Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tuore vakuutusmuutos tekee itsensä työllistäjästä väliinputoajan: "Freelancer ei ole oikea yrittäjä"

Itsensä työllistäjät siirtyivät toukokuussa YEL-vakuuttamisen piiriin. Viestintäalan freelancer Marja Kangasvaara uskoo muutoksen jopa velkaannuttavan ihmisiä.

Työnhakua.
Vakuutusmaksut tekevät freelancerin toiminnasta yrittäjämäistä, vaikkei ole yrittäjä. Kuva: Laura Valta / Yle
Tanja Kröger
Avaa Yle-sovelluksessa

Työeläkeyhtiöt ilmoittivat huhtikuun lopussa, että laskutuspalveluyritysten kautta laskuttavat keikkatyöläiset siirtyvät 1. toukokuuta alkaen yrittäjän eläkelain eli YEL-vakuuttamisen piiriin. Pienyrittäjien ja kevytyrittäjien eläkepuolelle siirtyminen on uutta.

Viestintä- ja media-alan freelancer Marja Kangasvaara kertoo, että tuore muutos yrittäjävakuutuksesta on ongelmallinen luovan alan freelancereille eli itsensätyöllistäjille.

– Freelancer ei ole oikea yrittäjä, ja siksi ihmettelen tätä yrittäjävakuutusta.

Kangasvaaran mukaan YEL-vakuutuksen suuruus on vähintään noin 120 euroa kuukaudessa. YEL-vakuuttamisvelvollisuus alkaa vasta työtulon ollessa vähintään 7 650 euroa vuodessa. Kangasvaaralla ei vielä ole sitä.

– Itse en maksa vielä, koska vuositulo freetöistä ei ylitä rajaa. Ja siinä on muutenkin joku siirtymäaika uuden lain vuoksi.

Ongelma on Kangasvaaran mukaan siinä, että YEL-vakuutuksen ottaneilta menee maksu myös niinä kuukausina, jolloin keikkoja ei ole.

– Aika moni on tilanteessa, ettei uskalla tehdä yhtään keikkaa. Keikkatyö on epäsäännöllistä. Siinä voi mennä kolme kuukauttakin, ettei tienaa mitään. Silti joutuu maksamaan joka kuukausi vakuutuksen.

Kangasvaaran mukaan jotkut saattavat jopa velkaantua YEL-maksujen takia.

Lähtökohta on se, että yrittäjän pitää itse osata ottaa yrittäjäeläke ja seurata, milloin yrittäjäeläkkeen työtuloraja ylittyy

Muusikkojen liiton sopimuspäälälikkö Miika Tarhio

– On myös riski, että jos tulot ylittävätkin rajan, silloin YEL peritään takautuvasti koko ajalta.

Yrittäjämäisesti tehdyn työn ja työsuhdetyön välinen ero on se, että työsuhteessa maksetaan palkkaa ja palkasta maksetaan eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Jos maksetaan työkorvausta yrittäjämäisestä toimeksiantotyöstä, siihen ei sisälly vakuutusmaksuja.

– Lähtökohta on se, että yrittäjän pitää itse osata ottaa yrittäjäeläke ja seurata, milloin yrittäjäeläkkeen työtuloraja ylittyy, sanoo Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhio.

Kevytyrittäjiä paljon Suomessa

MTV:n mukaan Suomessa on jo kymmeniä tuhansia niin sanottuja kevytyrittäjiä, jotka toimivat työmarkkinoilla erilaisten laskutuspalveluyritysten kautta perustamatta omaa yritystä.

Kangasvaara on itse hoitanut laskutuksen laskutusosuuskunta Eezyn kautta eli hänet nähdään niin sanottuna kevytyrittäjänä.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Tiina Korhosen mukaan kevytyrittäjät ovat aikaisemminkin olleet yrittäjän eläkelain mukaisia yrittäjiä, mutta heidät on mahdollisesti virheellisesti vakuutettu työntekijän eläkelain mukaisesti.

– Eläketurvakeskuksen tulkinnan mukaan heidän tulee nyt tarvittaessa vakuuttaa itsensä yrittäjän eläkelain mukaisesti.

Korhosen mukaan YEL-vakuutusvelvollisuus koskee vain harvoja kevytyrittäjiä, koska YEL-vakuuttamisvelvollisuus alkaa vasta työtulon ollessa vähintään 7 650 euroa vuodessa, Korhonen sanoo.

Eläketurvakeskuksen tulkinta ei kuitenkaan Korhosen mukaan muuta kevytyrittäjien asemaa työttömyysturvassa, vaan työttömyysturvalaki ja lain soveltamisohjeet ovat yksiselitteisiä.

– Pelkästään se, että henkilöä pidetään yrittäjän eläkelaissa tarkoitettuna yrittäjänä tai hän on velvollinen ottamaan YEL-vakuutuksen, ei tee hänestä päätoimista yrittäjää.

"Lainvastainen tilanne"

Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhion mukaan laskutuspalvelun kautta työllistyneet eivät ole yleensä tehneet sopimusta työnteosta laskutuspalvelun kanssa, eikä laskutuspalvelu ole työnantaja.

– Sillä on jokin muu rooli. Koska se ei ole työnantaja, ei se voi omissa nimissä maksaa työttömyysvakuutus, eläke- tai tapaturmavakuutusmaksuja. Laskutusyhtiöt ovat siitä huolimatta maksaneet työntekijän eläkemaksuja ja sosiaaliturvamaksuja.

Mikäli jatkaa työskentelyä laskutusfirman kautta, menettää työttömyysturvansa tai tapaturmavakuutusturvan

Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhio

Tarhio ei osaa sanoa, mihin erilaiset linjanvedot ovat perustuneet.

– Sehän on oikeastaan eläkeoikeudellisesti on lainvastainen tilanne, vaikka verottaja on sen hyväksynyt.

Tarhion mukaan tuore muutos siitä, että kaikki laskutuspalvelujen kautta tehty työ on yrittäjämäistä työtä, heittää menemään esittävän taiteen oikeat työsuhteet.

– Mikäli jatkaa työskentelyä laskutusfirman kautta, menettää työttömyysturvansa tai tapaturmavakuutusturvan.

Freelancer-työlläkin on väliä

Marja Kangasvaaran mukaan tällaiset muutokset voivat ajaa siihen, että ihminen ei tee enää mitään.

 – He pelkäävät, että heidät ohjataan palkattomaan työhön. Ihmisten motivaatio ja koko persoona voi vaurioitua, jos et saa tehdä työtäsi vapaasti, Kangasvaara sanoo.

Freelance-journalistien mukaan moni tulee todennäköisesti laiminlyömään YEL-vakuuttamisvelvollisuuden tai ainakin alimitoittamaan tulonsa.

Kangasvaaran mukaan freelancer-työ on monille alan työntekijöille tärkeää, koska palkkatyötä ei aina ole tarjolla.

– Ihmisiä määritellään yrittäjäksi ja se vaikeuttaa monien tilannetta. Jos on lapsia tai yksinhuoltaja, ei uskalla jättää sen varaan. Putoat lainsuojattomaksi.

_Juttua muokattu 8.5. klo 10.47. Muutettu sana laskutusosuuskunta laskutuspalveluyritykseksi. _

Suosittelemme sinulle