Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Huippukirurgi: Vaurioituneet kasvot voidaan tulevaisuudessa korvata kantasoluista kasvatetuilla varaosilla

Tusinan verran maailman huippukirurgeja pohtii Helsingissä viikonloppuna, miten tieteen viimeiset saavutukset saadaan käyttöön potilaiden parhaaksi.

tietokonemallinnus leukaluun korjaamiseksi
Tietokonemallinnus uudesta alaleuasta. Kuva: AO Foundation
Markku Sandell
Avaa Yle-sovelluksessa

Virtuaalitodellisuus ja ihmisen omista kantasoluista kasvatetut varaosat tekevät kasvojen siirrot tarpeettomiksi ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua.

Näin uskoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri ja leukakirurgi Risto Kontio. Hän on kutsunut Suomeen maailman parhaita kasvokirurgeja pohtimaan, mikä on nyt paras hoito vaikeissa tapauksissa ja miten tieteen uusia saavutuksia saataisiin käyttöön.

Jo nyt 3D-mallinnusta käytetään hyväksi vaikeissa leikkauksissa. Pari vuotta sitten HUS:issa operoitiin sydäntä, josta aluksi tehtiin 3D-tulostettu malli kirurgien avuksi.

Risto Kontio näkee pelimaailmasta tutun virtuaalitodellisuuden antavan uusia mahdollisuuksia erityisesti kirurgeille. Keinotodellisuudessa pystytään harjoittelemaan erittäin todentuntuisesti tulevia operaatioita.

– Lähivuosina kehitystä tuo keinotodellisuus ja virtuaalimaailman yhdistäminen lääketieteeseen. 3D-laseilla voidaan jopa leikkauksen aikana käydä läpi ja tarkistaa, miten potilasta oli tarkoitus hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Risto Kontio.

kirurgi Risto Kontio
Leukakirurgi Risto Kontio työssään. Kuva: AO Foundation

– Virtuaalisessa todellisuudessa voi leikata suoraan leikkausveitsellä esimerkiksi sillä tavalla, että kirurgi tunnistaa tai tuntee ihan kuin sitä lihasta tai luuta leikataan, koska tietokone ohjaa veistä.

Lääketiedettä ja virtuaalitodellisuutta yhteen

HUS:issa tehtiin Suomen ensimmäinen kasvojen siirto vuoden 2016 alussa. Operaatio onnistui, mutta kuten muihinkin elinsiirtoihin, siihen liittyi isoja riskejä.

Näistä voidaan tulevaisuudessa päästä eroon, jos kasvojen osia voidaan kasvattaa ihmisen omista kantasoluista. Nyt vaikean syöpäleikkauksen jälkeen potilaan kasvoja ei koskaan saada entiselleen.

Kantasoluista on jo onnistuttu kasvattamaan laboratoriossa kasvojen luita vaurioituneiden kasvojen korjaamiseen.

Tietokoneen mallinnusohjelmalla tehty kaaviokuva 12-vuotiaan syöpäpotilaan poskeen asennetusta implantista ja sen asennuskohdasta.
Tietokoneen mallinnusohjelmalla tehty kaaviokuva 12-vuotiaan syöpäpotilaan poskeen asennetusta implantista ja sen asennuskohdasta. Kuva: Risto Kontio / HUS

– Olen aika luottavainen, että luunkasvattaminen tulee olemaan ihmisen varaosa, joka tulee ensimmäisenä käyttöön, arvioi ylilääkäri Risto Kontio.

Seuraavana kasvatetaan ihmisen varaosiksi muita kudoksia, mutta se on hankalampaa.

– Pehmytkudoksiin liittyy omat ongelmansa: miten saadaan rakennettua esimerkiksi lihaskudokseen hermotusta, niin että se toimisi kuin lihaskudos toimii.

Olen aika luottavainen, että luunkasvattaminen tulee olemaan ihmisen varaosa, joka tulee ensimmäisenä käyttöön.

Risto Kontio, ylilääkäri ja leukakirurgi, HUS

Joitain kudoksia on jo onnistuttu kasvattamaan, kuten limakalvoa, mutta tähän asti vielä kovin pieniä määriä.

– Uskoisin, että seuraavana tulevat iho ja limakalvo, jossa ei ole mitään selkeää funktionaalista komponenttia. Ne on helpommat ja siihen päästään varmaan muutamassa vuodessa, sanoo Risto Kontio

Kudosten kasvattamiseen tarvitaan myös tietoteknologiaa, jolla mallinnetaan ja ohjataan esimerkiksi luiden kasvua oikeaan suuntaan.

Huippukirurgit ja vaikeat tapaukset

Helsinkiin kokoontuu viikonloppuna kirurgeja muun muassa Yhdysvalloista ja Espanjasta. Yhdysvaltalainen Edwar Ellis on Kontion mukaan maailman ykkönen kasvojen luiden murtumien ja korvaamisten hoidossa.

Huippukirurgit yhdessä pohtivat neljän vaikean potilastapauksen hoitoa nykytiedon valossa ja arvioivat myös miten, uusimpia tutkimustuloksia saataisiin nopeammin hoitokäytäntöjen osaksi.

Yksi potilastapauksista käsittelee ihmistä, jolta on syövän takia poistettu alaleuka ja tilalle kasvatettu uusi.

kaksi nuorta miestä pelaa
Kirurgi Risto Kontion mukaan peliteollisuuden käyttämistä sovelluksista on apua leikkauksissa. Kuva: Nella Nuora / Yle

– Mikä on nykyaikaisin tapa lähestyä, mitä meillä on käytössä tietokone- ja kudosteknologisesti, mitä vielä auki ja miten mennään eteenpäin. Tämä on viikonlopun läpimenevä teema, kertoo Risto Kontio, joka toimii kirurgeja yhdistävän kansainvälisen säätiöni tutkimusta ja kehitystä edistävän ryhmän vetäjänä.

– Kasvojen siirroista päästään jossain vaiheessa eroon ja siirrytään kasvojen kasvattamiseen. Se on yksi tärkeimmistä maaleista mihin pyritään.

Suosittelemme sinulle