikan ulkopuolella.

Mutta yhtä oikea luku on noin joka kolmas. Laskutavat vaihtelevat.

Joissakin asiantuntijatehtävissä on kokeiltu viime aikoina etätyön tekemistä kokoaikaisena.

Virpi Ruohomäki

– Kyselyn muotoilu muokkaa myös lopputulosta. Etätyö-termin ohella nykyisin puhutaan liikkuvasta, mobiilista ja monipaikkaisesta työstä. Liikkuvaa työtä Suomessa teki vuonna 2013 noin 67 prosenttia työntekijöistä, kertoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara.

Työ- ja elinkeinoministeriö tekee vuosittain työolobarometrin. Sen mukaan etätyötä teki vuonna 2015 satunnaisesti 25 prosenttia työntekijöistä ja viikoittain kymmenisen prosenttia.

– Luvut ovat pysyneet barometrissa ennallaan kuluvan vuosikymmenen ajan.

Uusille työntekijöille yhteisö on tärkeä

Etätöiden määrä on lisääntynyt seitsenkertaiseksi 1990-luvun alusta tähän päivään. Suomessa eniten etätöitä tekevät tällä hetkellä ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Virpi Ruohomäki muistuttaa, että erityisesti uusille työntekijöille työyhteisöön kuuluminen ja organisaatiotapojen oppiminen on tärkeää.

– Mallista oppiminen ja hiljaisen tiedon sisäistäminen onnistuvat vain työyhteisössä. Joissakin asiantuntijatehtävissä on kokeiltu viime aikoina etätyön tekemistä kokoaikaisena. Kokemukset ovat olleet verrattain hyviä, Ruohomäki kertoo.

Suosittelemme