Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Harvinainen muumimuki myyntiin – Kymmenien metrien jono luikerteli ainoalle myyntipaikalle Tampereella

Kesällä avautuva Muumimuseo sai lentävän lähdön ainakin museomyymälän osalta. Muumimukien kerääjät jonottivat tiistaina saadakseen vain Tampere-talossa myyntiin tulleen taidemukin itselleen.

Arviolta sata ihmistä jonottaa Tampere-talon ulkoportailla
Ensimmäiset olivat tulleet jonoon jo kello 6.45. Kuva: Katri Rauska / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä
Avaa Yle-sovelluksessa

Sari Pajunen ja Eira Kallio olivat tulleet Salosta saakka Tampere-talolle jo aamuseitsemältä jonottamaan harvinaista muumimukia. Taidemukin myynti alkoi Tampere-talon myymälässä tiistaina kello kahdeksan.

– Siinä jonossa ennen meitä oli jo kolme, naiset kertovat. Ensimmäiset olivat tulleet jonoon jo noin kello 6.45.

– Me ajattelimme, että tosifanit olisivat tulleet jo eilen eli yllätyimme jonon pienuudesta, he nauravat.

Sari Pajunen tunnustaa olevansa itsekin tosifani. Kotona muumimukeja on 40-50 kappaletta.

Tampere-talon aulassa kaksi hymyilevaa naista, joista toisella on uusi muumimuki kädessään
Sari Pajunen ja Eira Kallio olivat tulleet jo varhain jonoon muumimukin saadakseen. Kuva: Katri Rauska / Yle

– Mä luulen että tämä menee kaappiin, ei käyttöön, Pajunen kertoo ostamastaan taidemukista. Sisar Eira Kallio aikoo ottaa mukin arkikäyttöön.

Muumimuseon nimikkomuki kiinnostaa

Tampere-talon alakerrassa aukeaa Muumimuseo kesäkuun puolivälissä. Muumimuseon ja Arabian yhteistyönä on valmistunut ensimmäinen Muumi-taidemuki, jonka aiheena on Tove Janssonin alkuperäiskuvitus.

Muumimuseon nimikkomukin saa aluksi ostaa vain Tampere-talosta. Mukin pohjassa lukee Muumimuseo, Tampere. Myöhemmin mukia saa muiltakin Arabian jälleenmyyjiltä vuoden 2017 loppuun saakka.

Muumimuki
Muumimuseon nimikkomukin kuvitus on Tove Janssonin Taikurin hattu -kirjan kansikuvapiirros. Kuva: Tampere-talo

Useimmat aamun jonottajat ostivat taidemukia useamman kappaleen.

– Ensimmäiset tulivat melkein juosten, kertoo myyjä Tiia Malmio.

Myös Matti Hytösen kassissa on useampi muki, yhteensä neljä.

– Kaverille ostan. Hänellä on koko sarja. Hän halus ittelleen ja lapsilleen.

Mies pitää kädessään muumimukikassia Tampere-talon aulassa, taustalla kymmenien ihmisten jono
Matti Hytönen osti neljä mukia imatralaiselle ystävälleen. Kuva: Katri Rauska / Yle

Hytösellä itsellään ei ole yhtään muumimukia, mutta hän suhtautuu ymmärtäväisesti Tampere-talon tiistaiaamun hulinaan.

– Tämä on keräilyä vähän kuin postimerkit ja muutkin, hän nauraa.

Maailman ainoa Muumimuseo aukeaa kesäkuussa

Muumimuseota rakennetaan parhaillaan Tampere-talon kellariin. Museon perustana on Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Tampereen kaupungille lahjoittama kokoelma.

Museo aukeaa uudessa paikassa kesäkuun 17. päivä. Ensimmäisessä perusnäyttelyssä on esillä mm. mukissakin näkyvä Taikurin hattu -kansikuvapiirros. Nähtäville tulee noin 400 muuta piirrosta ja maalausta sekä 30 kolmiulotteista muumikuvaelmaa.

Avajaisia juhlistetaan kaksipäiväisellä kansanjuhlalla, joka tarjoaa ilmaista ohjelmaa niin Tampere-talossa kuin viereisessä Sorsapuistossa.

Artikkeliin täsmennetty kello 13:07, että Tampere-talon yksinoikeus myydä uutta mukia on vain väliaikainen. Kello 15.10 täsmennetty kuvatekstiä, poistettu väärä vuosiluku.

Suosittelemme sinulle