Hanne Aho, puheenjohtaja, Journalistiliitto
Hanne Aho valittiin Journalistiliiton puheenjohtajaksi 2014. Sitä ennen hän työskenteli Suomen Kuvalehden graafikkona.
Aho vaati viime marraskuussa pääministeri Sipilää selvittämään tämän aiheuttaman mediakohun, joka syntyi Yleisradion toimittajien painostamisesta.
Hän pitää Mäenpään selvitystä aitona ja kunnolla tehtynä, joka pureutuu ongelmien ytimeen.
Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri (kesk.)
Ministeri Anne Bernerin (kesk.) johtama ministeriö valmistelee parhaillaan uutta yleisradiolakia. Yksi lakiin tehtävä muutos koskisi eduskunnan valitseman hallintoneuvoston asemaa niin, että se päättäisi jatkossa yhtiön strategiasta.
Berner kertoo myös käyneensä median tulevaisuudesta useita keskusteluja, joihin on osallistunut Ylen Atte Jääskeläisen ja Lauri Kivisen lisäksi muiden mediatalojen edustajia.
Jussi Eronen, toimituspäällikkö, Suomen Kuvalehti, Otavamedia
Jussi Eronen irtisanoutui Ylen ajankohtaistoimituksen esimiehen tehtävästä viime joulukuussa. Eroon johtaneista tapahtumista kertovan Ylegate-kirjan julkistamistilaisuudessa Eronen oli sitä mieltä, että Jääskeläisen, Kivisen ja Wilhelmssonin olisi etsittävä Ylen ulko-ovi.
Eronen ehti työskennellä Ylessä reilun vuoden ajan. Sitä ennen Eronen on tehnyt pitkän uran MTV:ssä.
Elina Grundström, puheenjohtaja, Julkisen Sanan Neuvosto
Elina Grundströmin ääni ratkaisi, kun JSN antoi Ylelle langettavan tuomion Terrafame-kytkyistä kertovassa uutisoinnissa. Päätöksen mukaan Yle taipui uutista muokkaamalla myötäilemään pääministerin näkemyksiä.
Grundström näkee Ylen hallintoneuvoston roolin mahdollisessa muuttamisessa uuden Yle-lain myötä ainoastaan riskejä, jos poliitikkojen valta kasvaa sitä kautta liian suureksi.
Eero Heinäluoma, kansanedustaja (sd.)
Eero Heinäluoma oli Yleä arvioineen parlamentaarisen työryhmän jäsen.
Hän on sitä mieltä, että todellinen syy Yleisradion ja poliitikkojen väliseen ongelmaan juontaa rahoituksesta ja uskoo rahoituksen epävarmuuden vaikuttaneen journalistiseen johtoon.
Heinäluoma toteaa, että Ylen rahoituksen pitää olla järjestettyä niin, ettei sen toiminta ole poliittisille suhdanteille alttiina.
Jouko Jokinen, vastaava päätoimittaja, Aamulehti
Jouko Jokinen on toiminut vastaavana päätoimittajana vuodesta 2001 lähtien - ensin Satakunnan Kansassa, sitten Aamulehdessä.
Hänen mukaansa median ja poliitikkojen välisessä suhteessa ei ole tapahtunut viime vuosina suuria muutosta.
Jouko Jokinen pitää Mäenpään selvitystä kovana kritiikkinä Atte Jääskeläistä kohtaan, mutta toteaa selvityksen noudattavan aiemmin saatua Julkisen Sanan Neuvoston langettavaa päätöstä, jonka mukaan Yle taipui poliittisen painostuksen edessä.
Atte Jääskeläinen, vastaava päätoimittaja, uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja, Yleisradio
Atte Jääskeläinen on vastannut Ylen uutistoiminnasta vuodesta 2007. Hänen vastuulleen kuuluvat myös ajankohtaisohjelmat, urheilu sekä Ylen suomenkielinen aluetoiminta.
Jääskeläinen on vakuuttanut Ylen taipumattomuutta poliittisen painostuksen alla, vaikka pääministeri Sipilään liittyvää juttua muokattiin ja uutisointia rajoitettiin pääministerin yhteydenoton jälkeen viime joulukuussa.
Lauri Kivinen, toimitusjohtaja, Yleisradio
Lauri Kivinen kertoo antavansa täyden tukensa Atte Jääskeläiselle, vaikka maanantaina julkaistu selvitys antaa kovaa kritiikkiä Jääskeläisen toimista Terrafame-uutisoinnin yhteydessä.
Kivinen on saanut Yleisradion hallitukselta tehtäväksi laatia ripeästi esityksen toimenpiteistä, joilla Mäenpään selvityksen esille nostamat puutteet korjataan. Kivinen pitää hyvänä, että Yleisradion hallitus edellyttää toimenpiteitä.
Jarno Liski, vapaa toimittaja
Jarno Liski on vapaa toimittaja, jonka tutkivaa journalismia on julkaistu Ylen lisäksi mm. Seura-lehdessä. Hän työskenteli joulukuussa Ylestä eronneen Jussi Erosen alaisena uutis- ja ajankohtaistoimituksessa ja kirjoitti kiistaa aiheuttaneeseen uutisointiin liittyviä artikkeleita, jotka hyllytettiin. Liskin määräaikaista työsuhdetta ei jatkettu.
Liski pitää Olli Mäenpään selvitystä hyvänä kuvauksena siitä, minkälainen ongelma Ylen journalismiin on kohdistunut.
Olli Mäenpää, hallinto-oikeuden professori, Helsingin yliopisto
Olli Mäenpään maanantaina julkaiseman selvityksen mukaan Yleisradion riippumattomuutta on vahvistettava ja lisäksi Yle tarvitsee vahvan ja näkyvän palomuurin.
Yle tilasi selvityksen Yleisradion journalistisen päätöksenteon laadusta ja prosessista sen jälkeen, kun Sipilä-uutisoinnista syntynyt kohu nosti pintaan epäilyjä Ylen riippumattomuudesta.
Mäenpää on toiminut myös Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtajana 1999–2003.
Jyrki Saarikoski, pääluottamusmies, Yleisradion ohjelmatyöntekijät YOT
Jyrki Saarikoski on työskennellyt Ylessä yli 30 vuotta, ja toiminut viime vuodet luottamusmiehenä.
Hän pitää Mäenpään selvitystä yllättävän kriittisenä, ja iloitsee siitä, että asioita sanotaan suoraan. Saarikoski tervehtii myös ilolla toimitusjohtajalle annettua tehtävää esittää toimenpiteitä selvityksen tuomien epäkohtien korjaamiseksi.
Thomas Wilhelmsson, Helsingin yliopiston kansleri
Thomas Wilhelmsson on toiminut Ylen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2015 lähtien.
Hän pitää Ylen tulevaisuuden kannalta tärkeänä kysymystä siitä, miten yhtiö onnistuu säilyttämään koko kansan luottamuksen ja kiinnostuksen Yleä kohtaan.
Lisäksi Wilhelmsson arvioi, että laki hallintoneuvoston aseman muuttamisesta juuri tässä tilanteessa laittaa Ylen suhteen poliitikkoihin kyseenalaiseksi ja huonoon valoon.
Miten taataan Ylen riippumattomuus? Selvitysmies Olli Mäenpään Yle-raportti on Suomen suurimman keskusteluohjelman käsittelyssä keskiviikkona. A-teema: Ylen riippumattomuus TV1 17.5. klo 21.05-22.35 #ateema