Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tutkimus: Lukion pitkä matematiikka on lähes 90-prosenttinen tae opiskelupaikasta

Koska pitkän matematiikan kirjoittajia on vähän, opiskelupaikka irtoaa matematiikkaa painottavilla aloilla, vaikkei matikkanero olisikaan.

Helsingin yliopiston ulko-ovet.
Pitkä matematiikka on lupaava avain tähänkin oveen eli Helsingin yliopistoon. Kuva: Petteri Paalasmaa / AOP
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Niistä kymmenistä tuhansista nuorista, jotka tänäkin keväänä tavoittelevat yliopistopaikkaa, osa voi Oulun yliopiston tuoreen tutkimuksen perusteella olla varsin rauhallisella mielellä. He ovat se noin kolmasosa ylioppilaista, joka on kirjoittanut pitkän matematiikan.

Heistä 87 prosenttia pääsee yliopistoon, kertoo professori Jouni Pursiainen tuloksista, joissa vertailtiin vuosina  2013–2015 pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian kirjoittaneiden ja yliopisto-opintonsa aloittaneiden määriä.

– Fysiikassa ja kemiassa luvut ovat jopa pikkuisen isompia kuin matematiikassa, 90 ja 91 prosenttia, mutta matematiikka tietysti sikäli merkityksellisempi, että se on yleisempi aine.

Luvut pysyivät vakioina

Kolmen vuoden aikana valkolakin sai noin 90 000 ja yliopistoihin valittiin noin 50 000 ihmistä. Uudet ylioppilaat ja yliopistoon päässeet eivät useimmiten ole samana vuonna samoja ihmisiä, mutta tutkimuksen lukuihin sillä ei ole vaikutusta, Pursiainen sanoo.

– Tiettynä vuonna kirjoittaneet eivät enimmäkseen sijoitu sinä vuonna yliopistoon. Mutta toisaalta luvut pysyivät samanlaisina koko kolmen tutkimusvuoden ajan, joten kyllä tällaisen vertailun voi tehdä, vaikka henkilöyhteys siinä jonkin verran katkeaa.

Matematiikka, fysiikka ja kemia kouluaineina viittaavat helposti tulevaisuuteen jollakin teknisellä tai lääketieteen alalla, mutta opiskelijaluvut kertovat, ettei se ole koko totuus.

– Toki isoja prosentteja löytyy sellaisilta aloilta kuin tekniikka,  lääketiede, eläinlääketiede, hammaslääketiede ja farmasia, mutta humanistisissakin tieteissä liki neljännes. Näitä löytyy paikoista, joita ei heti olettaisi.

Ratkaiseva päätös teininä

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaiselle päätös pitkän matematiikan valitsemisesta voi olla hankala. Siinä iässä tulevaisuudensuunnitelmat ovat useimmilla korkeintaan hatarat. Pitkän matematiikan on tällä vuosikymmenellä valinnut yhä harvempi.

– Sehän valinnassa se pulma on, että se tapahtuu juuri keskellä murrosikää. Aika pieni vähemmistö tietää lukiota aloittaessaan, mitä elämältä oikeasti haluaa. En minäkään tiennyt, Pursiainen kertoo.

Jouni Pursiainen
Jouni Pursiainen Kuva: Päivi Pirilä

Tytöt hukkaavat suotta matematiikan edun

Sekä lukiossa että yliopistoissa on enemmän tyttöjä ja naisia kuin poikia ja miehiä. Lukion pitkän matematiikan valitsevasta noin 45 % on tyttöjä. Sama osuus heistä on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

Sillä tavoin tytöt antavat matemaattis-luonnontieteellisten yliopistopaikkojen saamisessa suotta tasoitusta pojille, Pursiainen sanoo. 

– Tytöt ovat lukiossa melkein kaikissa aineissa poikia parempia. Myös fysiikassa, joka on kaikkein miesvaltaisin aine. Pitkässä matematiikassa pojat olivat ainakin pari vuotta sitten hieman parempia, mutta ero on aika marginaalinen.

Vain lahjakkaille?

Pitkä matematiikka saattaa nuoresta vaikuttaa aivan mahdottomalta haasteelta, josta selviävät vain lahjakkaat. Sekö selittää heidän yliopistopaikkansa, jollainen voi irrota ilman pääsykoetta?

Kiitettävä arvosana ei ole kaikkialla välttämättömyys, sanoo professori Jouni Pursiainen.

– Pitkän matematiikan kirjoittajia on kovin vähän suhteessa siihen tarpeeseen, joka yliopistoilla olisi. Jos noin isoista prosenteista puhutaan, se tarkoittaa sitä, että opiskelupaikka löytyy huonommillakin arvosanoilla.

Nuoren kannattaisi Pursiaisen mukaan pitää ovet avoinna tuleville urapäätöksille ja valita pitkä matematiikka, vaikka ei mikään matikkanero olisikaan.

Matemaattisia yhtälöitä ruutupaperilla.
Kuva: Anniina Wallius / YLE

Ei voi tietää, ellei kokeile

– Varmasti kaikilla aloilla on joukko oikeasti lahjakkaita ihmisiä, jotka mennen tullen lyövät muut, mutta keskivertoporukalle kyse on työnteon määrästä. Jos on valmis tekemään sen työmäärän, niin pitkän matematiikan kanssa pysyy paljon enemmän ovia auki.

Silloin tulevaisuuttaan puntaroiva nuori voi ehkä lykätä ratkaisevia valintoja pykälän verran eteenpäin, Pursiainen sanoo.

Lahjakkuuttaan epäileviltä hän kysyy, mistä he sen tietävät, elleivät edes kokeile.

– Useimmat ihmiset pystyvät enempään kuin mitä he itsekään uskovat, ja huonoimmassakin tapauksessa voi vain todeta, että oli alun perin oikeassa.

KORJATTU 8.5. KLO 13.40:  Pitkän matematiikan valitsevista tyttöjä on 45 prosenttia.

Suosittelemme sinulle