Suomen itsenäistymisvuonna Helsingin katuja tepasteli tyylikkäitä, eurooppalaisen muodin mukaisia porvarisperheitä. Rouvilla oli päässään hatut sulkineen ja herrojen solmiot oli solmittu oikeaoppisesti.
– Suomessa seurattiin kansainvälisiä muotivirtauksia tarkkaan. Ne tosin suodattuivat meille Ruotsin ja Saksan kautta, vaikka Pariisi olikin ollut muodin keskus jo 1800-luvun puolivälistä lähtien, kertoo muodin tutkimuksen dosentti, filosofian tohtori Ritva Koskennurmi-Sivonen.
Hienoimmat rouvat teettivät vaatteensa muotiateljeissa tai luotto-ompelijoilla. Hyviä ompelijoita ja räätäleitä herrainvaatetukseen oli myös maaseudulla. Varsinaisia muodin lähettiläitä olivat kiertävät kotiompelijat. Heidän mukanaan levisi tietoa uusista virtauksista. Muodissa näkyi jo kaikuja tulevalta vuosikymmeneltä.
– 1920-luvun muoti oli siinä mielessä monien ulottuvilla, että leninkien mallit olivat yksinkertaisia toteuttaa. Niissä oli vähemmän yksityiskohtia ja mallit olivat suoria. Maalaistytön tai kotiompelijan oli helppo valmistaa muotivaate, Koskennurmi-Sivonen sanoo.
Hehkeä aika ennen sotia
Yhdysvalloista alkanut taloudellinen taantuma koetteli myös Suomea 1930-luvulla. Sen vaikutukset jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Muotikin näytti kukoistavan.
– Näyttää siltä, että 1930-luku oli hyvinkin hehkeää aikaa. Museoiden kokoelmissa on hienoja asuja tuolta ajalta. Niistä voi nähdä, että Suomeen tuotiin korkealaatuisia kankaita, joista valmistettiin Pariisin muotia mukailevia vaatteita.
Elävä arkisto: Kaunis pääkaupunkimme 1937
Vaikka Suomi ei ollutkaan muodin periferia, suurin osa suomalaisista eli oloissa, joissa vaatteen arvo mitattiin sillä, miten kestävä se on.
– Täytyy muistaa, että Suomi ei ollut ennen toista maailmansotaa vain maatalousmaa vaan myös erittäin köyhä maa. Maalaisilla saattoi olla varallisuuttakin, mutta se oli kiinni maassa. Käteisen rahan liikkuvuus oli vähäistä. Siksi herrasväen ja maalaiskansan ero pukeutumisessa oli vielä suuri aina kaupungistumiseen ja sotien jälkeiseen aikaan asti.
Housuista hameita ja lampaista kankaita – pula-aika ruokki kekseliäisyyttä
Sota-aika muutti pukeutumiskulttuuria Suomessa. Miehet marssivat valtion vetimissä. Koko kotimainen tekstiilituotanto valjastettiin armeijan käyttöön. Kankaiden tuonti tyrehtyi. Naiset ryhtyivät ompelemaan vaatteita rintamalla olevien miesten vaatteista.
– Miesten housuista sai juuri ja juuri naisten hameen. Hamemuoti muuttuikin kapeaksi ja lyhyeksi. Helmat ulottuivat vain hieman polven alapuolelle.
Miesten vaatteista loihdittiin asuja myös lapsille ja nuorille.
Elävä arkisto: Hiuksetkin talteen Suomen hyväksi
Yksi keino saada kangasta oli kutoa sitä itse. Maalaistaloissa oli usein kangaspuut. Lankaa saatiin suomenlampaan villasta, joka kuitenkin soveltui huonosti naisten pukukankaan kutomiseen.
– Tammisaaren kehräämö eli Kotivilla Oy kehitti suomenlampaan villalankoja paremmiksi. Kehräämöön hankittiin asiantuntemusta Englannista.
Pariisista, Pariisista!
Tekstiilipula jatkui pitkään sodan jälkeenkin. Vaikka säännöstely lopetettiin 1952, kankaita ei vain ollut kaupan. Vuosikymmenen loppua kohti mentäessä tilanne parani.
Muotitaitilija Christian Dior esitteli ensimmäisen, kansainvälistä huomiota saaneen kokoelmansa Pariisissa 1947 ja 50-luvulla hänen nimensä tuli suomalaisillekin tutuksi.
– Vaikka olisi ollut mitään muodista tietämätön juntti mies, hänkin tiesi sentään, kuka on Dior, Ritva Koskennurmi-Sivonen nauraa.
Kauniit vaatteet ja hulmuavat helmat loivat toiveikkuutta ja iloa. Sodan ankeus haluttiin pyyhkiä pois. Oli ihanaa keskustella välillä jostain niinkin kevytmielisestä kuin helman pituudesta.
Elokuvateollisuus eli kulta-aikaansa ja filmitähdistä tuli tyyli-ikoineita.
– Nuorisomuodista saatiin jo esimakua, mutta kyllä suomalainen nainen pukeutui vielä hyvin aikuiseen tyyliin. Hän pohti hansikkaita ja kevätulsteria.
Sama päti tietysti miehiin.
Valmisvaatteita alkoi tulla kauppoihin, mutta kotiompelu oli edelleen arvossaan. Vielä osattiin ja monille ompelu oli myös ainoa mahdollisuus muodikkaaseen pukeutumiseen.
Elävä arkisto: Gregory Peck Suomessa 1953
Nuorisomuoti marssii esiin
Hienot muotihuoneet kuolivat Suomesta yksi toisensa jälkeen 1960-luvun aikana. Varakkaat rouvat valittivat, etteivät saaneet nuoriaan enää astumaan moisiin liikkeisiin sisään. Vaatteet haluttiin valita valmiina ja pukea heti ylle. Sovittaminen moneen kertaan tuntui vanhanaikaiselta.
Muoti demokratisoitui. Nuorten koulutustaso nousi. Sen sijaan, että kaikki olisivat ryhtyneet pukeutumaan yläluokkaisesti, nuoret alkoivat välttää hienostelua.
Pariisin ote muodin herruudessa alkoi lipsua. Englannista puhalsivat uudet tuulet ja niitä pääsivät haistelemaan myös suomalaiset.
– Jo 60-luvulla monet pääsivät kielikursseille Englantiin. Siellä oli nuorisovaateputiikkeja, jotka ihastuttivat suomalaisia. Putiikeista ostaminen oli myös aivan uusi kulutuksen muoto, Ritva Koskennurmi-Sivonen kertoo.
Englanti oli myös populaarikulttuurin johtava maa 60-luvulla ja sen vaikutus muotiin oli valtava.
Pikkuhiljaa nuorten muoti alkoi vaikuttaa myös aikuisten pukeutumiseen. Haluttiinkin näyttää nuorekkaalta, eikä mahdollisimman kypsältä ja kokeneelta.
Sukka- ja muita housuja
Sukkahousut olivat keksintö, joka lanseerattiin maailmalla jo 1950-luvulla. Suomalaisnaiset käyttivät kuitenkin ihmeen pitkään sukkanauhoja ja sukkia. Vielä minimuodin aikaan hameenhelmoja nyittiin peittämään sukkien reunoja ja sukkanauhojen kiinnikkeitä.
Sukkahousuja on tarjottu monesti myös miehille, mutta tuloksetta.
Pitkiä housuja naiset olivat käyttäneet jo pitkään työ- ja urheiluvaatteina. Nyt housut hiipivät myös katumuotiin. Koskennurmi-Sivonen kertoo kuulleensa vanhemmilta yliopistokollegoilta, että vielä 1960-luvun alussa yliopiston päärakennuksen ovella vahtimestari valvoi silmä tarkkana, etteivät naisopiskelijat vain kävelisi sisään housupuvussa.
– Housuista tuli hameeseen verrattava, yleisesti hyväksytty vaate vasta, kun Pariisista tuli siihen “hyväksyntä”. Siihen vaikutti erityisesti Yves Saint Laurentin 1966 lanseeraama ”le smoking” eli hienosta mustasta kankaasta valmistettu naisten juhlapuku.
Elävä arkisto: Naisten nurkka: Pukeutuminen ravintolaan 1965
Elävä arkisto: Kuinka nainen sai housut
Salihousuistani en luovu
Suomalainen pukeutuminen on Ritva Koskennurmi-Sivosen mielestä ollut aina hieman omanlaistaan. Tyylille on vaikea keksiä sitä kuvaavaa sanaa.
–Tilanteen ja tilaisuuden taju on suomalaisilla usein vähintäänkin omintakeinen, analysoi Ritva Koskennurmi-Sivonen.
Suomalainen kävelee sisään hienoon ravintolaan tuulipuvussa, varsinkin, jos se on ollut kallis sijoitus. Ja vaikka ei olisi ollutkaan.
Vaate myös vetoaa, jos se on erityisen edullinen ja monikäyttöinen. Simo Vaatehuoneelta teki 1990-luvulla salihousuista salonkihousut ja nousi kansalliseksi julkkikseksi.
Halpavaateketjut rynnistivät Suomen markkinoille vasta vuosituhannen vaihteessa, mutta vaatekaupan muutokset näkyivät jo aiemmin. Suomen oma tekstiilituotanto alkoi hiipua. Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa ja vienti sinne tyrehtyi.
Elävä arkisto: Muotitalo Halosen avajaiset Kaisaniemessä 1979
Elävä arkisto: Renny Harlinin muotiohjelma - Nuori kuluttaja, merkkivaateilmiö 1981
Nyt muodin kuluttajat ovat jakautuneet kahteen erilaiseen ryhmään.
– Toiseen kuuluvat nopean muodin kuluttajat. He käyvät viikoittain kurkkaamassa, mitä uutta kauppoihin on tullut ja ostavat vaatteita miettimättä kauanko ne kestävät.
Toiseen ääripäähän kuuluvat kirpputorien, second hand-kauppojen, vaatelainaamoiden ja uniikkimuotia myyvien liikkeiden asiakkaat.
– Nämä muodin käyttäjät ovat huolissaan siitä, miten maapallo kestää kuluttavan elämäntavan seuraukset.
Useimmat ovat tietysti siltä väliltä ja moni vaihtaa muotivaatteen edelleen mieluummin verkkarihousuun.
Edit. Lopullisen kuoliniskun sille antoi Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa - korjattu: Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa ja vienti sinne tyrehtyi.
