TORONTO Kanadassa asuu suomalaisia yli 130 000 – se on melkein yhtä paljon kuin Jyväskylässä on asukkaita. Niitä kanadalaisia on vielä enemmän, joilla on kaukaisempia sukujuuria Suomeen.
Yle vieraili Torontossa yliopistolla, missä monet suomalaistaustaiset kanadalaiset opiskelevat lapsuutensa ja isovanhempiensa käyttämää kieltä.
Viisi kanadalaista kertoo, millainen suhde heillä on Suomeen ja suomen kieleen.
Anneli Kerr, kanadansuomalainen
“Kun olin pieni, minä ja siskoni odotimme suomenkielistä Aku Ankkaa joka kuukausi niin kovasti! Kirjastoissa ei ollut suomenkielisiä kirjoja, joten kirjeet olivat tärkeitä.
Synnyin Helsingissä vuonna 1947. Silloin oli kova asuntopula. Vanhempani odottivat koko ajan, että no nyt saadaan uusi asunto, mutta koskaan ei tärpännyt. Kun olin 10-vuotias, isäni sanoi että lähdetään vähän maailmalle.
Hän laittoi suuren karttapallon minun ja pikkusiskoni eteen ja hän kysyi, haluammeko mennä New Zealandiin vai Australiaan, Ranskaan, Ruotsiin vai Amerikkaan. Mehän emme tienneet mistään mitään emmekä halunneet lähteä.
Mutta lähdimme, sillä siisti.
Tulimme tänne vuonna 1957. Muistan oikein hyvin ensimmäisen tunteeni. Toronton kaduilla oli roskia, Helsingissä niin ei ollut – ja minä itkin.
Pikkusiskoni oppi englannin nopeammin kuin minä. Tulimme lokakuussa ja seuraavana kesänä kesäkoulussa opin englannin riittävän hyvin. Ensimmäisenä kouluvuonna kirjastokorttini näytti, että otin kirjastosta lainaksi 500 kirjaa. Muistan sen, koska laskin aina leimoja.
Ajattelin usein, että haluaisin asua Suomessa. Toronton yliopistossa luin ensin kaupunkisuunnittelua ja halusin kovasti mennä Helsingin yliopistoon. Mutta noina päivänä annettiin stipendejä vain pojille. Kadehdin aina poikia jotka pääsivät stipendin turvin Helsinkiin ja minä en.
Suomen kielen taitoni heikkeni työvuosien aikana. Nyt opiskelen suomea ja nautin siitä!
Modernimpi kieli on kivaa, kielioppi on kivaa, kaikki on kivaa! Saan Stockmannilta joka aamu sähköpostiini uutiskirjeen ja sitä katsoessani suren, että siinä on liikaa englantia.
Kun tulen Suomeen kesällä, niin haluan vain istua Hakaniemen torilla. Otan kahvin, ostan herneitä ja menen halliin varmasti! Kävelen paljon. Istun raitiovaunuissa. Ja nautin suomen kesästä!
En ole ikinä ajattelut, mikä minussa on kaikkein suomalaisinta, mutta kyllä minä olen ihan todella suomalainen tyttö."
_"Sano niille, että minä itken nyt. Tulee niin hirveä ikävä siitä harmaisuudesta." _ Kuuntele, kun Anneli Kerr muistelee Suomea ja pohtii, mitä hän sai mukaansa Kaisaniemen kansakoulusta.
Cole Goodfellow, kolmannen polven kanadansuomalainen
"Mummu rakastaa sitä, että osaan suomea"
“Ryhdyin opiskelemaan suomea, sillä isoäitini on suomalainen. Ajattelin, että olisi kiinnostavaa käydä keskusteluita suomeksi.
Isoäiti ei ikinä puhunut suomea meille. Hän kyllä pyysi meitä kutsumaan itseään mummuksi hetken aikaa. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta joo, nyt ymmärrän. Nyt kun opiskelen suomen kieltä ja opin kulttuurista, niin hoksaan asioita isoäidistänikin. Ymmärrän hänen tapojaan paremmin.
En tiedä tarkemmin, mistä päin Suomea mummu on kotoisin, vain sen että etelästä. En ole matkustellut paljon, enkä ole ikinä käynyt Suomessa.
Mummu rakastaa sitä, että osaan suomea. Hän pyysi minua lähettämään itselleen postikortinkin suomen kielellä. Jos minulla on pulmia suomen opintojen kanssa, soitan hänelle.
Mummu on äitini äiti, mutta äitini ei puhu suomea lainkaan. Hän osaa vain sanat maito ja vesi.
Äiti ihmetteli kun kerroin, että ryhdyn opiskelemaan suomea. Hän sanoi, että suomi on todella vaikea kieli. Siinä on kaikki mitä hän tietää.
En tiedä, mutta äiti saattaa olla hieman kateellinen siitä, että minulla ja mummulla on nyt yhteinen kieli.
Olen perheestäni ensimmäinen, joka on yliopistossa. Yliopisto mahdollisti suomen kielen opintoni. Luulen, että isoveljeni haluaisi myös oppia suomea, muista sisaruksistani en ole varma.
Alkuun suomen oppiminen tuntui vaikealta, mutta opettajamme on todella hyvä. Hän auttaa paljon. Meidän piti vastikään tehdä haastattelu suomeksi. Minä haastattelin mummua. Kysyin esimerkiksi, mikä hänen lempiruokansa on, ja mummu vastasi että makkarasoppa.
En tiennyt suomalaisista juuristani lapsena. Isoäitini ei puhunut asiasta, vaan piti sen salassa. Sain vasta kaksi vuotta sitten tietää, että olen osin suomalainen.
Mummu tuli Kanadaan 1958. Hän ei ole varsinaisesti kertonut syytä siihen, miksei ole ikinä puhunut suomalaisuudestaan. Sen verran hän kertoi, että tullessaan Kanadaan hän halusi olla kanadalainen. Hän opetteli englannin eikä oikeastaan käyttänyt suomea.
Mummu oli 16-vuotias tullessaan, joten hän menetti kansalaisuutensa. Nyt hän yrittää saada sitä takaisin. En tiedä, voisinko minä saada kansalaisuuden, sillä olen vain neljäsosasuomalainen.
Puhuin mummulle tästä. Hän oli sitä mieltä, että jos hän saisi kansalaisuutensa takaisin, voisin minäkin ehkä saada.
Kun kuulin suomalaisista juuristani, niin kysyin isoäidiltäni ensimmäisenä, pelataanko Suomessa amerikkalaista jalkapalloa? Ennen tiennyt Suomesta mitään. En ollut oikeastaan edes kuullut Suomesta.”
Anu Muhonen, ulkosuomalainen, Finnish Studies -ohjelman professori
“Suomessa on Alma, se laulajatähti. Lapseni olivat ihan että vau!”
**“Olen väitellyt suomen kielestä, **mutta asunut ulkomailla jo kohta pidempään kuin Suomessa. Tiesin jo aloittaessani opiskelut, että haluan niillä opinnoilla ulkomaille. Ja nyt olen täällä, suomen professorina.
Muutimme Torontoon kesällä 2014 Ruotsista. Siellä asuimme yli 10 vuotta. Lapseni puhuvat suomea, ruotsia ja englantia. Minä olen aina puhunut heille suomea eikä ole ikinä ollut kyseenalaista, etteikö heistä tulisi suomenkielisiä.
Omaa kieli-identiteettiäni vaalin lukemalla paljon. On periaatteellinen päätös, että käymme Suomessa joka vuosi ainakin kerran. Työn puolesta käyn paljon täällä järjestettävissä suomalaisissa tapahtumissa.
Kieli on osa identiteettiä. Huomaan sen omassa elämässäni, mutta myös työssä. Monet opiskelijat tulevat hakemaan identiteettiään. He haluavat oppia edes vähän suomea voidakseen puhua joko isovanhempien kanssa täällä tai sukulaisten kanssa Suomessa.
Toronto on siitä erikoinen paikka, että kaikki ovat jostain. Täällä kaukana suomalainen kulttuuri näyttäytyy usein isovanhempien tuomana kulttuurina. Olen uudistanut kulttuurikursseja aika paljon, että katsottaisiin myös sitä, minkälainen maa Suomi on nyt. Että kulttuuria on jopa se, että suomalaiset tykkäävät mennä kesämökille.
Kuuntelen suomenkielistä musiikkia paljon. 1970-luvulla syntyneenä tietysti vieläkin esimerkiksi Ismo Alankoa ja CMX:ää. Yritän kuunnella uusiakin bändejä, esimerkiksi juostessa olen kuunnellut nyt Haloo Helsinkiä. Uudet artistit löytää hitaammin, kun ei asu Suomessa.
Suomessa on Alma, se laulajatähti. Sain itse tietää hänestä ihan sattumalta ja soitin yhtä kappalettani lapsilleni, sehän kuuluu täällä radiossa. Kerroin, että tämä laulaja on suomalainen ja lapseni olivat ihan että vau!
Minulla ei ole nostalgista suhdetta Suomeen. Eräässä juhlakonsertissa huomasin, että osasin Eino Leinon runot sanasta sanaan. Niissä on ehkä jotain mikä koskettaa. Suhteeni Suomeen on niin eläväinen, ettei minulla siksi ole sellaista nostalgisuutta. Ei ainakaan vielä."
Tuuli Hannula, toisen polven siirtolainen
“Meillä on vielä yksi jalka Suomessa”
“Suomalaisuus on minulle kuin juuri. Se juuri on sisälläni ja antaa lämpimän tunteen siitä, että tulen sieltä, Suomesta.
Olemme kanadalaisia, mutta meillä on vielä yksi jalka Suomessa.
Meillä on Suomessa vielä paljon sukua. Monta serkkua ja pikkuserkkua. Käyn aika usein Suomessa. Katson Ylen kanavia internetistä ja kuuntelen vähän radiota. Kotona keskustelemme suomeksi. Yritän lukea suomeksi ja pidän yhteyttä serkkuihini. Käytän aika paljon Googlen käännöspalvelua, sillä on sanoja joita en ymmärrä.
Olen toisen polven suomalainen. Äitini tuli Kanadaan vuonna 1957 omien vanhempiensa kanssa. Isäni tuli vuonna 1967.
Äiti ja isä tapasivat toisensa täällä Torontossa. Heidät toi yhteen suomalainen kulttuuri, ulkoilu ja erityisesti hiihto.
Täällä on ollut paljon suomalaisia, jotka tekivät asioita yhdessä. Isäni ja hänen ystävänsä kävivät Jyrölän leirikeskuksessa, jossa järjestettiin hiihtokisojakin. Nykyisin paikka on nimeltään Cedar Park.
Me täällä Kanadassakin juhlimme satavuotiasta Suomea, se on tärkeä juhla. Minulle erityisen tärkeä juhla on juhannus, vaikka kanadalaiset eivät juhlikaan sitä."
Bengt Järvenpää, siirtolainen, sotaveteraani
"Suomi on kaikissa soluissani, niin se on"
"Suomen kieli on minulle tärkeä. Se on ensimmäinen kieleni ja kieli, jonka olen lapsena oppinut. Se on säilynyt ja se on muistoissa, vaikka on tullut opiskeltua paljon muutakin.
Suomen kieli on kehittyvä ja muuttuu kuten kielet muuttuvat. Olisi varmaan outoa, jos joutuisin nyt suomalaisen nuorison pariin.
Erityisesti sota-ajasta kertovat vanhat kirjat ovat minulle tärkeitä. Mutta niiden aika on ollut ja mennyt. Olisi ehkä parempi saada jostain laajempaa näkemystä, että ymmärtäisi Suomea sellaisena mitä se nykyään on.
Toivoisin satavuotiaalle Suomelle erityisesti rauhaa ja edistystä.
Saavuin Kanadaan vuonna 1963 työn perässä. Ennen tänne tuloa olin asunut jo vuoden Englannissa. Myöhemmin asuin pari vuotta Yhdysvalloissa. Täällä Kanadassa on oltu, mutta tietysti Suomi merkitsee hyvin paljon.
Muistelen Suomea hyvillä tunteilla. Lapsuus, nuoruus, parhaat vuodet. Armeija, sota. Kun kaikista näistä muodostaa yhdessä jonkinlaisen kuvan, niin Suomi on muistojen ja tunteiden lisäksi kaikissa soluissani, niin se on.
Mutta olen sopeutunut tänne. Elämän ovat täyttäneet työ, perhe, menot, seurat ja yhdistykset.
Nyt Suomeen muuttaminen olisi liian myöhäistä. Ei se käynyt minulla nuorena miehenä mielessä, ei ainakaan erityisen voimakkaasti. Ei, vaikka näki joidenkin muiden lähtevän takaisin Suomeen.”
_Haluamme tietää lisää ulkosuomalaisten elämästä ulkomailla. _
Kerro meille, missä päin maailmaa asut ja mitä teet ulkomailla. Koostamme yleisön vastausten perusteella jutun suurimmista suomalaisista kaupungeista ulkomailla eli kuvan "Suomi-imperiumista" maamme itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.