Tummuneita banaaneja tai pehmeiksi käyneitä mangoja nähdessään suomalainen kuluttaja jättää elintarvikkeet usein ostamatta: "Otan mieluummin tuon raaemman tuosta, se on parempi".
Myöskään päivittäistavarakauppias ei kauaa katsele parhaat päivät nähneitä hedelmiä ja vihanneksia hyllyissään; "Poimitaan vanhat pois myynnistä ja pistetään tuoretta tilalle".
Yhä useampi ravintola-alan ammattilainen sen sijaan kiinnostuu hevi-, eli hedelmä- ja vihanneselintarvikkeista juuri silloin, kun ne otetaan pois myynnistä.
Oululaisen ravintoloitsija Anne Mikkolan luotsaamissa ravintoloissa Rauhalassa ja Tuba Food Loungessa vastaavaa heviruokaa on hyödynnetty vuoden ajan.
– Viitenä päivänä viikossa tiistaista lauantaihin käymme marketissa mutkan, jossa hedelmä- ja vihannespuolen reippaat tytöt ovat keränneet myynnistä poistetut elintarvikkeet. Käytämme raaka-aineita lounaan, salaattien, kasvisruokien valmistuksessa, lisukkeinä plus sitten brunssilla.
Jokainen voittaa
Mikkola kertoo, että hevihävikkiä, joka muutoin ohjattaisiin muun muassa rehuksi ja biopolttoaineeksi, on hyödynnetty Rauhalassa ja Tubassa jopa 10 000 kilon verran. Tarina sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun paikallinen jätehuolto, kauppiaat ja Mikkola löivät hynttyyt yhteen.
– Oulun Jätehuolto halusi järjestää Jätteiden yö -tapahtuman, jossa hävikkiraaka-aineista tehtäisiin ruokaa. Kävimme kierroksen kauppiaiden kanssa ja suunnittelimme, mitä raaka-aineita tapahtumaan saataisiin ja mitä niistä tehtäisiin. Raksilan Cittarista sitten ehdotettiin, että miksi ei tehtäisi tätä yhteistyötä joka viikko? Tartuin heti siihen ja siitä se lähti.
Mikkola ei juurikaan keksi moitittavaa edellä mainitusta toiminnasta. Hänestä jokainen voittaa.
Olisiko siinä bisnesideaa, että joku muu taho keräisi tavaran kaupoista ja esikäsittelisi sen?
Anne Mikkola
– Win-win-tilanne kaikille! Asiakkaat hyötyvät, kun ne saavat monipuolisemmin raaka-aineita lounaspöytään. Kauppa hyötyy, kun se saa pikkusen rahaa hävikkiruoasta ja säästöä jätekustannuksista. Me saamme hyvää raaka-ainetta kohtuuhintaan.
Hevihävikin hyödyntämisessä on yksi päänvaivaa aiheuttava seikka. Ravintoloitsija ei voi tietää, mitä raaka-aineita kaupalla on tarjota hävikkiin.
– Olen jututtanut joitain ravintoloitsijoita aiheesta. Heidän ensimmäinen kommenttinsa on ollut, mistä voi tietää mitä sieltä tulee? Vastaus on, että eihän sitä voikaan tietää, Mikkola toteaa ja jatkaa:
– Toisaalta onhan se hauskaakin. Kokkimme ovat oppineet nauttimaan raaka-aineiden yllätyksellisyydestä.
Bisnestä hävikistä
Mikkola lisäisi edellä mainittuun ketjuun neljännen osapuolen: yrittäjän, joka ottaisi hevihävikin poiminnan ja jakelun kontolleen.
– Olisiko siinä bisnesideaa, että joku muu taho keräisi tavaran kaupoista ja esikäsittelisi sen? Siinähän olisi hyvä liiketoimintahaara, mihin tarttua.
Koko ruokahävikkibisneksen Mikkola soisi ulottuvan maan tavaksi. Helsingistä löytyy jo yksinomaan hävikkiruoalla pyörivä ravintola. Mikkolan mukaan vastaavan mallin ravintola voisi pärjätä Oulunkin kokoisessa kaupungissa.
– Se voisi toimia esimerkiksi henkilöstöravintolana alueella, jossa on paljon yrityksiä. Ehkä jopa Oulun keskustassa, kunhan vuokrat ovat kohtuullisia ja löytyy omistautunut tekijä, Mikkola vinkkaa.