Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Sometotuus haastaa perinteisen uutisen: "Suomessa on joukko ihmisiä, joiden ainoa uutislähde sosiaalinen media"

Maailma on jakautumassa ihmisiin, jotka seuraavat aktiivisesti uutisia, ja niihin, jotka törmäävät uutiseen puolivahingossa selatessaan Facebookia, sanoo maailmankuulu mediatutkija.

Rasmus Kleis Nielsen.
Rasmus Kleis Nielsen. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Mikko Pesonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jokainenhan sen on ympärillään huomannut, asiat löytyvät kännykästä. Sama murros on käynnissä niin Brasiliassa kuin Suomessakin, sanoo maailman johtaviin mediatutkijoihin kuuluva Rasmus Kleis Nielsen Oxfordin yliopiston Reuters-instituutista.

– Käynnissä on muutos kohti digitaalista, mobiilia ja sosiaalista mediaa. Televisio ja lehdet ovat yhä tärkeitä, mutta vain vanhemmalle väelle. Nuoret elävät jo digiaikaa. Ja tämä koskee koko maailmaa.

Kleis Nielsen tutkimusryhmineen on seurannut viiden vuoden ajan median murrosta 26 maassa. Pohjoismainen erikoisuus on se, että vanhat mediatalot ovat pärjänneet muutoksessa.

– Pohjoismaissa sekä yleisradioyhtiöt että kaupallinen media ovat vahvoja. Ne alkoivat hyvissä ajoin satsata digitaaliseen mediaan ja tulos näkyy. Ne tavoittavat suuren yleisön verkossa.

– Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että vaikka nettisivuilla on paljon kävijöitä, ei niistä tule rahaa. Bisnes tehdään yhä myymällä paperista lehteä.

Osa hakee uutisensa Facebookista

Pohjolassa mediaan myös luotetaan monia muita maita enemmän. Osin sen takia sosiaalisen median rooli uutislähteenä on vielä toistaiseksi ollut rajallinen.

– On totta, että Suomessa uutiset löytyvät monia muita maita harvemmin sosiaalisen median kautta. Toisaalta on myös totta, että Suomessa on joukko ihmisiä, nuoria tai vähemmän koulutettuja, joiden ainoa uutislähde sosiaalinen media on, Kleis Nielsen sanoo.

Seurauksena voi olla kansan jakautuminen. Koulutettu kansanosa on kiinnostunut uutisista ja hakee ne oma-aloitteisesti. On kuitenkin myös niitä, joita uutiset eivät lähtökohtaisesti kiinnosta ja joiden huomiosta myös Netflix, Facebook ja monet muut kilpailevat.

– Median murroksen voi tiivistää niin, että vanhassa maailmassa oli muutama iso mediatalo, joita kaikki seurasivat. Silloin riitti, kun ne keskittyivät palvelemaan valmista yleisöä.

Internetissä valmista yleisöä ei sen sijaan ole. Juttu pitää myydä joka kerta ja kilpailu on kovaa.

– Elämme maailmassa, jossa tarjontaa on lähes rajattomasti. Ei ole lainkaan varmaa, että kukaan edes tietää, että olet tehnyt sinänsä laadukkaan juttusi. Ensimmäinen ja tärkein haasteesi on saada kontakti yleisöön, houkutella se juttusi pariin. Muuten sitä ei ole olemassa.

_Rasmus Kleis Nielsen puhui Helsingissä Ylen journalismiseminaarissa, joka on osa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan journalististen periaatteiden laatimistyötä. _

Suosittelemme sinulle