Kiertelin rautakauppoja katselemassa uutta, kotimaista kamiinaa. Tarjontaa oli, runsaastikin. Minulle esiteltiin valtava määrä Suomessa tehtyjä metallimöhkäleitä, jotka todistivat insinööritaidon riemuvoittoa. Ne varmasti olivat tehokkaita, niissä yhdistyi taloudellinen materiaalin käyttö konevoittoiseen valmistukseen. Ne olivat valmistajalleen taloudellisia: eivät hukanneet palaakaan metallia, eivät sisältäneet yhtäkään turhaa saumaa. Ehkä kaiken sen johdosta ne olivat susirumia.
Seuraavalla viikolla olin kaverin apuna etsimässä, josko löytyisi kotimaista valmista ulkogrillisettiä, jonka hän voisi itse kesällä muurata. Löytyi. Kuutionmuotoisten settien nimet olivat Matti, Teppo, Aki ja Turo.
Hehe.
Suomalainen muotoilu ja markkinointi: ihanko oikeasti? Kuka hitto tahtoisi kotinsa nurkkaan kamiinan, jonka hyötysuhteet on laskettu pelkästään tehtaan näkökulmasta? Ja kaveriani ehkä kannattaisi houkutella kaupantekoon jotenkin muuten kuin nimiviittauksilla turkulaiseen humppakaksikkoon tai kolmekymmentä vuotta sitten esitettyyn sketsisarjaan.
Joku hankkii leimuavan punaisen sohvan ehkä siksi, että kokee olevansa itse samanlainen, yllättävä ja lämmin
Harva ostaa kalliin esineen vain siksi että se on esine. Jauhelihaa ostetaan siksi, että siitä tehdään makaronilaatikkoa, mutta sohvaa hankkiessa pohditaan jo makuasioita ja sopivuutta kotiin. Jotkut huonekalut ovat saavuttaneet jo vakiintuneen aseman, mutta sekään ei ole syntynyt sattumalta, vaan juuri muotoilun ja markkinoinnin ansiosta. Siksi ei riitä, että tuote vain on olemassa, vaan sen suunnitteluun sekä myyntiin olisi pakko satsata. Tarinat luovat esineelle minän, joka parhaimmillaan määrittää tai tukee ostajan omaa identiteettiä. Joku hankkii leimuavan punaisen sohvan ehkä siksi, että kokee olevansa itse samanlainen, yllättävä ja lämmin.
Vaikuttaa siltä, että Suomessa helposti pyöritetään menneiden aikojen saavutuksia. Olemme pysähtyneet vanhaan, samaan aikaan kun lahden toisella puolella vaate-, huonekalu- ja musiikkibisnes kohoaa miljardibisnekseksi. IKEA suunnittelee tarinan jokaiselle uudelle sängynjalalle, mutta kauanko Marimekko on painanut samoja 60-luvun kuoseja? Tai montako värivaihtoehtoa mariskoolista on jo olemassa? Mahtuuko kotimaisiin astiakaappeihin enää yhtäkään Oiva Toikan Kastehelmi-toisintoa? Voiko mikään brändi rakentua pelkästään sille, mitä saatiin aikaan 50 vuotta sitten? Finlaysonin vastikään tuotteistamien Tom of Finland -pussilakanoiden piirtäjäkin kuoli keuhkoahtaumaan jo 1991.
Pienten firmojen kohdalla uusien tuotteiden suunnittelu on usein köykäistä ja hinnoittelu suhteetonta. Turhan usein puhuttaessa laadusta ajatellaan vain teknistä jälkeä. Kuinka moni on valmis maksamaan 532 euroa kuutioksi lohkotusta tammipöllistä, joka on nimetty jakkaraksi? Sellaistakin kaupataan suomalaista muotoilua esittelevällä sivustolla. Usea suuryritys tuijottaa vain valmistuskustannuksia ja keskittyy niiden alentamiseen, mutta ehkäpä hyvän muotoilun ja markkinoinnin avulla saattaisi olla viivan alla nähtävillä paljon isompia lukuja. Jos olemme vain järkeviä ja tehokkaita, näivetymme nopeasti.
Jotain tehdäkseen firmat ovat alkaneet palkata suunnittelijoita ulkomailta ja mukauttaa tuotteitaan oletettuun keskieurooppalaiseen makuun sopivaksi. Ikään kuin siellä suunnassa ei jo ennestään olisi keskieurooppalaisuutta valmiina.
Nokiankin ihme taisi kaatua siihen, ettei asiakasta edes ajateltu kuunneltavan
Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan Suomessa markkinointia pidetään toisarvoisena, ‘pehmeänä alana’ ja sen tähden Suomi häviää kilpaileville maille. Kotimaiset yritykset eivät menesty kuluttajamarkkinoilla, ja niillä on muita maita vähemmän arvokkaita brändejä. Markkinointi ja mainonta -lehden haastatteleman tarkastaja Auri Pakarisen mukaan yritysten johtoon valitaan Suomessa todennäköisemmin diplomi-insinöörejä kuin markkinointiosaajia, mikä saattaa johtaa siihen, että ymmärrys asiakkaasta puuttuu. Nokiankin ihme taisi kaatua siihen, ettei asiakasta edes ajateltu kuunneltavan.
Muut maat ovat kaukana edessä luovien alojen tukemisessa. Anne Brunilan johtaman luovaa taloutta, kuten muotoilua, markkinointia ja viestintää pohtivan työryhmän mukaan mukaan Hollannissa satsataan luovuuteen kahden lähivuoden aikana yhteensä 32 miljoonaa euroa. Britanniassa luovien alojen yritysten kasvu on nopeampaa kuin muilla aloilla ja ne työllistävät jo enemmän kuin finanssi- tai rakennusala. Ruotsissakin alat työllistävät nykyään jo yli 200 000 henkeä.
Suomalaiselle kulttuurille olisi ulkomailla kysyntää, ja hallitus on nimennyt sen edistämisen yhdeksi kärkihankkeekseen. Ehkä sitä kiinnostaa se fakta, että jo nyt luovan alan tuottama arvonlisäys sekä osuus työllisistä on suurempi kuin esimerkiksi matkailulla, paperitehtailla, metsätaloudella tai kaivosteollisuudella. Hallituksen sanat eivät kuitenkaan realisoidu teoiksi, sillä kulttuuri-, muotoilu- ja markkinointialan koulutusta karsitaan reilusti. Kaikkiaan valtio aikoo säästää ammatillisesta opetuksesta tänä vuonna 190 miljoonaa euroa, ja takuukorotuksesta luopuminen nostaa summan 230 miljoonaan euroon. Koska ammattikorkeakoulut on muodoltaan liikelaitoksia, vain faktat puhuvat, ja siksi niissä lasketaan, kuinka halvalla saadaan yksi tradenomi valmiiksi verrattuna muotoilijaan tai elokuvan tekijään. Esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulusta on jo lopetettu elokuvan, musiikin ja kuvataiteen linjat, ja nyt ollaan lakkauttamassa Muotoiluinstituutin korumuotoilu sekä muoti- ja vaatetussuunnittelun linjat.
Matemaattisten aineiden oppitunteja lisätään samalla, kun taito- ja taideaineita karsitaan
Luovuuden alasajo näkyy myös perusopetuksessa: matemaattisten aineiden oppitunteja lisätään samalla, kun taito- ja taideaineita karsitaan niin, ettei päteville opettajille enää riitä opetustunteja, vaan tunnit hoitaa se opettaja, joka tarvitsee lisätunteja. Musiikkiluokat on jo pian ajettu alas, vaikka koulun bänditunneilta ovat ponnistaneet sellaiset nimet kuin Haloo Helsinki, Tiktak ja The Rasmus.
Paitsi että taiteella on oma rahasta riippumaton itseisarvonsa, saattaa se myös hyödyttää kansaa. Mitä jos kokeiltaisiin suhtautua kulttuuriin, taiteeseen ja koko luovaan alaan toisin? Ei pidettäisi humanistisia aineita höpöhöpönä tai taidekoulutusta elitisminä? Jos lakkaisimme suhtautumasta taiteeseen pelkkänä rahanmenona? Saattaisiko olla, että se, mitä tällä hetkellä ei arvosteta, tuottaisi tulevaisuudessa satsaukset monin kerroin takaisin. Entä jos panostaisimme siihen, että luotaisiin uutta ja erilaista - kauniita kamiinoitakin - ja sitten kokeiltaisiin kertoa niistä muillekin?
Jos ei muuta, tulisi siitä hyvä tarina!
Tommi Kinnunen
Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.